sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

S Israelilaiset turkijat saivat akvaariokalat ajelemaan akvaariollaan pitkin kylänraittia

Vuosi sitten israelilaistutkijat tosiaan opettivat kultakaloja ajamaan niiden akvaarioilla. Tutkijoiden videolla kalat köröttelevät ulkosallakin ajotien reunalla.

Erikoisen tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten kalan hahmotuskyky toimii vieraassa ympäristössä, vai toimiiko ollenkaan. Toimii se, kävi ilmi. Sitä voi ihailla Ben-Gurion-yliopiston videollakin.

[Häin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 27.12.2022 julkaistussa Niko Kettusen kirjoittamassa uutisartikkelissa Vuoden erikoisin tutkimus – Israelissa opetettiin kultakalat ajamaan.]

S Uhriutuminen ääri-ihmisen elämäntapana

Ekstremismiin liittyy usein myös erimuotoinen uhriutuminen. Motivaatio haetaan koetusta vääryydestä ja nöyryytyksestä, millä oma toiminta myös oikeutetaan moraalisesti. Uhriuden kokemukseen liittyvät läheisesti myös vihan ja kaunan kokemukset, joita pyritään ruokkimaan ja vahvistamaan toistamalla uhrinarratiivia eri muodoissaan. Ekstremisti on kiinnostunut pitkälti nimenomaan vääryyden kokemuksesta. Faktapohjainen tarkastelu, jossa arvioitaisiin mahdollisesti muita syitä ja vaikkapa henkilön oman toiminnan vaikutusta koettuun vääryyteen pidetään lähtökohtaisesti hylättävänä tapana käsitellä kyseenomaista tilannetta. 

[Näin oli lausuttu Areiopagi-lehdessä 27.4.2023 julkaistussa Olli-Pekka Vainion kirjoittamassa artikkelissa Ääripäiden ihmiset: Mistä tunnistaa fanaatikon?.]

lauantai 29. huhtikuuta 2023

S Viron ja virolaisten pyrkimys itsetuhon välttämiseen

Tuntuu siltä, että se kova koulu, jonka Viro historiansa aikana on käynyt, on luonut psykologian, joka ainakin jossakin määrin suojelee maata itsetuhoiselta totalitaariselta ajattelulta. Sensuuri ja terrori voivat estää ajattelua vain tiettyyn rajaan saakka. Syvemmällä tasolla ne saattavat jopa sitä edesauttaa. 

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 28.3.2023 julkaistussa merkinnässä Stalinin jälkeen, jossa käsitellään Jaan Krossin vuodelta 1988 olevaa käsikirjoitusta Syvyydestä (Väljakaevamised).]

S Amerikan Psykon kirjoittaja Bret Easton Ellis sai tappouhkauksia

The Guardian päätyi tosin kehumaan Amerikan Psykoa jälkiviisaasti, esimerkiksi kun Irvine Welsh määritteli sen moderniksi klassikoksi tammikuussa 2015. Kuitenkin lehden keväällä 1991 julkaiseman arvostelun sävy on tuskaisen sarkastinen. Tekstissä ollaan kehuvinaan Amerikan Psykoa, mutta osa lauseista paljastaa turhan paljon: ”Ja joka tapauksessa kukaan ei ehdota, että Bret Easton Ellis pitäisi tappaa, syödä elävältä, kirjoitettuaan sen. Tai ei vielä.”

Ellis sai tosiaan Amerikan Psykon tiimoilta tappouhkauksia, joissa hänet uhattiin teurastaa Patrick Batemanista mallia ottaen. Vintage Books jopa pakotti Ellisin kirjoittamaan sitoumuksen, ettei hänen perikuntansa haastaisi kustantajaa oikeuteen, mikäli hänet todella olisi tapettu.

[Näin oli lausuttu kirjallisuuskritiikin verkkolehden Kiiltomadon sivuilla 6.1.2022 julkaistussa Esa Mäkijärven kirjoittamassa artikkelissa Kriitikot sotajalalla moraalin puolesta, joka käsittelee vuonna 1991 julkaistua yhdysvaltalaisen kirjailijan Bret Easton Ellisin kuuluisaa romaania Amerikan Psyko (engl. American Psycho) ja sen saamaa vastaanottoa.]

[Itse en ole kunnolla lukenut kyseistä kirjaa, mutta kerran olin sattunut selailemaan sitä. Se, mitä kirjan juonesta sain selvää, vaikutti melko kauhealta.]

[Voi olla, että osaisin itsekin kirjoittaa yhtä kauhean kirjan kuin Ellis. Tosin voi olla, etten osaisi kirjoittaa yhtä hyvää.]

[I PS. Minusta tappouhkauksien tekeminen on tylsää, typerää ja raukkamaista.]

[II PS. Ei kai tässä mainittu Ellisin tekemä sitoumus olisi ollut juridisesti sitova siinä tapauksessa, että joku olisi hänet murhannut...]

perjantai 28. huhtikuuta 2023

S Islamilaistaustaista homoseksuaalista pariskuntaa ei Suomessa voida vihkiä avioliittoon islamilaisin menoin

Ja eihän muslimitaustainen homopariskunta voisi saada nikah-seremoniaa ja islamilaista avioliittotodistusta suomalaisista moskeijoista. Olisi mun mielestä ihan hyvä, että sellainen olisi mahdollista, Nadi hymähtää. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 7.7.2022 julkaistussa Kaisla Kuuskosken kirjoittamassa artikkelissa Teini-ikäisenä Nadi ajatteli, että tunteet naisia kohtaan ovat Allahin rangaistus – marssi nyt Pridessä julkisesti.]

torstai 27. huhtikuuta 2023

S Vaatii aikamoista mentaaliakrobatiaa tulkita Venäjän raakalaismainen hyökkäys naapurimaahansa jonkinlaisena imperialismin vastaisena temppuna

Venäjän sota Ukrainassa tietää lopun alkua campismille suuressa osassa länsimaista vasemmistoa, ja hyvä niin. Vaatii aikamoista mentaaliakrobatiaa tulkita Venäjän raakalaismainen hyökkäys naapurimaahansa jonkinlaisena imperialismin vastaisena temppuna. Myös Noam Chomskyn puheet Venäjän ”oikeutetuista turvallisuushuolista” ovat falskeja. Putinin oikeutus sodalleen Ukrainassa ei ole geopoliittinen vaan etnonationalistinen. Sodan tavoitteena on hävittää Ukraina valtiona ja sulauttaa ukrainalaiset osaksi Venäjää.

Campismille ei ole sijaa vasemmistolaisessa ajattelussa, vaan siitä on päästettävä lopullisesti irti ja päästävä yli. Maailma on monimutkainen paikka, eikä se ole koskaan ollutkaan yksinkertaisesti jakautunut hyviin ja pahoihin.

Imperialismi on haitallista, ja sitä on vastustettava. On kuitenkin samaan hengenvetoon todettava, että imperialismia vastaan ei kamppailla tukemalla kilpailevaa imperialismia. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten imperialismia ei vastusteta ymmärtämällä Kiinan tai Venäjän imperialistista politiikkaa tai tukemalla diktatuureja.

[Näin oli lausuttu Kansan uutiset -lehdessä 8.10.2022 julkaistussa Toivo Haimin kirjoittamassa artikkelissa Campismi tuli tiensä päähän Ukrainassa – eikä sitä jäädä kaipaamaan.]

S Venäjällä kerta kaikkiaan halutaan olla imperialistisia

Venäjällä julkisuus on näyttämö, jolla vallanpitäjät rakentavat yksituumaisuutta. Vladimir Putinin vakioesitykseksi on noussut sota, ensin Krimillä, sitten Syyriassa ja nyt Ukrainassa. Esitykset purevat: mielipidetiedusteluissa arvostetaan vakautta takaavia vahvoja johtajia ja kaivataan Neuvostoliiton suuruuden aikaa. Sota hiljentää tehokkaasti erimieliset, joille jää sylkykupin rooli viidentenä kolonnana.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 27.9.2022 julkaistussa Anu Kantolan kirjoittamassa kolumnissa Erimielisyys on hyvästä, pidetään siitä kiinni.]

[Jos esim. Jussi Halla-aho on erimielinen, niin jo valtionsyyttäjänvirasto herää.]

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

S Nationalismin sudenkuopat?

Momentum 1900 -esityksen tekijät ovat joutuneet painimaan suurten eettisten kysymysten kanssa.

Reilun sadan vuoden takaiset nationalistiset ajatukset näyttäytyvät helposti jaloina, mutta näyttäytyvätkö ne sellaisina enää, kun niitä vertaa tämän hetken äärioikeistolaiseen eurooppalaiseen liikehdintään?

– Me olemme koko tämän teoksen rakentamisen kanssa olleet tekemisissä hyvin arkojen asioiden kanssa. Mikä on oikeanlaista nationalismia?

