keskiviikko 17. tammikuuta 2024

S Kansanedustaja-historioitsija Keskisarja: Yleisradion puolueettomuus ja moniäänisyys on vitsi

Keskisarja moittii Halla-ahon tavoin Ylen ohjelmatuotantoa.

– Yleisradion puolueettomuus ja moniäänisyys on vitsi. Siis kun katsot katkeamatonta tuputusta kansainvälisestä woukki-tsoukki-kulttuurista, Trumpista, ilmastoasioista ja niin edelleen, kuuluuko niissä konservatiivin – tai ihan tavallisen sivistyneen keskivertokansalaisen ääni?

Keskisarjan mukaan Yle-verosta pitää vapauttaa ne ihmiset ja yritykset, jotka eivät osta ”Ylen ideologiaa”.

– Lestadiolaiset eivät ennen vanhaan maksaneet tv-lupamaksuja, koska eivät synnillisiä telkkareita omistaneet.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 10.1.2024 julkaistussa Olli Wariksen kirjoittamassa uutisartikkelissa Yle-työryhmässä istuva Teemu Keskisarja: Yleisradio on suursyömäri, jolle ei riitä mikään.]

2 kommenttia:

  1. Samanlainen vitsi kuin Suomen "puolueettomuus" YYA-Kekkoslovakiassa, jolloin oltiin pakotettuja Moskovian sotilaalliseen etupiiriin.
    Eli hyvin huono vitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Aina ei huonoja vitsejä tarvita oikeasti.

      Minusta Ylen uutistoimitus tulisi jakaa osiin puoluekannan mukaan. Esim. perussuomalaiset Ylen toimittajat saisivat sitten uutistoimitusosaston budjetista rahaa journalistiseen toimintaansa siinä suhteessa kuin puolue on viimeksi saanut vaaleissa ääniä.

      Poista