keskiviikko 3. tammikuuta 2024

S Mentalisti Pete Poskiparta skeptikkona

IHMISTEN USKOLLE JA KOKEMUKSILLE naureskelu ja piikittely ei johda minkäänlaiseen vuorovaikutukseen. Itse en usko, mutta yritän ymmärtää, miksi joku toinen uskoo ja millä hän uskonsa perustelee, vaikka sanassa usko on tavallaan sisäänkirjoitettuna, ettei sitä hirveästi tarvitse perustella. Toisaalta puutun kyllä edelleen tämän varjolla harjoitettavaan hyväksikäyttöön ja huijaamiseen.

Minua toisaalta kiinnostaa suuresti mielikuvituksen tuottama taikausko. Se lienee pohja sille, että esittävä taide yleensä on olemassa, sillä tavallaan teatteria, elokuvia ja vaikka taikuriesityksiä ei kukaan katsoisi, ellei mielikuvitus sallisi hetkeksi uppoutua jonkinlaiseen illuusioon ja toiseen todellisuuteen. Ihmisillä on mielestäni jonkinlainen sisäsyntyinen tarve mielikuvitella yliluonnollisia asioita, ja on hyvinkin palkitsevaa tarjota sellaista viihdettä ja esityksiä, joilla ihmiset tyydyttävät tätä tarvetta.

Skeptikko minusta tuli pitkälti siksi, että mitä enemmän tutkin yliluonnollisia ilmiöitä, sitä enemmän sain syitä olla uskomatta niihin. Samalla huomasin konkreettisesti, miten paljon ihmisten hyväuskoisuutta käytetään hyväksi niin kaupallisesti kuin myös puhtaaseen alistamiseen.

[Näin oli lausuttu Skepsis-yhdistyksen | Skeptikko-lehden numerossa 3/2023 julkaistussa kirjoituksessa Minä, skeptikko: Pete Poskiparta.]

[Itse olin aikoinaan ollut tavallaan kristinuskoinen. Kristinuskon perusasian oivaltaminen oli tuntunut sen verran yliluonnolliselta, että tuo asiantila jatkui minussa vuosia. Mutta kuten eräs kristitty ystäväni oli lausunut, niin minä olin valmis kyseenalaistamaan mitä tahansa. Ennen pitkää tulinkin sitten huomanneeksi kristinuskon hyödyttömyyden. Usko rapisi minusta pikku hiljaa pois. Nykyään voin sanoa olevani melko lailla skeptikko.]

[Kun aihe nyt on tällainen, niin linkitän tähän Pete Poskiparran blogin. Toisen mentalistin, Jose Ahosen, blogi löytyy täältä.]

[Arvostan suuresti taikureita ja mentalisteja siitä syystä, että nämä ovat hyviä paljastamaan huijareita.]

2 kommenttia:

  1. Poskiparta käsitteli samaa aihepiiriä kymmenen vuotta sitten:

    https://blogbook.fi/peteposkiparta/olen-mutta-en-ole/

    Vielä silloin jotkut yleisöstä uskoivat tosissaan hänellä olevan yliluonnollisia voimia.
    Vastaavasti hänen kollegansa Noora Karma kertoi viime vuosikymmenellä kuinka yleisöpalautteessa joko vaaditaan polttamaan hänet noitana tai pyydetään epätoivoisesti pelastamaan pahoista rahavaikeuksista kertomalla loton seuraava seitsemän oikein -rivi.

    Noora ei oikein osannut sanoa, kummat olivat 2000-luvun sivistysvaltiossa masentavampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ookei. Eräs suomalainen kristitty oli aikoinaan käymässä eräässä mustan Afrikan maassa. Hän oli ammatiltaan taikuri. Näytöksen jälkeen eräs paikallinen tuli ihmetellen kysymään häneltä: "KUKA sinä olet!?" Ja mies vastasi: "Jotkut sanovat minua Johannes Kastajaksi." Saattaa olla, että meni täydestä.

      Ja meilläkin, vaikka koulutus on viimeisten sadan vuoden kuluessa laajentunut tavattomasti, on edelleen paljon niitä, joilla ei ole kaikki intiaanit laaksossa tai muumit kanootissa.

      Poista