perjantai 26. tammikuuta 2024

S Suursyömäri Yleisradio

Yleisradio on suursyömäri, joka pistää sadat miljoonat poskeensa ja jolle mikään ei riitä.

Näin sanoo Ylen rahoitusta pohtivassa työryhmässä istuva Teemu Keskisarja (ps).

– Se on jättiläinen, joka talloo alleen mediakentän. Ylen ”liikevaihto” eli verorahoitus on paljon isompi kuin Suomen kaikkien kaupallisten televisio- ja radiokanavien yhteenlasketut mainostulot. Suomalaiset yksityiset toimijat menettävät markkinoita Googlen ja Metan ylikansallisessa kilpailussa – Yle sen kun porskuttaa, Keskisarja kritisoi Yleä sähköpostivastauksessaan. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 10.1.2024 julkaistussa Olli Wariksen kirjoittamassa uutisartikkelissa Yle-työryhmässä istuva Teemu Keskisarja: Yleisradio on suursyömäri, jolle ei riitä mikään.]

2 kommenttia:

  1. Totta kai suursyömäri ahtaa kurkusta alas kaiken mitä sen eteen kannetaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon.
    Mutta kun suursyömärin eteen lakataan kantamasta yhtään mitään, se kuolee nälkään.

    VastaaPoista