Hälinän vuoksi olet pahoillasi, ettet ole kuuro. Muskelimiehet ähkivät ja murahtelevat, kun he nostelevat lyijypainojaan; hierojan kädet läiskivät heidän hartioitaan. Sitten saapuvat pallonpelaajat ja alkavat huudella tuloksiaan – sitä enempää en yleensä siedä. Mutta vielä on paikalla väkeä, joka sukeltaa veteen valtavan loiskahduksen kera, ja siitä saa vain aavistuksen kaikesta mitä on menossa. Ainakin nämä ihmiset puhuvat tavallisella äänellä. Heidän lisäkseen paikalla on karvanpoistaja, joka kuuluttaa palveluksiaan ääni käheänä eikä vaikene, ennen kuin pääsee siistimään jonkun kainalokuoppia ja saa heidät karjumaan vielä kovempaa. Ja tuossa ovat juomien kaupustelija ja makkaranmyyjä, ja kaikki muut kaupustelijat, joista jokainen mölisee omalla tavallaan.
Näin oli lausunut roomalainen filosofi, valtiomies ja näytelmäkirjailija Lvcivs Annaevs Seneca (4 eJs.–65 jJs.), joka oli sattunut asumaan yksityisen kylpylaitoksen yläkerrassa, Sampsa Rydmanin blogissa Tempus omnia revelat – blogin nimi tarkoittaa suomeksi: "aika paljastaa kaiken" – 28.10.2026 julkaistun blogimerkinnän Päivä kylpylässä mukaan. Blogimerkintänsä perustuu miehen Espoon kaupunginmuseossa vuonna 2015 pitämään yleisöluentoon.
Kirjoituksessa myös todetaan, että kylpyläkulttuurin todellinen läpimurto tapahtui Roomassa (ja Rooman valtakunnassa) vasta sitten, kun Roomaan oli avattu ensimmäiset kaikille avoimet suuret julkiset kylpylät eli termit.
Muistaakseni latinankielinen ilmaisu julkiselle kylpylälle oli thermae. Tämä monikollinen sana viittaan lämpöön. Tuosta sanan alun "TH":stä ilmenee, että sana on lainattu kreikasta. Tämä englannin kielestäkin tuttu äänne tavattiin kuitenkin latinan kielessä lausua ihan vain T-äänteenä. Myöskin Y-kirjain sekä CH- ja PH-kirjainyhdistelmät esiintyivät latinan kielessä ainoastaan kreikkalaisissa lainasanoissa.
Tämä Sampsa Rydmanin nyt blogimuodossa julkaistu esitelmäteksti on melko pitkä ja ansiokas. Tekstistä selviää mm. se, mitkä seikat mahdollistivat kylpyläkulttuurin syntymisen.
Rooman julkisten kylpylöitten esiinmarssi alkoi jo Rooman ensimmäisen tasavallan ajan jälkeisen kuninkaan, Gaivs Octavianvs (entinen miehen klaaninimen versio oli ollut Octavivs) Thvrinvksen eli Gaivs Ivlivs Caesar nuoremman eli Agvstuksen yksinvaltiuskauden alkuaikoina. Selitän harjoittamaani Avgvstvksen nimittämistä kuninkaaksi alempana. Yleensähän häntä nimitetään "keisariksi", joka nimi juontuu hänen adoptioisästään.
Koska roomalaisilla oli muutaman vuosisadan takainen kansallinen trauma kuninkaista sydänveressään, Avgvstvs ei nimittänyt eikä antanut muiden nimittää itseään kuninkaaksi. Sen sijaan hän propagandan mestarina, pitkällisten ja kuluttavien sisällissotien kauden lopettajana ja Rooman asevoimien johtajana selitti Rooman senaatille ja kansalle, että hänellä oli sama valta kuin kenellä tahansa valtakunnan hallinnon keskuksen senaatin jäsenillä ja että hänellä oli vain arvovaltaa – avctoritas – enemmän kuin muilla. Kuningas esitti vaatimatonta ja esiintyi kuin arvostaisi senaatin ukkoja.
Kuningas säilytti mentaalihygieenisistä syistä valtion tasavaltalaiset instituutiot, vaikka niiden painoarvo oli nyt pysyvästi muuttunut.
Testamentissaan Gaivs Octavivksen adoptoinut alkuperäinen Gaivs Ivlivs Caesar taas oli hirvittävän rohkea ja roomalaisia vastustajiaan kohtaan armahtavainen herra, joka oli ollut loistava ja osaava niin kirjailijana kuin sotapäällikkönä. Poliitikon hommissa hän ei ollut aivan yhtä taitava. Hänen ystävänsä ja alisotapäällikkönsä Marcvs Antonivs jopa oli ehdottanut kerran ylhäiselle kaverilleen kuninkaaksi ryhtymistä. Caesar toki oli itse torjunut tällaisen, mutta kun hän oli painostanut senaattorit nimittämään itsensä elinikäiseksi diktaattoriksi, niin soppa oli valmis. Ja ennen pitkää eräät roomalaiset vapauden ystävät saivat hänet murhatuksi senaatin tuolloisessa istuntosalissa cvriassa. Olisi kannattanut pitää henkivartijoita enemmän lähellä. Mutta Caesar ei ollut suostunut pelkäämään.