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 7.9.2022 julkaistussa Sanna Vilkmanin kirjoittamassa uutisartikkelissa Suurmusikaali kertoo Suomen taistelusta pois Venäjän ikeestä – hyökkäys Ukrainaan teki sortovallan teemasta pelottavan ajankohtaisen.]

[Totta kai ajatukset olivat jaloja, vaikka natsit ja jossain määrin fasistitkin puhumattakaan falangisteista ovat myöhemmin osanneet heikentää nationalismin julkikuvaa. Eihän  sosialidemokraattienkaan tarvitse hävetä marxistileninistien rikoksia, vaikka ne ovat tavallaan peräisin samalta sylttytehtaalta.]

tiistai 25. huhtikuuta 2023

S Soininvaaran mielestä automaattinen palkkatulo olisi kiva

Osmo Soininvaara on sitkeästi ajanut Suomeen perustuloa, joka tekisi pienipalkkaisille mahdolliseksi pysyä työmarkkinoilla ja parantaisi Suomea vaivaavaa rakenteellista työttömyyttä.

”Meidän perustulokeskustelu on mennyt vähän pois raiteiltaan, koska nyt ajatellaan vain sosiaaliturvan korvaamista”, Soininvaara sanoo.

Perustulolla tarkoitetaan nyt lähinnä sosiaaliturvan yksinkertaistamista. Soininvaaran mielestä järkevämpää olisi, jos perustulo olisi automaattinen palkkatuki, jolla tuettaisiin pienipalkkaisia ihmisiä ja uusien työpaikkojen luomista.

“Jos esimerkiksi haluamme huoltoasemilla palvelua, siitä palvelusta ei mitenkään voida maksaa täyttä palkkaa. On voitava yhdistää ansiotulot ja tulonsiirrot niin, että kaikkien työpanos saadaan käyttöön, eikä ketään tuomita köyhyyteen.” 

[Näin oli lausuttu Gloria-lehdessä 13.6.2017 julkaistussa Antti Järven kirjoittamassa artikkelissa Osmo Soininvaara: ”Maailma tulee järkiinsä, mutta todennäköisesti liian myöhään”.]

S Monet brittiopiskelijoista nuivivat sananvapautta

Nuoret ylenkatsovat sananvapautta, kertoo brittiopiskelijoille tehty kysely. Asenteet ovat muuttuneet selvästi kuudessa vuodessa. Nyt tärkeämpää tuntuu olevan se, että kukaan ei pahoita mieltään.

[Näin oli kuulunut tiivistelmä Helsingin sanomat -lehdessä 28.6.2022 julkaistussa Annamari Sipilän kirjoittamassa kolumnissa Britanniassa entistä useampi opiskelija rajoittaisi sananvapautta – huolestuttava ilmiö voi osua vielä omaan nilkkaan.]

[Ja nämä kyseiset brittiopiskelijat vieläpä jakavat ihmiset mielessään (ja nykyään usein käytännössäkin) eriarvoisiin kasteihin.]

[Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa ikivanhan tekstini Sananvapaudesta.]

maanantai 24. huhtikuuta 2023

S Caesar oli kusipääksi varsin mukava kusipää

Sisällissodassa Pompeius jäi heti alakynteen, ja kaikista yhteenotoista Caesar hävisi vain kaksi. Sodan vielä jatkuessa senaatti katsoi – taas kerran – viisaaksi turvautua poikkeusjärjestelyyn, tällä kertaa Caesarin eduksi. Hänelle annettiin diktaattorin valtuudet. 54-vuotiaana Caesar johti Roomaa yksinvaltiaana.

Kaikkien hämmästykseksi hän ei käyttänyt asemaansa kostotoimiin, kuten olivat tehneet edellisen, 80-luvulla käydyn sisällissodan voittajat. Hän ei järjestänyt verisiä puhdistuksia, vaan oli valmis antamaan vihamiehilleen anteeksi. Hän myös jakoi viljaa köyhille ja perusti siirtokuntia Karthagoon ja Korinttiin ja onnistui näin asuttamaan uskollisesti palvelleet veteraaninsa. Edes Caesarin arvostelijat eivät kyseenalaistaneet päätösten järkevyyttä ja hyödyllisyyttä.

Arvostuksesta huolimatta ärtymys häntä kohtaan kasvoi. Caesar alkoi osoittaa narsistista piittaamattomuutta lain kirjainta ja perinteitä kohtaan. Hän laajensi senaattia ja nimitti sinne barbaareja Galliasta. Hän vähätteli konsuleita ja tuomareita ja kohteli heitä kuin keitä tahansa kansalaisia. Hän ohitti senaattorit ja teki päätöksiä lähipiirinsä kanssa. Hän kieltäytyi henkivartiokaartista, koska uskoi kansansuosion olevan parempi turva. 

[Näin oli lausuttu Tiede-lehden numerossa 1/2012 julkaistussa Alex Aissaouin kirjoittamassa artikkelissa Julius Caesar.]

sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

S Itsesensuuri rajoittamassa suomalaista kirjallisuutta

Nyt pyydän arvoisaa lukijaani pysähtymään ja miettimään hetken. Ja huomaavan, että 2020-luvun Suomessa on käytössä poliittista ennakkosensuuria. Ei tosin - ainakaan vielä - valtion palkkaamana, mutta kuitenkin itsesensuurin tavoin rajaamassa kirjallisuudeksi kutsumaamme taidelajia.

Tähän liittyen Tontti teki myös toisen merkittävän havainnon: suomalainen kirjallisuus on nykyisin lähinnä Helsingin punavihreän kuplan tuotantoa ja sen seurauksena se ei edusta koko suomalaista yhteiskuntaa. Tämän seurauksena meiltä on Tontin mukaan kadonnut pojille suunnattu vauhdikas seikkailukirjallisuus.

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 23.4.2023 julkaistussa merkinnässä Kulttuurivieras tosiasioiden äärellä.]

S Pikkunisäkkäiden kuulo ja lepakot

Mutta onko tosiaan niin, että kaikkien neljän ominaisuuden on täytynyt putkahtaa evoluutiossa ensimmäisille lepakoille loppuun hiottuina ja samanaikaisesti ollakseen hyödyksi? Eihän nyt toki.

Lepakot, kuten muutkin istukalliset nisäkkäät, kehittyivät jotakuinkin nykyisiä hyönteissyöjiä (kuten päästäisiä, rottasiilejä ja almikkeja) muistuttaneista kantamuodoista. Nisäkkäät monimuotoistuivat räjähtävästi dinosaurusten joukkosukupuuton jälkeen, alkaen 66 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäiset tunnistettavat lepakot löytyvät viitisenkymmentä miljoonaa vuotta vanhoista fossiilikerrostumista.

Sitä ennen, koko dinosaurusten toistasataa miljoonaa vuotta pitkän valtakauden, nisäkkäät vipelsivät niiden jaloissa pienikokoisina yön asukkeina, joille nenä ja korvat olivat näköä tärkeämmät. Niille kehittyi erityisen herkkä kuulo pikkuisine kuuloluineen ja liikkuvine korvanlehtineen (joista vanhimmat fossiilitodisteet löytyivät Espanjasta 125 miljoonan vuoden takaa). Lepakoiden varhaisilla kantamuodoilla oli todennäköisesti jo valmiiksi tarpeeksi hyvä kuulo yksinkertaista kaikuluotausta varten. Tällaista uuden käyttötarkoituksen löytymistä jo olemassa olevalle ominaisuudelle nimitetään eksaptaatioksi (tai vanhemmissa lähteissä preadaptaatioksi).

[...]

[Näin oli lausuttu Maija Karalan Erään planeetan ihmeitä -blogissa 5.4.2023 julkaistussa merkinnässä Hölynpölyä Dinosauruspuistossa: miksi kaikuluotaavia eläimiä on, mutta telepaattisia ei?.]

S Kakapoille on saatu luotua maahanmuuttokriittinen paratiisi

Lintukantaa on saatu elvytettyä sukupuuton partaalta. Kakapoille on luotu oma rauhaisa Impivaaransa, jossa ne ovat suojassa maahanmuuton haittavaikutuksilta, kuten kissoilta. Linnut on siirretty elämään pienille saarille, jotka on erikseen siivottu petoeläimistä.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 5.12.2022 julkaistussa artikkelissa Maailman kaukaisimmassa maassa elää onneton otus, joka voi nyt paremmin.]

[PS. Aiheeseen edes jotenkin liittyen, voit niin halutessasi käydä tarkastamassa interwebissä Maahanmuuttoaiheisen sanakirjan.]

lauantai 22. huhtikuuta 2023

S Nämä sanovat näin, koska itse hyötyvät kouluttamattomista maahanmuuttajista

Mikä voisi mennä pieleen, kun vihreän siirtymän rahoituksesta ja kouluttamattoman maahanmuuton lisäämisestä itse taloudellisesti hyötyviltä tahoilta kysytään, mitä mieltä ne ovat ilmastotoimista ja perussuomalaisten maahanmuuttolinjasta?

[Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra, joka on älykäs, koulutettu ja kirjallishenkinen nuorehko nainen, Twitterissä Helsingin sanomat -lehdessä 20.4.2023 julkaistun pääkirjoituksen Purran mielestä yritykset ajavat maahanmuutossa omia etujaan mukaan]

S Halla-aho: Valtaa ei pidä luovuttaa eduskunnalta Elinkeinoelämän keskusliitolle

Onko yritysten menestys todella täysin sama asia kuin Suomen etu vai pitäisikö huomioida muitakin ryhmiä? Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho palastelee ja vie pidemmälle Helsingin Sanomien linjausta ja mitä linjan omaksumisesta johdonmukaisesti tulisi seurata.

Halla-aho huomauttaa, että Hesarin linjaus, jonka mukaan yritysten etu on sama asia kuin Suomen etu, on merkittävä kannanotto.

– Siitä seuraa esimerkiksi kysymys, mihin tarvitaan eduskuntaa. Jos elinkeinoelämän etu on Suomen etu, valta olisi syytä luovuttaa eduskunnalta Elinkeinoelämän keskusliitolle, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.

[Näin oli lausuttu Somen uutisissa 21.4.2023 julkaistussa uutisartikkelissa Helsingin Sanomat julisti: Yritysten menestys on täysin sama asia kuin koko Suomen etu – annetaanpa puheenvuoro Jussi Halla-aholle.]

S "Kaikki epäsaksalainen roihahti valloilleen Hitlerin ja hänen joukkojensa vallankaappauksen myötä"

Antisemitismi oli vain yksi niistä syistä, miksi Klemperer piti natseja vastenmielisinä. Pahempaa oli se, miten kansallissosialismi tulkitsi saksalaisuuden. Natsit eivät uhanneet pelkästään häntä itseään, koska hän oli syntyperältään juutalainen, vaan koko Saksaa; he tahrasivat saksalaisuuden. ”Kaikki se, mitä olen pitänyt epäsaksalaisena: brutaalisuus, epäoikeudenmukaisuus, teeskentely, joukkosuggestio päihtymykseen asti, se kaikki kukoistaa täällä”, kirjoitti Klemperer huhtikuussa 1933. Kääntäen: Klempererin mukaan saksalaista oli sivistyneisyys, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, itsehillintä ja älyllisyys.

[...]

Vasta kesällä 1942, toisen maailmansodan kolmantena vuonna Klemperer menetti uskonsa saksalaisuuteen. ”En voi enää uskoa, että kansallisosialismi olisi aivan epäsaksalainen luonteeltaan. Se on tyypillinen saksalainen kasvain, saksalaisen lihan syöpäpesäke”, hän kirjoitti kitkerästi. Saman vuoden tammikuussa Natsi-Saksan johtajat olivat jo kokoontuneet Wannsee-järven rannalle sopimaan lopullisesta ratkaisusta eli Euroopan juutalaisten tuhoamisesta.

[Näin oli lausuttu Kaltio-lehdessä julkaistussa Jenny Kangasvuon kirjoittamassa tekstissä Demokratian yksinkertaistamisesta.]

[Natsismin kuitenkin jossain määrin lyhytaikaiseksi jäänyttä menestystä hankkia valta ja pitää se 12 vuoden ajan voidaan mielestäni selittää sillä, että tapahtuu sitä paremmissakin piireissä.]

perjantai 21. huhtikuuta 2023

S Siivoajille päätäntävaltaa yrityksissä? Osa 2

Jos työntekijäpulasta kärsivät yritykset haluavat aidosti ja pysyvästi ratkaista alan kohtaanto-ongelmat, niiden täytyy sukeltaa rakenteellisiin kysymyksiin. Omistusrakenne on yksi niistä.

Olisipa hienoa, jos maahamme syntyisi uuden rakenteen palveluyhtiöitä, esimerkiksi siivous-, ravintola-, hyvinvointi- ja hoiva-alan yrityksiä, joissa henkilöstö osallistuisi päätöksentekoon toiminnan kehittämisestä. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehden lukijapalstalla 16.12.2022 julkaistussa Tuomo Nousiaisen kirjoittamassa kirjoutuksessa Osaajien houkuttelu vaatii heitä arvostavia rakenteita. Nousiainen on Luoto Companyn toimitusjohtaja.]

torstai 20. huhtikuuta 2023

S Soininvaara: säästettävää on pakko löytyä paljon yli kuuden miljardin verran

Kun uusia menoja pukkaa miljarditolkulla, olisi säästettävä löydettävä paljon yli kuusi miljardia. Pikemminkin puhutaan yli kymmenen miljardin leikkaustarpeesta.

[Näin oli lausuttu diminutiivisesti joskus puutarhatontunkuvatukseksi nimittämäni Vihreiden Grand Old Manin Osmo Soininvaaran (anteeksi anglismi) blogissaan 17.4.2023 julkaistussa merkinnässä Ei taida kuusi miljardia riittää Petterin lupausten lunastamiseksi.]

S Hän jopa vertaa Koraanin kaltaisia ”pyhiä” tekstejä Hitlerin kirjaan 'Taisteluni'

Islaminuskon puolustajat vetoavat usein siihen, että Koraanin epäilyttävimpien jakeiden irrottaminen asiayhteydestään saa ne näyttämään vielä pahemmilta. Rizvi vastaa tähän toteamalla, että suotuisilta kuulostavien jakeiden laittamisella asiayhteyteen on samanlainen vaikutus. Hän jopa vertaa Koraanin kaltaisia ”pyhiä” tekstejä Hitlerin kirjaan:

Muutama hyvä ajatus Taisteluni -teoksessa ei tee koko kirjasta hyvää. Vastaavasti muutama huono ajatus ei tee hyvästä kirjasta huonoa. Tämä dynamiikka muuttuu teoksissa, joiden väitetään olevan jumalansanaa tai edes jumalan inspiroimia. Jos meidän tulisi uskoa, että jokin kirja on erehtymättömän jumalan tuotos, virheille ei ole sijaa.
Lisäisin tähän sen, että aivan kuten kaikki islamistit eivät ole lukeneet Koraania, harva SS-mies tai keskitysleirin vartija oli lukenut Hitleriä. Mutta silti kirjassa esitellyillä ajatuksilla oli tuhoisat seuraukset.

Rizvin mukaan maltilliset muslimit ovat luonnollisesti tietoisia, että Koraani on ongelmallinen eikä sellaisenaan sovi nykymaailmaan. Juuri tässä hän näkee muutoksen mahdollisuuden. Ensin olisi hylättävä dogmit, jonka jälkeen voidaan päästä muutokseen: maallistumiseen ja valistukseen. Tavoitteistaan Rizvi esittää vertauksen, että hän ei yritä saada tupakoijaa lopettamaan. Pikemminkin hän yrittää estää nuoria tarttumasta tapaan alun perinkään. 

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 22.6.2022 julkaistussa merkinnässä Muslimin matka uskosta järkeen.]

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

S Suomessa oli maailman ensimmäinen sosialistien johtama hallitus

Suomen eduskunta oli sosialistienemmistönsä vuoksi kesällä 1917 ainutlaatuinen maailmassa. Oskari Tokoihan oli maailman ensimmäinen sosialistinen pääministeri. Eduskunta toimi aktiivisesti uudistusten hyväksi. Niitä olivat parlamentarismin toteutuminen, yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuva kunnallislaki ja kahdeksan tunnin työaika. Näistä saatiinkin päätökset.

[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 4–5/2011 16.6.2011 julkaistussa Seikko Eskolan kirjoittamassa artikkelissa Suomi 1917 Ruotsin silmin.]

tiistai 18. huhtikuuta 2023

S Roolimalliselitys naissukupuolisten ammatillisessa sijoittumisessa

[3] Roolimalliselitys on ymmärrettävästi suosittu. Tekniikka ja talous 24/2021 -lehdessä henkilöstöjohtaja Hanna Vuorikoski esimerkiksi väittää, että ”roolimallien puute on hyvin iso syy siihen, ettei naisia hakeudu teknologia-alalle”.

     Tätä ei kuitenkaan ole osoitettu, ja voi olla, ettei edes pystytä aukottomasti osoittamaan. ”Roolimallin puutteen” tilalla voisi olla vaikkapa ”samahenkisten kavereiden puute”. Molempia selityksiä saattaa lisäksi olla hankala sovittaa siihen tutkimushavaintoon, että tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa ammatillinen eriytyminen sukupuolen mukaan on voimakkaampaa.
     Myös teknillisen psykologian tuore professori Janne Lindqvist puolustaa roolimalliajattelua. Hänen mukaansa ”tutkimustietoa on tarpeeksi siitä, että nuorille naisille tärkeää ovat esikuvat” (Tekniikka ja talous 40/2021). Olennainen tieto meiltä kuitenkin puuttuu. Millaisia esikuvia tarkkaan ottaen tytöt tarvitsevat ja paljonko heitä pitää olla? Kelpaako vaikkapa Marie Curie vai tarvitsevatko fysiikasta kiinnostuneet tytöt tuoreempia esikuvia?

