maanantai 15. tammikuuta 2024

S Varuksen legioonien tuhon vuonna 9 jKr. paikka selvitettiin metallurgisen "sormenjäljen" avulla

Arkeologisten löytöjen perusteella on varmaa, että Kalkriesessä ovat ottaneet yhteen roomalaiset legioonalaiset ja germaanijoukot. Niiden perusteella ei kuitenkaan ole voitu varmistaa, onko tapahtumapaikalla käyty Varuksen legioonien vai Caecinan kuusi vuotta myöhemmin käymästä taistelusta. Kummasta on kyse?

Viime syksynä julkistettu metallianalyysitutkimus näyttää tuovan kysymykseen selvyyden. Sen tulosten perusteella näyttää hyvin todennäköiseltä, että nimenomaan Varuksen legioonat olivat taistelun roomalainen osapuoli ja että legioonien tuhoon johtanut lopputaistelu käytiin Kalkriesessä.

Uusi tutkimus perustui aikaisemmin jo Britteinsaarilla tehtyyn havaintoon, jonka mukaan kussakin roomalaisessa legioonassa sen metalliesineitä ja aseita korjattiin ja työstettiin uudelleen niiden omissa pajoissa. Legioonalle syntyi näin legioonalle tyypillinen metallurginen ”sormenjälki”, jonka perusteella se voidaan erottaa muista legioonista.

[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 3/2023 julkaistussa Pekka T. Heikuran kirjoittamassa artikkelissa Roomalaisten joukkojen katastrofi Germaniassa – Käytiinkö ratkaiseva taistelu Teutoburgin metsässä?.]

[Tässä mainittu Karlkriesen kylä sijaitsee siis Luoteis-Saksassa.]

[Siteeraan vielä Rooman valtakunnan ensimmäistä tosiasiallista keisaria Gaius Octavianusta (eli Augustusta, jos hänestä haluaa käyttää Rooman senaatin antamaa kunnianarvoisaa tarkoittavaa kunnianimeä):]

Varus, anna takaisin legioonani!

[Publius Quinctilius Varus (n. 53 eKr - 9 jKr.) oli hieman ajattelematon, kun pystytti legaattina turhan raa'alla ja häikäilemättömällä tavalla roomalaisen hallinnon Rein-joen itäpuoliselle alueelle eli Germania Magnaan.]

2 kommenttia:

  1. Onko löydetty Varuksen varusteita vain Caecinan keräämää kamaa, siinäpä tutkittavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.

      Varus oli vasta suhteellisen vähän aikaa aikaisemmin ollut kukistamassa juutalaisten kapinointia. Jos uutinen Varuksen ja hänen legiooniensa kuolemasta on kantautunut Pyhälle maalle saakka, niin on voitu hymyillä partaan.

      Poista