Hänen adoptiopoikansa kuitenkin muisti, miten isukille oli käynyt.
Luultavasti kuitenkin jo isukki oli ymmärtänyt, että todelliseksi imperiumiksi laajentunutta Roomaa ei voinut hallita kuin suhteellisen pienen alueen käsittänyttä kaupunkivaltiota, mikä Rooma oli ollut vasta suhteellisen vähän aikaa aikaisemmin. tai sanotaan, että noin 300 vuotta aikaisemmin.
Vahinko vain, että ottopojan luoma poliittinen järjestelmä ei ollut kovin vakaa. Lukemattomia kertoja Rooman valtakunnan kuninkaat olivat tuleva henkivartiostonsa, pretoriaanikaartin, murhaamiksi tai sotilasvallankaappauksen kukistamiksi. Tällainen meininki tapasi myös olla omiaan heikentämään valtakuntaa, mikä ei ollut hyvä juttu maanpuolustuksen kannalta.
Roomassa oli tapahtunut hiukan ennen vuotta 500 eJs. vallankumous. Rooma karkotti tuolloin kuninkaansa. Maasta tuli "tasavalta", latinaksi res pvblica, joka ilmaisu tarkoittaa "julkista asiaa" ja josta nimityksestä juontuvat aika monien länsimaisten kielten "tasavaltaa" tarkoittavat sanat..
"res pvblica" tarkoitti roomalaisille sitä, että valta ei ollut yhdellä vaan monella. Modernissa merkityksessä Rooma ei kuitenkaan ollut demokratia vaan rikkaiden ja aatelisten hallitsema valtio. Vapaille miespuolisille Rooman kansalaisille tarkoitetuissa kansankokouksissa tosin päätettiin äänestyksillä laeista ja yhdestä sun toisestakin valtion asiasta, mutta niiden äänestyssäännöt olivat sellaiset, että ne suosivat varsin vahvasti hyväosaisia.
Naisilla ei ollut myöskään oikeutta poliittiseen valtaan. Puhumattakaan orjista.
Järjestelmä oli jossain määrin epädemokraattinen siksikin, että yhteiskunnassa vaikutti vahvana clientela-järjestelmä, jossa cliens ja hänen patronvksensa olivat sitoutuneet suorittamaan toisilleen erilaisia palveluksia. cliens ja patronvs saattoivat olla sosioekonomiselta asemaltaan joskus harvoin samalla tasolla, mutta yleensä patronvs oli yhteiskunnallisessa arvoasteikossa korkeammalla. cliensin asemassa olevat miehet tapasivat kampanjoida patronvksensa puolesta, jos tämä halusi päästä johonkin virkaan, ja kansankokouksissa cliens-miehet tapasivat myöskin äänestää patronvksensa tahdon mukaisesti.
Rooman tasavallan malliin kuului se, että korkein valta kuului kahdelle valitulle virkamiehelle, jotka aluksi olivat praetoreita mutta tehtävien lisääntyessä virkamiesten nimeksi tuli konsuli. Kyse oli vallan hajauttamisesta, koska ei haluttu minkäänlaisen kuninkaanvallan voivan palata.
Periaatteessa konsuleiden virkakauden tuli olla vain vuoden kerrallaan. Ajanlaskussa vuodet tavattiin nimetä vuorossa olleiden konsulien mukaan.
Isomman sotilaallisen kriisin sattuessa Rooma saattoi kuitenkin antaa valtion yksinjohtajuuden herralle, jota nimitettiin dictatoriksi. "Diktaattorin" homman piti olla hyvin väliaikainen. Kun kriisi olisi ohitse palattaisiin normaaliin työjärjestykseen. Nimitys tarkoittaa sanelijaa, mutta nykyään sillä tarkoitetaan itsevaltiasta, autokraattia.
Vuonna 387 gallialaisen senonien heimon sotajoukko voitti Rooman armeijan noin 16 kilometriä Rooman pohjoispuolella Tiber-joen ja Allia-puron yhtymäkohdan luona. Myöhemmin samana vuonna senonit hyökkäsivät vielä Rooman kaupunkia vastaan. He saivat sitten valloitettua koko kaupungin yksin Capitolinvs-kukkulaa lukuunottamatta. Muun kaupungin he ryöstivät ja aika monet kaupungin naispuoliset asukkaat he raiskasivat. Kerrotaan, että senonit suostuivat lähtemään kaupungista vasta saatuaan mittavan määrän kultaa kaupungin johtavalta väestöltä. Toki heidät melko pian tämän jälkeen onnistuttiin lyömään taistelukentällä.