[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon blogissa 27.9.2022 julkaistussa merkinnässä Naisia sademetsässä, joka oli alun perin julkaistu Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerossa 3/2022. Tämä siteeraus on siis alaviite numero 3 kirjoituksessa.]

maanantai 17. huhtikuuta 2023

S Vaikea suhde uskontoon

Mutta kuinka pitkälle pitää ymmärtää ja mitä se käytännössä merkitsee?

Erityisen vaikea on suhde uskontoon. Saahan ihminen uskoa mihin haluaa. Mutta entä, jos usko johtaa haitallisiin tekoihin, ei ehkä minulle, mutta yhteisön sisällä oleville?

Tätä on podettu suhteessa kantavähemmistöihin, kuten lestadiolaisiin. Meni pitkään, ennen kuin alettiin selvittää edes lasten seksuaalisesta hyväksikäyttöä liikkeen piirissä.

Millaista muslimilapsilla on? En ole tiennyt siitäkään mitään.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 16.4.2023 julkaistussa Anna-Stina Nykäsen kirjoittamassa kolumnissa Tämä on liian vaikea aihe.]

[Maahanmuuttajien jako kahtia "tavallisiin" ja "varsinaisiin" maahanmuuttajiin ei ole pelkästään vitsi. Valtamediassa ja kulttuurieliitin piirissä on käsittääkseni tehty tällainen jako. Hollantilaista kristinuskotaustaista valkoista maahanmuuttajaa ei kohdella juurikaan maahanmuuttajana näissä piireissä. Tämä johtuu siitä, että sellaisessa maahanmuuttajassa ei ole sellaisia piirteitä, joita pitäisi erityisesti suvaita: alkuasukkaita tummempi iho, vaikeuksia tai haluttomuutta kotoutua, ylimielinen asenne alkuasukkaita kohtaan, halu miekalla valloittaa maailma omalle ideologialle, ajatus että länsimaiset naiset ovat kaikki huoria, joita voi kohdella miten tahansa. Nämä ihmiset eivät edes pidä Elisabeth Naucléria Suomen ensimmäisenä ulkomaalaisperäisenä kansanedustajana.]

S Paatunut ja karkea antihumanismi sopii hyvin kollektivistiseen kommunismiin, ja samoin kyllä meillekin

Aborttihuumassa Helsingin Sanomat riensi kertomaan, kuinka Kiinassa abortteja tehdään paljon ja ”vapautuneesti”, Vietnamissa vielä sitäkin enemmän.

Kommunistimaistako mallia meillekin? Miksipäs ei, ihmiselämän alkujahan ne vain ovat, kaikki samanlaisia, joten huuhdotaan pois, jos äitiys ei nyt sovi suunnitelmiin.

Paatunut ja karkea antihumanismi sopii hyvin kollektivistiseen kommunismiin, jossa yksilön arvoa ja ihmiselämän pyhyyttä ei tunnusteta, mutta miksi ihmeessä aborttihuuma on vallannut myös liberaalin lännen? Eikö alkavan ihmiselämän kunnioittaminen ja suojelu aivan luonnostaan kuulu sivistyneen länsimaisen ihmisen humanistisiin asenteisiin?

[Näin oli lausuttu Jari Ehrnroothin kirjoittamassa 11.8.2022 kokoomusmaisissa Verkkouutisissa julkaistussa kolumnissa Aborttihuuman pimeä ydin.]

S Maahanmuutto rajoittaa kilpailun kautta alkuväestön palkkatason nousua

Työnantajajärjestöt Suomessa ovat vahvasti kannattaneet työperäistä maahanmuuttoa. Myös elinkeinoelämän ajatushautomo EVA:n raportti Kurronen ja Pyykkönen (2021) on tämän henkinen. Tämä on helppo selittää: työperäinen maahanmuutto lisää työvoiman kilpailua työmarkkinoille rajoittamalla palkkatason nousua ja täten parantaa yritysten kannattavuutta. 

[Näin oli lausuttu ajatuspaja Liberan sivuilla 1.9.2022 julkaistussa Vesa Kanniaisen kirjoittamassa artikkelissa Suosivatko puolueet maahanmuuttoa siksi, että se tuo niille uusia äänestäjiä?.]

sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

S Tutkimukset, joissa ei ole päätä eikä häntää

On totta, että tieteellisiä huijauksia esiintyy kaikilla tieteen aloilla. Mutta tulosten väärennökset ja aineiston virheet ovat eri asia kuin tutkimukset, joissa ei ole päätä eikä häntää. Huijaukset ovat tutkimuksia, joissa tuloksia on vääristelty, mutta niiden tulkinta on selkeä ja merkitys mielekäs. Sen sijaan Sokal-tyyppiset kepposet ovat lähtökohtaisesti absurdeja, pähkähulluja. Vääryystutkimuksen alaa testanneet tutkijat osoittivat, että kyseisen kirjallisuuden portinvartioita ei kiinnosta tutkimusten metodologinen taso tai ideoiden johdonmukaisuus kunhan kirjoituksen sanoma tukee tietynlaista maailmankuvaa. 

[Näin oli lausuttu Verkkouutisissa 8.9.2022 julkaistussa Jukka Savolaisen kirjoittamassa katsauksessa Vääryystutkijoiden höpötiedettä saa pilkata. Savolainen on sosiologian ja kriminologian professori Wayne State -yliopistossa Yhdysvalloissa.]

lauantai 15. huhtikuuta 2023

S Mobiilisovellus on aina turvallisempi kuin palvelu nettisivujen kautta

Ja vielä: kannattaa käyttää mieluummin mobiilisovellusta kuin palvelua nettisivulta. Mobiilisovellus on aina turvallisempi.

[Näin oli lausuttu tietotekniikkanörtti Petteri Järvisen blogissa 10.10.2022 julkaistussa merkinnässä Käytännön salasanaohjeita vuonna 2022.]

S Itä-Eurooppa on voimaantunut ja viisas

Itä-Eurooppa on voimaantunut. Ukraina on palauttanut sen omanarvontunnon ja auktoriteetin. Emme ole enää posttraumaattisesta stressistä kärsiviä russofobeja, vaan meitä kuunnellaan. Itäisen Euroopan valtiot ovat olleet alusta alkaen Ukrainan rohkeimpia ja nopeimpia auttajia lännen seuratessa jokseenkin hämmentyneenä taustalla.

[Näin oli lausuttu Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerossa 3/2022 julkaistussa virolaisen skeptikon ja kirjailijan Kulle Raigin kirjoittamassa tekstissä Slava Ukraini!.]

S Nato-kriittisten poliitikkojen olisi pitänyt pystyä esittämään varteenotettavia vaihtoehtoja Suomen Nato-jäsenyydelle (mutta eivät esittäneet)

Andersson ruoskii itseään, koska hänen mukaansa Nato-kriittisten poliitikkojen olisi pitänyt pystyä esittämään varteenotettavia vaihtoehtoja Suomen Nato-jäsenyydelle.

– Tässä kohtaa minä suomin itseäni ja koen, että me vaihtoehtoja toivovat olemme tehneet virheen. Meidän olisi pitänyt pystyä esittämään omia ratkaisuja ja vaihtoehtoja tämän skenaarion varalle jo kauan ennen nyt käynnissä olevaa sotaa. 

[Näin oli lausuttu Iltalehdessä 12.5.2022 julkaistussa Kreeta Karvalan kirjoittamassa kolumnissa Li Anderssonin itseruoskinta on raikasta.]

perjantai 14. huhtikuuta 2023

S Aatteellinen vaikuttaminen peruskoulussa on väärin, osa 2

Näiden ryhmien välillä ei ole muuta eroa kuin se, minkä aatteen he haluavat osaksi kouluopetusta. Minä taas en halua kumpaakaan ääripäätä tuputtamaan omaa asiaansa lapsille, vaan haluan pitää koulun aatteellisesti mahdollisimman neutraalina. Katson, mielestäni perustellusti, että oma näkemykseni on tässä asiassa johdonmukainen ja edellä mainituista syistä kaikki uskonnollinen perinne jumalanpalveluksineen, virsineen, uskontunnustuksineen ja muine tunnustuksellisine elementteineen tulee poistaa niin peruskouluista kuin muualtakin julkishallinnosta. Uskonnot ja niiden dogmit tulee julkishallinnossa korvata analyyttisellä keskustelulla ja todennettavissa olevilla faktoilla.

[Näin oli lausuttu Tere Sammallahden blogissa 31.12.2018 julkaistussa merkinnässä Uskonnot ulos kouluista ja julkishallinnosta.]

