keskiviikko 31. tammikuuta 2024

S Perussuomalaisten potentiaalisten äänestäjien heterogeeninen ryhmä

Tähän heterogeeniseen ryhmään mahtuu paljon myös väliinputoamisen vuoksi heikosti toimeentulevia, syrjäytyneitä tai syrjäytymisuhan alla olevia. Itse asiassa he ovat peräti tärkeä äänestäjäryhmä. Ei vaadi yhteiskuntatieteellistä syväosaamista todeta, että persujen eturyhmä on mistä tahansa syystä globalisaatio- ja feminisaatiokehityksessä häviävät. Tuohon joukkoon mahtuu melkoinen joukko ihmisiä, joista kaikki eivät ole huonosti toimeentulevia, mutta moni on, tai ainakin pelkää toimeentulonsa puolesta.

Tämä joukko ei hyödy globalisaatiosta, vaan maksaa sen. Tapahtui menetys sitten varallisuudessa, sosiaalisessa asemassa tai jopa turvallisuudessa, kyseessä on menetys, eli häviö. Perussuomalaisia äänestettiin, koska tämä ryhmä halusi äänensä kuuluviin. Tekemällä nykyisenkaltaista hallituspolitiikkaa puolue pettää äänestäjänsä ja jatkaa kaikkea sitä, josta äänestäjät halusivat eroon. 

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 17.12.2023 julkaistussa Ilkka Auran kirjoittamassa kolumnissa Perussuomalaiset ja julkinen talous.]

2 kommenttia:

  1. Pääministeripuolue KaKolle on keskeisintä talouspolitiikka.
    Hallituksen kakkospuolue PS puolestaan painottaa tärkeimpänä kansallismielistä politiikkaa ja haitallisen kansinvälisyyden ehkäisyä.
    Pääministeripuolue on saanut läpi suunnilleen kaikki tavoitteensa, kiitos kakkospuolueen rahaministerinä toimivan puheenjohtajan tuen.

    Nyt olisi aika vaatia KaKolta vastapalvelusta maahanmuuton ja globalismin tulppaamiseen.
    Miksei sitä yritetäkään vaatia?
    MIksi PS-naisministerit istuvat hiljaa kuin kiltit koulutytöt siunaten KaKon ja takiaispuolueen tuhopolitiikan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ainoastaan valtiontaloutta yritetään tasapainottaa.

      Kohta joutuu äänestämään kommunisteja.

      Poista