Senonien riehunnan vuoksi Rooman valtionarkisto tuhoutui kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi Rooman johtavat suvut rupesivat kaivelemaan perimätietojaan, ja he loivat uudestaan sitten näistä enemmän tai vähemmän historiallisesti tosista eivätkä välttämättä puolueettomista tiedoista Rooman kansallisen mytologian siitä, kuinka Rooman viimeinen kuningas, etruskisukuinen Tarqvinivs Svberbvs, oli toiminnallaan saanut aikaan suuren vihastuksen roomalaisissa, mikä sai nämä ryhtymään kapinaan ja ajamaan kuninkaan perheineen pois. Roomalaisen kansallisen legendan mukaan vallankumoukseen johtanut kuohunta oli alkanut muka siitä, että kuninkaan poika oli raiskannut erään ylhäisen ja vaatimattoman roomalaisen naisen. Ja ilmeisesti kuningas ei ollut sitten halunnut tehdä mitään poikansa omavaltaisuudelle tai omavaltaisuuksille. Tämä herätti suurta vihastusta, ja sitä myöskin laajalti pidettiin huonona siirtona roomalaisten keskuudessa.
Oletetun vallankumouksen seurausta oli kuitenkin se, että entinen kuninkaan neuvonantajien neuvosto, senaatti, otti itselleen oleellisen poliittisen vallan Roomassa. Sen jäsenistä tuli nyt perinnöllistä aatelistoa.
Vuosisatojen vieriessä tavalliseen kansaan kuuluvista ihmisistä, plebeijeistä, oli alkanut kuitenkin tuntua siltä, että heitä sorsitaan yhteiskunnassa, ja erinäisten luokkataisteluiden myötä plebeijit saivat sitten lisää oikeuksia. Tosin vallan tasapaino ei tällöinkään kovin paljoa keikahtanut aatelittoman väestön hyväksi, vaan hyväosaiset ihmiset saattoivat jatkaa korkeilla palleilla melkein samaan tapaan kuin ennen luokkataistelujen aikaa.
Aatelisto kuitenkin kuihtui jäsenmäärältään. Yhä useampi aatelissuku kuoli sukupuuttoon, koska aina ei jäänyt miespuolisia suvun jäseniä jatkamaan aatelia. Ennen pitkää, jo kauan ennen tasavallan loppua, perinnöllinen aatelisto muuttui virka-aateliksi.
Vuonna 212 jJs., kun Rooman kuningas Caracalla antoi kaikille vapaille valtakunnan asukkaille kansalaisuuden, ei ollut enää elossa roomalaisia aatelissukuja. Jos ketään kiinnostaa, niin ennen tuota kuninkaan antamaa säädöstä vain noin viidesosalla valtakunnan asukkaista ylipäätään oli Rooman kansalaisuus, ja useimmat heistä vieläpä asuivat Italiassa. Italian vapaista asukkaista viimeisetkin olivat saaneet Rooman kansalaisuuden jo ensimmäisellä vuosisadalla eJs.
Avgvstvksen ajoista alkaen roomalainen perinteinen puhetaito retoriikka kuihtui, koska kuningasvallan tosiasiallisesti palattua valtakuntaan politiikkaa ei voinut samaan tapaan kuin tasavallan aikana harjoittaa. Ei enää koskaan tultaisi kuulemaan taitavia ja hyvin muodostettuja poliittisia palopuheita forvm romanvmilla.
Mitä taas tulee alkuperäisen Rooman kuningaskunnan kaataneeseen oletettuun vallankumoukseen, niin roomalaisen legendan mukaan yksi tärkeä vallankumoussankari oli ollut mies nimeltään Brvtvs.
Yksi tärkeistä alkuperäisen Caesarin murhasalaliittoon ryhtyneistä miehistä oli myöskin nimeltään Brvtvs. Hän varmasti nimensä vuoksi koki olevansa yhtä suuri yksinvallan vastainen sankari kuin oli ollut alkuperäinenkin Brvtvs. Historian siipien havinaa, jälleen, hänen on täytynyt ajatella. Olisipa hän tiennyt, että hänen toimintansa tulisi ennen pitkää johtamaan siihen, että Roomaa johtaa jälleen uusi kuningas. Ja vapaus on oleva mennyttä.
...Lopuksi voin vielä mainita sen, että yksi ensimmäisistä Rooman uuden kuningaskunnan hallitsijoista, joka tunnetaan nimellä Nero, pakotti filosofi Senecan, jonka oli toivottu hillitsevän kuninkaan ylettömyyksiä ja ylilyöntejä, tekemään itsemurhan. Niin se käy.