S Riikka Purra on akateemisesti koulutettu, ympäristötietoinen ja varsin kultturelli, ja siis sopii ongelmitta modernin suomalaisnaisen kategoriaan

Naisvihateoriaan ei myöskään sovi se, että viimeviikkoisten vaalien suurin ääniharava oli perussuomalaisten Riikka Purra. Eduskuntavaalien äänimäärässä mitattuna hän on itse asiassa Suomen historian suosituin naispoliitikko. Purra on Marinia kahdeksan vuotta vanhempi, mutta lukeutuu silti selvästi nuoreen poliitikkopolveen. Lisäksi hän on akateemisesti koulutettu, ympäristötietoinen ja kirjahyllystään päätellen varsin kultturelli. Hän siis sopii ongelmitta modernin suomalaisnaisen kategoriaan.

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 7.4.2023 julkaistussa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittamassa kolumnissa Naisviha ja vaalit.]

[Voidaan ehkä kuitenkin sanoa, että jos Perussuomalaisten puheenjohtajana olisi ollut mies, niin puolue olisi saanut noin 35 prosenttia äänistä ja saavuttanut suurimman puolueen aseman eduskunnassamme.]

S Myytti siitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät ole kuuluneet musta-afrikkalaisiin yhteisöihin

Yksi yleisimmistä myyteistä sekä Amoafon että Kimirin mukaan on ajatus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä länsimaisena ilmiönä, joka ei ole alun perin kuulunut afrikkalaiseen kulttuuriin.

Se ei historiantutkimuksen valossa pidä paikkaansa. Ristiriitainen väite on senkin takia, että monien maiden syrjivä lainsäädäntö on peräisin siirtomaa-ajoilta. Keskustelu kuitenkin junnaa paikoillaan.

”Ensin sanottiin, että sitä [seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä] ei ole Afrikassa ollenkaan. Sitten ihmiset alkoivat tulla ulos kaapista, jolloin alettiin sanoa, että se on länsimaista tuotu ideologia. Kun sitten huomautettiin, että sitä on myös kaupungeissa, joissa ei ole koskaan asunut valkoisia, vastustajat sanoivat, että se on sairaus ja se on demonista”, Amoafo kuvailee.

[Näin oli lausuttu Maailma.net -sivustolla 13.4.2023 julkaistussa Teija Laakson kirjoittamassa artikkelissa Sateenkaarioikeuksien vastainen liike vahvistaa otettaan Afrikan maissa – ”Ihmiset kokevat joutuneensa takaisin kaappiin”, kertoo kenialaisessa seksuaalioikeusjärjestössä työskentelevä Imani Kimiri.]

S Sukupuolentutkimus purettuna auki

1970-luvulla vauhtiin päässyt naistutkimus muuntui eri vaiheiden jälkeen sukupuolentutkimukseksi. Lähtöasetelma on radikaaleimmillaan hyvin yksinkertainen: ihminen syntyy maailmaan, minkä jälkeen sosiaaliset konstruktiot pyrkivät määrittelemään hänen identiteettinsä. Tämä tarkoittaa, että genitaaleista huolimatta nainen ei synny kuvaksi valmiista naiseudesta, tai mies miehuudesta. Syntyessään hän on biologinen olento, kuin tyhjä paperi, joka alkaa omaksua yhteiskunnan arvoja alkaen vanhempien reaktioista. Nämä arvot ja reaktiot puolestaan ovat monituhatvuotisen historiallisen kehityksen tulosta, joihin vaikuttavat biologisen kehityksen lisäksi moninaiset sosiaaliset struktuurit sekä taide.

Omassa lapsuudessani esimerkiksi tarjottiin populaarikulttuurissa luentaa, jossa valkoinen mies on Indiana Jones ja seikkailija tai jossa Luke Skywalker käy kolmeen elokuvaan venyvän kasvutarinan Prinsessa Leian jäädessä sivuhahmoksi. Toki identifioituminen kulttuurin sankarihahmoihin kulkee sukupuolirajojen ylitse, mutta katsottaessa 80-luvun fantasiaa ei ole vaikeaa nähdä, että se kertoo tarinaa perheensä, rakkaansa ja itsensä pelastavasta nuoremmasta vai vanhemmasta heteromiehestä.

[Näin oli lausuttu arvosteluita sisältävällä Elitisti-sivustolla 21.11.2017 julkaistussa Jari Mustosen kirjoittamassa artikkelissa Seksihullu kovanaama - elokuvataiteen kirottu sukupuolirooli.]

[PS. Kyllähän tuo edistykselliseltä vaikuttaa – ja siitä huolimatta meikäkin kykenee ymmärtämään asian pihvin. Tämä on asian suhteen ensimmäinen kerta. Hienoa.]

torstai 13. huhtikuuta 2023

S "Oikeistolainen intellektualismi"

Ongelmaksi voi muodostua suhde populismiin. En seurannut Keskisarjan kampanjaa kovin tarkkaan, mutta vaikutelmaksi jäi tietty juntahtavuus. Ehdokas ei ylvästellyt tutkinnoillaan eikä tutkimuksillaan. Älli näkyi siinä, että osasi laskea, mikä vaaleissa puree.

Toisaalta intellektuellina voi menestyä noissakin riveissä, kuten Jussi Halla-aho on näyttänyt. Hänen kirjoitussarjansa on Scripta, varsin yleinen otsikkosanana tiedesarjoissa; alaotsikon ”Kirjoituksia uppoavasta lännestä” voi lukea viittauksena Oswald Spenglerin klassikkoon Länsimaiden perikato (1918–1920).

Scriptan logokuvassa on kirkko, kirjoittajalla on lempinimenä Mestari, sama kuin opetuslapsilla Jeesuksesta. Populismissa tarvitaan sanoittaja, jota voi katsoa ylöspäin ja pitää fiksumpana kuin itseään.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 12.4.2023 julkaistussa Kimmo Rentolan kirjoittamassa kolumnissa Voiko intellektuelli olla oikeistolainen?.]

[Tuo Halla-ahon "lempinimi" Mestari on oikeastaan Halliksen fanien sarkasmia, jonka hänen aatemaailmansa vastustajat tapaavat aina ottaa todesta.]

[Aiheeseen jotenkin liittyen, niin Matias Turkkila oli vuonna 2008 julkaissut blogissaan nimitystä perusteellisesti käsittelevän blogimerkinnän Jussi Halla-aho: hän, jota kutsutaan Mestariksi. Merkintä sisältää kivoja siteerauksia Mestariin liittyen.]

[Myöskin vuonna 2012 julkaisemani blogimerkintä Jussi Halla-aho, pahuuden lähettiläs alkaa kätevästi tällä virkkeellä:]

Tohtori Jussi Halla-aho, Pimeyden ruhtinas, mies jota hänen oppilaansa nimittävät Mestariksi.

[Aikoinaan ollessani Perussuomalaisten jäsen yksi kaverini oli lausunut minulle kerran, että kun Halla-aho on Perussuomalaisten puheenjohtaja, kuten hän siihen aikaan oli, niin minun ei ehkä pitäisi nimitellä häntä kyykäärmeen sikiöksi.]

Putinin väkivaltaa ei kannata ensisijaisesti selittää pahuudella tai sairaudella

Nykyihmisellä on tarve selittää Putinin väkivaltaa pahuudella tai sairaudella, mutta Pinker, Fiske ja Rai väittävät, että suurin osa väkivallasta selittyy aivan muulla tavalla.

Mitä kovapäisempi tutkija (…) sitä todennäköisempää on, että tämä uskoo väkivallan olevan seurausta haitallisesta geenimuunnoksesta, aivovammasta, psykopatologiasta, tarttuvasta sairaudesta tai yhteiskunnallisesta ongelmasta. Tutkittuani ihmisen väkivaltaa viimeisen 10 000 vuoden aikana johtopäätökseni on hyvin samanlainen kuin Alan Fiskellä ja Tage Railla: useimmat väkivallan harjoittajat eivät ole patologisia mutta eivät myöskään omaa etuaan edistäviä [rationaalisia toimijoita] vaan ovat vakuuttuneita siitä, että mitä he tekevät edistää moraalista hyvää [niin kuin he moraalisen hyvän käsittävät].

(…) Kun ihmiset loukkaavat tai tappavat, he useimmiten kuvittelevat, että heidän pitää toimia niin. He kokevat että on moraalisesti oikein tai jopa moraalinen velvollisuus toimia väkivaltaisesti.

Motiivi väkivaltaan nousee yleensä sosiaalisesta suhteesta tekijän ja uhrin välillä, tai uhrin ja tekijän suhteesta kolmanteen osapuoleen. Tekijä harjoittaa väkivaltaa korjatakseen sosiaalisen suhteen tai muodostaaksen sen. Fiske ja Rai määrittelevätkin moraalin sosiaalisten suhteiden reguloinnin (säätämisen) kautta. Kun sosiaalisia suhteita säädetään väkivallalla Fiske ja Rai puhuvat moraalisesta väkivallasta. 

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 15.10.2022 julkaistussa Jukka Aakulan kirjoittamassa kolumnissa Moraalinen väkivalta.]

