sunnuntai 7. tammikuuta 2024

S Stereotypiointi vaikuttaa ihmisten empatiakykyyn

Fiske kollegoineen on tutkinut, miten stereotypiointi vaikuttaa ihmisten empatiakykyyn.

Näissä tutkimuksissa vapaaehtoiset ovat katsoneet kuvia eri kategorioihin kuuluneista ihmisistä samalla kun heidän aivojaan on kuvattu.

Tulokset osoittivat, että inhoa herättävään luokkaan jaotellut ihmisryhmät – kuten kodittomat – saivat aivoissa aikaan erilaisen vasteen kuin ylpeyttä, sääliä tai kateutta herättävien kategorioiden ihmisryhmät.

Jälkimmäiset kategoriat aktivoivat sen etuaivokuoren osan, jossa tunnistamme ihmiset ihmisiksi.

Inhokategoriassa vastaavaa aktivaatiota ei tapahtunut, ikään kuin kuvan ihmiset eivät olisi olleet ihmisiä ollenkaan.

Tämä voi Fisken mukaan selittää, miksi inhokategoriaan luokitellut ihmiset eivät herätä kaikissa empatiaa.

Inhon tunne on alunperin kehittynyt suojaamaan ihmistä sairauksilta. Emme syö pilaantunutta lihaa ja vältämme ihmisiä, jotka ovat sairaita.

Inho voi laajentua koskemaan muitakin asioita, kuten toisenvärisiä ihmisiä, homoseksuaalisuutta tai avioliiton ulkopuolista seksiä. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 24.4.2023 julkaistussa Jani Kaaron kirjoittamassa maksumuurin taakse sijoitetussa artikkelissa Miksi jotkut ihmiset herättävät inhoa, toiset kateutta ja kolmannet sääliä? Erityisesti kaksi asiaa ratkaisee suhtautumisemme toisiin ihmisiin.]

[Inho voi laajentua koskemaan myös uskontoa tai muuta ideologiaa. Esim. islamissa ja Jehovan todistajien uskonnossa "väärää" maailmankatsomusta edustavat luokitellaan rituaalisesti saastaisiksi.]

2 kommenttia:

  1. Ihmisyhteisöt jakavat itsensä ja toisensa Meihin ja Muihin.
    Muukalaiset eivät ole Meikäläisiä.
    Nähtävästi eivät aina edes ihmisiksi koettuja.

    Syvän rauhan aikana voidaan naureskella kysymykselle "Oletko Meidän vai Muiden puolella?", sanoen sitä argumentointivirheeksi;
    minähän voin olla kaikkien puolella tai kaikkia vastaan!

    Mutta kun rauta, veri ja paska lentävät vaakasuorassa, silloin ei ole enää sijaa tällaiselle nojatuolifilosofoinnille.
    Silloin on löydettävä vähän vikkelästi ne Meikäläiset, joiden kanssa yrittää selvitä hengissä.

    VastaaPoista