S Kaupunkien ulkopuolella elävien ihmisten parjaus ja lahtaus

POLITISOITUNEEN ELOKUVAKRITIIKIN ON AIKA alkaa tarkastella elokuvataiteen fetissejä uusin silmin. Palkintona pääsemme syvälle alitajuntaan. Tiedostava feminismi ja moderni cityihminenhän nimittäin pelkää eniten sitä hetkeä, jona menettää turvallisen tilansa keskellä betonia. Elokuvissa heille tarjotaankin fiktiivinen rituaali, jossa sijaissankari matkaa luonnon keskelle ja lunastaa oikeuden pudottaa sosiaalinen maskinsa päätymällä uhriksi. Tämän jälkeen hän saa vapaasti huutaa sekä raivota ja lopulta täydentää euforiansa tappamalla likainen, jälkeenjäänyt maalaismies.

Tästä syystä takapajulakauhuelokuvien hienovarainen metonymia, jossa kaveriporukka lähtee maaseudulle, tarkoittaa heidän lähtemistään vastaanottamaan maaseudun kauhut. Näiden teosten ainoa päämäärä on oikeuttaa kaupunkien ulkopuolella elävien ihmisten parjaus ja lahtaus. Freudilainen erotisoitunut sublimaatio toteutuu, kun vastenmieliset sekä kulttuurillisesti että ulkomuodoltaan epämiellyttävät juntit alistetaan paremman kaupunkiväen mentaalisen itsetyydytyksen välineiksi. 

[Näin oli lausuttu Elitisti-sivustolla 9.8.2021 julkaistussa Jari Mustosen kirjoittamassa kolumnissa Saatanan punaniskat - elokuvataide ei opeta vihaamaan naisia, vaan maalaisia.]

keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

S Islamin progressiivisemmissakin tulkinnoissa on omat ongelmansa

Nadi yritti pitkään löytää tapaa sovittaa uskonto ja ajatusmaailmansa yhteen. Oma seksuaali-identiteetti oli yksi osa ongelmaa, mutta Nadi piti suurimpana ongelmana naisten oikeuksia islamissa.

– Koen, että uskonnossa on sisäänrakennettuja ongelmia, jotka eivät istu mun arvomaailmaan. Yritin kauan tulkita eri tavalla ja seurasin liberaaleja uskonoppineita, mutta tuntui itsepetolliselta, siltä että yritin saada uskonnon mukautumaan mun arvoihini

Monet muslimit kokevat asian toisin ja pystyvät sovittamaan aatemaailmat yhteen.

– Vaikka itse koen, etten voi seurata mitään liberaalitulkintaa, niin tuen kyllä progressiivisia muslimeita. Tunnen ihmisiä, jotka pystyvät seuraamaan islamia tavoilla, jotka eivät vahingoita muita, jotka eivät sisällä helvetillä pelottelua, eikä mulla ole mitään ongelmaa sen kanssa. Omalla kohdalla se ei vain toimi, Nadi sanoo.

Hänen mukaansa progressiivisissa tulkinnoissa on hyvää sekin, että ne tukevat inklusiivisuutta ja haastavat islamin patriarkaalisuutta.

– Progressiivisten tulkintojen kanssa mulla tulee ongelma silloin, jos niillä yritetään kieltää, ettei vihamielisiä tulkintoja olisi tai etteikö uskonyhteisöissä olisi mitään ongelmia. Ne eivät poista islamilaisissa teksteissä olevia epäkohtia. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 7.7.2022 julkaistussa Kaisla Kuuskosken kirjoittamassa artikkelissa Teini-ikäisenä Nadi ajatteli, että tunteet naisia kohtaan ovat Allahin rangaistus – marssi nyt Pridessä julkisesti.]

tiistai 11. huhtikuuta 2023

S Ilmastopolitiikasta voi tulla jotain, jos samalla huolehditaan muutoksen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta

Teollistumisesta ei olisi tullut mitään, jos teollisuuden alkuaikoina olisi vallinnut yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustunut demokratia. Luddiitit olisivat kaataneet sen vaaliuurnilla ja olisivat olleet omalta kannaltaan oikeassa. Samasta syystä ilmastopolitiikasta ei tule mitään, ellei samalla huolehdita muutoksen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Silloin tällöin ehdotetaan kaikille yhtä suurta henkilökohtaista päästökiintiötä. Sen toteuttaminen olisi ylivoimaisen työlästä, mutta samaan tulokseen päästään helpommin toista kautta.

Jos käyttämättä jääneen kiintiön saa myydä sille, joka tarvitsee sitä enemmän, päädytään päästökauppaan, jonka tuotot jaetaan tasan kaikkien kesken hiiliosinkoina.

Periaatetta kannattaisi soveltaa pyrittäessä saamaan aikaan globaali päästökauppa. Siihen olisi helpompi saada mukaan kehittyviä maita, jos päästökauppaan osallistuminen merkitsisi niille huomattavia tuloja. Kiina tosin jäisi maksavalle puolelle teollisuusmaiden kanssa, mutta Intia ja Afrikka olisivat vahvasti saamapuolella. 

[Näin oli lausuttu Työn ja talouden tutkimus LABORE:n eli Laboren, joka on entinen Palkansaajien tutkimuslaitos, sivuilla 15.3.2022 julkaistussa Vihreiden vanhan ja asiantuntevan parran Osmo Soininvaaran kirjoittamassa artikkelissa Pigoun verot suojelisivat ympäristöä.]

maanantai 10. huhtikuuta 2023

S Elonkehä voi pelastua, kun käännämme fokuksen oman käyttäytymisemme ymmärtämiseen

Joitakin vuosia sitten ekologi Katariina E. M. Vuorinen lähti Kanadassa melontaretkelle. Yhtäkkiä veteen, lähelle hänen kajakkiaan, ilmestyi jotakin suurta ja valkoista. Maitovalas poikasensa kanssa oli uinut aivan liki. Vuorinen tiesi, että niin niillä joskus on tapana.

”Silti se oli hyvin hätkähdyttävää, valaan uteliaisuus. Se halusi tietää, mikä kajakkini oikein oli, vaikka se ei ole järkevää eikä turvallista.”

Vuoriselle valaan kohtaaminen oli niin kiinnostava, että se oli hänen uusimman tietokirjansa, Maria Katajavuori -kirjailijanimellä julkaistun Valas lasimaljassa -teoksen (Atena) lähtölaukaus.

Siinä hän kirjoittaa:

”Jos mielimme välttää maitovalaan virheen, meidän on lakattava teeskentelemästä, että elokehä ­pelastuu sen tuhoja ruotimalla, ja käännettävä fokus oman käyttäytymisemme ymmärtämiseen.”

[Näin oli lausuttu Seura-lehdessä 9.5.2022 julkaistussa Irina Björkmanin kirjoittamassa artikkelissa Ekologi Katariina E. M. Vuorinen ihmisen hyvyydestä: ”Olisi tärkeää yhteiskunnallisesti hyväksyä, ettemme yhtäkkiä muutu kovin korkeamoraalisiksi”.]

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

S Suomen onnistunut taistelu on rohkaissut ukrainalaisia heidän taistelussaan

Tänä itsenäisyyspäivänä suomalaiset elävät vahvasti ukrainalaisten rinnalla, sillä myös Suomi on pysäyttänyt Venäjältä tulleen hyökkäyksen. Suomen onnistunut taistelu rohkaisee nyt ukrainalaisia heidän taistelussaan – aivan kuten ukrainalaisten taistelu muistuttaa suomalaisia siitä, minkä puolesta me kerran taistelimme ja olemme valmiita aina taistelemaan.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä Suomen itsenäisyyspäivänä julkaistussa pääkirjoituksessa Itsenäisyyttä puolustetaan yhdessä muiden kanssa.]

lauantai 8. huhtikuuta 2023

S Veroparatiisit tulisi sulkea

Voitaisiinko köyhyyden poistoa edistää yhä, jos kehitysyhteistyöstä nykymuodossaan luovuttaisiin ja keskityttäisiin tilkitsemään näitä Hickelin ylöspäin suuntautuvia nuolia?

Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä vaikea toteuttaa, sanovat asiantuntijat. Ensinnäkin kehitysyhteistyötä tarvitaan pelikentän tasoittamiseksi, kunnes vuodot on tilkitty.

Tilkitsemisen aloittaminen veroparatiiseista sopisi asiantuntijoista jokaiselle.

”Sitä minäkin suosittelen, että länsimaat lopettaisivat kaikki nämä veroparatiisit”, sanoo Ritva Reinikka.

Nyt esimerkiksi Ukrainan sodan myötä asia on käynyt hänen mukaansa ajankohtaiseksi.

”Olen lukenut nyt useamman Venäjän vallanpitäjiä käsittelevän kirjan, joista käy ilmi, kuinka Lontoo finanssikeskuksineen mahdollisti Venäjän resurssien ryöstämisen. Sodan myötä siihen on puututtu ja sanottu ääneen, että ’voi kauhea, me ollaan otettu niitä oligarkkien rahoja’”.

Jos Afrikan mailta itseltään kysyttäisiin, millaista tukea ne haluaisivat, Ritva Reinikan mukaan vastaus olisi: investointeja.

”Avunantajan lähtökohta on yleensä äärimmäinen köyhyys. Eivät maat halua pelkästään tästä puhua, ne vastaavat, että me haluamme bisnestä! Meidän väestömme kasvaa, tuottavat työpaikat ovat yrityksissä, mikseivät teidän firmat tule ja investoi työpaikkoihin.” 

[Näin oli lausuttu Maailman kuvalehdessä 15.2.2023 julkaistussa Karoliina Knuutin kirjoittamassa uutisartikkelissa Kehitysapua köyhiltä rikkaille – hyödymmekö köyhistä maista enemmän kuin ne hyötyvät avustamme?.]

S 2022: Venäjä on jo hävinnyt sotansa

Yksinvaltaisissa järjestelmissä päättäjät lupaavat vakautta vapauden sijaan, ja he hallitsevat pelon ja ostetun kannatuksen voimin. Joskus pelko katoaa, ja silloin mikään raha ei riitä takaamaan vakautta.

Sekä Kiinan, Iranin että Venäjän johtajat ovat joutuneet yhtäkkiä ja yhtä aikaa vaaraan.

Käypä Ukrainan taisteluissa miten tahansa, Venäjä on jo hävinnyt sotansa. Venäjän talous murentuu, koulutettu väki pakenee, energiakauppa kutistuu, sota vie rahaa, ja maan tarvitsema läntinen osaaminen katoaa. Kun länsi hylkäsi Venäjän, Venäjä haki tukea Afrikasta ja Aasiasta. Myös näiden mantereiden johtajat hylkäävät nyt Venäjän. Näin kävi esimerkiksi G20-kokouksessa Indonesiassa. Osanottajat tuomitsivat jyrkästi Venäjän aloittaman sodan.

[Näin oli lausuttu Helsingin Sanomat -lehdessä 1.12.2022 julkaistussa Paavo Raution kirjoittamassa kolumnissa Yksinvaltaiset maat joutuivat yhtäkkiä ja yhtä aikaa vaikeuksiin.]

[PS. Aiheeseen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni  Demokratian seitsemän etua verrattuna diktatuuriin.]

perjantai 7. huhtikuuta 2023

S Jos Venäjältä olisi riistetty yhtä suuri osa maasta kuin Suomelta

Uusi raja joka tapauksessa tyydytti täysin nuo turvallisuustarpeet, jotka olivat olleet sodan ainoa syy, sanoi Molotov saaden aplodeja. Nyt oli aika aloittaa taas täysimittaisesti poliittiset ja taloudelliset suhteet Suomeen. Neuvostohallitus uskoi, että Neuvostoliiton ja Suomen välillä kehittyisivät normaalit, hyvät naapuruussuhteet (Pravitelstvo verit, tšto meždu Sovetskim Sojuzom i Finljandijej budut razvivatsja normalnyje dobrososedskije otnošenija).

Olihan tuo sopimus melkoinen perusta sellaisille naapurussuhteille. Vastaava tilanne olisi ollut Neuvostoliitolla, mikäli siltä olisi riistetty Leningrad ja alueet Murmanskista, Pihkovaa myöten Mustalle merelle saakka. Kun siihen olisi vielä liittynyt alueiden tyhjentäminen venäläisistä, olisi normaalien suhteiden palauttaminen kuviteltuun anastajaan saattanut vaatia muutaman sata vuotta.

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 30.11.2022 julkaistussa merkinnässä Varastettu elämä.]

[Vihavaisen blogimerkinnän julkaisupäivä sattui olemaan Talvisodan alkamisen muistopäivä.]

torstai 6. huhtikuuta 2023

S Epäkansallinen Kokoomus

Kansallinen koalitiopuolue, joka aikoinaan perustettiin nimenomaan suomalaiskansallista linjaa ajavia yhdistämään, ei ole ollut missään mielessä kansallinen enää vuosikymmeniin. Ehkä se siis olisikin valmis mihin tahansa?

Amerikassa se sijoittuisi jonkinlaiseksi sosialistipuolueeksi ja sen epäkansallinen linja maahanmuuttokysymyksissä näyttää olevan sen ideologisia kulmakiviä. On turha mainitakaan, ettei perustamisen aikoihin aktuellia kielikuilua ruotsinkielisiin enää ole mutta eipä ole varauksellista asennetta edes englannin kielen suuntaan, päin vastoin.

Koska puolue monella mittarilla saattaisi kuulua poliittisen kenttämme kaikkein epäkansallisimpiin, sopii kysyä, mitä arvoja se oikeastaan edustaa. Vastaus näyttää aika helpolta: it’s the money, stupid!

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 3.4.2023 julkaistussa merkinnässä Muuttuuko jokin?.]

S Yle polkee TV-ajassa eniten Perussuomalaisia

Perussuomalaiset jäivät jälleen muita suurpuolueita sekä äärimmäistä vihervasemmistoa vähemmälle TV-ajalle kuten myös Kristillisdemokraatit, Ruotsalainen kansanpuolue ja Liike Nyt. Huomioiden aiemmat selvitykseni samasta aihepiiristä (yksi, kaksi, kolme ja neljä), voitaneen todeta kiistatta osoitetuksi, että Ylen toimitus sorsii ajankohtaisohjelmissaan pienpuolueita pois lukien erityisesti Vihreät - mutta myös Vasemmistoliitto - sekä rajaa suurista puolueista Perussuomalaisille tarjottua näkyvyyttä. 

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 26.11.2022 julkaistussa merkinnässä Ylen hallintoneuvoston tulee huolehtia lain noudattamisesta yhtiön toimituksessa.]

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

S Perussuomalaiset vaatii, että nk. humanitaarisen maahanmuuton suhteen siirrytään yhteispohjoismaiselle linjalle

Purra on sanonut, että perussuomalaisten ainoa kynnyskysymys on maahanmuuttopolitiikan merkittävä tiukentaminen.

Mitä tämä tarkoittaa?

– Se tarkoittaa, että humanitäärisen maahanmuuton linja vaatii selkeitä kiristyksiä, selvästi Tanskan ja Ruotsin suuntaan. Ei millekään radikaalille linjalle, vaan yleispohjoismaiselle linjalle. Ja vastaavasti meille ei sovi, että työperäisessä maahanmuutossa tällä hetkellä jatkuvasti kiihtyvä sosiaaliturvaperäinen matalapalkkamaahanmuutto tällaisenaan jatkuu. Sen sijaan olemme valmiita tekemään poliittisia päätöksiä koulutettujen maahanmuuttajien ja oikeiden osaajien houkuttelemiseksi, mikäli näin katsotaan.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 3.4.2023 julkaistussa Olli Wariksen kirjoittamassa uutisartikkelissa Riikka Purra: Nämä ovat perus­suomalaisten ehdot hallitukseen – lähetti heti tiukan viestin Orpolle.]

S Katujengejä Suomessa, erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Turussa

Pääkaupunkiseudulla ja Turussa on jo kymmenkunta katujengiä, ja järjestäytyneitä rikollisryhmiä jopa 90. Koska asiantuntijoiden mukaan suuri osa jengiläisistä on ulkomaalaistaustaisia, on punaiseksi langaksi otettava juuri maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikka. On opittava suomen kieli, käytävä kouluja, tehtävä töitä ja sisäistettävä yhteiskuntamme säännöt. Myös kriminaalipoliittisia keinoja tarvitaan muun muassa lisääntyneen ampuma-aseiden käytön takia.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 16.2.2022 julkaistussa Kokomustan kansanedustajien Pia Kauman ja Arto Satosen kirjoittamassa mielipidekirjoituksessa Työperäisen maahanmuuton lisääminen edellyttää myös ongelmien tunnustamista.]

[Kirjoituksessa ehdotettuihin toimiin myöntyminen ikävä kyllä sataisi Perussuomalaisten laariin. Ihan kuin nämä muka olisivat oikeassa.]

S Unkarilaisten on ollut vaikea käsittää sitä, etteivät suomenruotsalaiset ole ”ruotsalaisia”

Pertti Torstila mainitsee kirjassaan Komennus Budapestiin, että unkarilaisten oli vaikea käsittää sitä, etteivät suomenruotsalaiset ole ”ruotsalaisia” samassa mielessä, kuin he ajattelevat naapurimaissa olevien unkarilaisten olevan. He eivät toisin sanoen ole maassamme kansallinen vähemmistö, vaan suomalaisia, joiden äidinkielen asema toisena kansalliskielenä on turvattu perustuslaissa.

Ei tämä asia olekaan helppo käsittää, ja sitä voi pitää yhtenä maamme erikoisuutena, jota ei voi ymmärtää ilman historiallisen taustan tuntemista. Ei se välttämättä myöskään ilman muuta päde ajasta aikaan.

Myös Venäjällä kieltäydytään itsepintaisesti tunnustamasta sellaista mahdollisuutta, että äidinkieleltään ruotsalainen maamme kansalainen ei olisikaan ”ruotsalainen” vaan ruotsinkielinen suomalainen. 

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 29.9.2022 julkaistussa merkinnässä Meillä ja heillä.]

tiistai 4. huhtikuuta 2023

S Perussuomalaisilla on Suomen "russofobisin" ohjelma, sanoo Kreml

Pljusin piti varmana, että kokoomuksen ja perussuomalaisten voiton myötä tilanne Suomessa ei Venäjän näkökulmasta ainakaan parane.

”Perussuomalaisilla on russofobisin ohjelma. Myös kokoomus tukee muurin rakentamista. Parannuksia ei ole odotettavissa.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 3.4.2023 julkaistussa Jenni Jeskasen kirjoittamassa uutisartikkelissa Moskovassa järjestettiin keskustelu­­tilaisuus Suomen vaali­tuloksen vaikutuksista.]

[ :D ]

[Tänään 4.4. Jeesuksen vuonna 2023 on suuri päivä. Suomesta tulee nyt, vihdoin ja viimein pitkän odotuksen jälkeen, virallisesti puolustusliitto Naton jäsen, ja tänään on myös Naton perustamisen vuosipäivä. Liitto oli perustettu 4. huhtikuuta vuonna 1949. Eli Nato on päässyt 74-vuotiaan kypsään ikään. Älköön hänestä koskaan tulko vanhuudenhöperö.]

S Kaatosateen aiheuttama tulva ajaa sotilaat molemmin puolin rintamaa ulos korsuistaan ja juoksuhaudoistaan

Jünger kertoo tapauksesta, jossa kaatosateen aiheuttama tulva ajaa sotilaat molemmilla puolilla rintamaa ulos korsuistaan ja juoksuhaudoistaan. Alkuhämmennyksen jälkeen saksalaiset ja britit alkavat seurustella keskenään ja vaihtaa tavaroita. Tämä esitetään yhtä luonnollisena tapahtumana kuin sekin, että heti auringon tullessa esiin pilvivallin takaa konekiväärituli lyö veljeilevät joukot hajalle ja miehet säntäävät takaisin omille puolilleen. Kaikkein perustavimpana yhdistävänä voimana Jünger kuitenkin pitää itse taistelun kiihkoa:

Ennen taistelua heidän juoksuhautansa olivat tulvillaan innostuneita miehiä, ja kun he näkevät meidän järjestävän rivejämme hyökkäykseen, he valmistautuvat painiotteluun juoksuhaudan pätkistä, metsäkaistaleista ja kylien laitamista. Mutta kun iskemme toistemme kimppuun tulen ja savun pilvessä, silloin meistä tulee yksi, silloin olemme saman voiman kaksi puolta yhdeksi ruumiiksi sulautuneena.

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 19.6.2022 julkaistussa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittamassa Ernst Jüngerin klassikkoteoksen Taistelu sisäisenä kokemuksena esittelyssä otsikolla Ernst Jünger ja taistelu sisäisenä kokemuksena.]

maanantai 3. huhtikuuta 2023

S Kiinnostus pahuutta kohtaan voi olla osaltaan tiedostamatonta valmistautumista väkivaltaisten asioiden kohtaamiseen

Ihmisessä on sisäänrakennettu uteliaisuus pelottavia asioita kohtaan. Jos lähellä tapahtuu jotain pelottavaa, kuten Ukrainan sota tai autokolari, meillä on tarve katsoa ja selvittää, mistä on kyse.

Tieto lisää turvan tunnetta.

Monet myös maksavat saadakseen katsoa valkokankaalta, kuinka ihmisiä hakataan ja tapetaan, Nummenmaa sanoo. Kiinnostus pahuutta kohtaan voi olla osaltaan tiedostamatonta valmistautumista väkivaltaisten asioiden kohtaamiseen.

”Opimme, miten mielemme reagoi eri tilanteisiin ja olemme hyvässä lykyssä psykologisesti valmiimpia, jos tarve koittaa.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 1.4.2022 julkaistussa Anna Sievisen kirjoittamassa uutisartikkelissa ”Tätä on mahdotonta selittää yhden miehen pahuudella” – Aivotutkija kertoo, miksi näemme nyt julmuutta, joka ylittää ymmärryksen.]

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

S Nipa Katajainen oli ässien ässä

Viikkoa myöhemmin myös Nils Katajaisen sota päättyi.

Viholliskoneen ampuma tykinammus osui hänen koneensa ohjaamon niskapanssariin. Katajainen menetti lähes tajuntansa, mutta onnistui lentämään koneensa kotikentälle.

Messerschmitt-hävittäjä osui kenttään kovalla vauhdilla ilman laskutelineitä, ja kone romuttui täysin. Katajainen loukkaantui vakavasti.

Se oli hänen seitsemäs pakkolaskunsa sodan aikana. Viholliskoneita hän oli tuhonnut 198 taistelulennollaan yhteensä 36. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 4.6.2022 julkaistussa Tuomo Väliahon kirjoittamassa artikkelissa ”Valtavan lahjakas” perheen­isä ei hiiskunut tyttärilleen todellisesta osaamisestaan: Hävittäjän ohjaamossa hänestä kuoriutui Neuvosto­liiton pahin painajainen.]

S Suomi ja Ruotsi hankkivat molemmat Sakolta uudenlaisia rynnäkkökiväärejä

Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien yhteinen asehankinta eteni ison harppauksen maanantaina, kun asiaa koskeva puitesopimus allekirjoitettiin asevalmistaja Sakon tehtaalla Riihimäellä.

Sopimus tarkoittaa nyt sitä, että Suomessa ja Ruotsissa saattaa olla lähivuosina käytössä täysin samanlaiset käsiaseet eli rynnäkkökiväärit ja tarkkuuskiväärit.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 27.3.2023 julkaistussa Jukka Harjun kirjoittamassa uutisartikkelissa Tällaisia ovat Suomen ja Ruotsin uudet rynnäkkö­kiväärit – Maat sopivat yhteisestä asekaupasta.]

[Lisäksi minä haluaisin kiittää toimittajaa siitä, että hän käyttää pitkistä aseista nimitystä "käsiase".]

S Meilläkin on syytä herätä katu- ja jengirikollisuuden kasvuun

Vaikka Suomi on maailman turvallisimpia maita, on meilläkin syytä herätä katu- ja jengirikollisuuden kasvuun, josta Ruotsissa on jo pitkään uutisoitu.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 16.12.2022 julkaistussa Kokomustan kansanedustajien Pia Kauman ja Arto Satosen kirjoittamassa mielipidekirjoituksessa Työperäisen maahanmuuton lisääminen edellyttää myös ongelmien tunnustamista.]

[Kirjoittajien ehdottamaan toimeen ryhtyminen vain voisi loukata ihmisiä, jotka tunnustavat islamia tai joilla on tumma iho.]

[Opetelkaa uimaan!]

lauantai 1. huhtikuuta 2023

S Presidentti Zelenskyin rohkeudella on ollut vaikutusta

Zelenskyin rohkeuden vaikutus näkyy myös siinä, mitä ukrainalaiset hänestä ajattelevat. Hän kannatuslukemansa olivat ennen sotaa 38 prosentin lukemissa, mutta joulukuussa 2022 84 prosenttia ukrainalaisista luotti presidenttiinsä, Kiovan sosiologisen instituutin tutkimus kertoi.

[Näin oli lausuttu Ilta-lehdessä 18.2.2023 julkaistussa Miikka Hujasen kirjoittamassa uutisartikkelissa Pysäyttävä muutos: entinen Zelenskyi katosi ja tilalle nousi karaistunut sota-ajan johtaja.]

S Siitoin kertoi ihmisille palvovansa Luciferia

Hupia saadaan etenkin ihmisistä, jotka provosoituvat Siitoimen hölmöilystä kunnolla. Humanistit uskovat velvollisuutensa olevan käydä väittämässä vastaan Siitoimelle, joka kertoo muina miehinä heille palvovansa Luciferia. Eräs matkustaja käy tuohtuneena tilittämässä risteilyisännälleen kokemuksiaan omalta (loma)matkaltaan Auschwitziin. Taustalla risteilyorkesteri soittaa Peppi Pitkätossun säveltä.

[Näin oli lausuttu elitisti-sivustolla 20.5.2014 julkaistussa Paavo Ihalaisen kirjoittamassa elokuva-arvostelusikermässä "Magnumit on täällä aina valmiina" - Pekka Siitoin dokumenttielokuvissa). Tässä siteeraamani tekstinpätkä liittyy siis ruotsalaisen Kåge Jonssonin ohjaamaan ja vuonna 1995 julkaistuun dokumenttielokuvaan Båtresan.]