Tiistai on suomalaisittain historiallinen päivä.
24. helmikuuta 2026 Suomi on ollut pidempään itsenäinen kuin se oli osa Venäjää.
Näin on lausuttu maanantaina eli eilen 23.4.2026 Iltalehdessä julkaistussa Manu Saarelan kirjoittamassa uutisartikkelissa Huomenna Suomessa tehdään historiaa.
Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva." Siteeraan myös tunnettua lausahdusta:
Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.
Lausuma on pistetty Adolf Ivar Arwidsson (1791–1858) -nimisen suomalaisuusmiehen nimiin, mutta ilmeisesti tuolla virkkeellä fennomanian eli suomalaiskansallisen herätysliikkeen suuri mies J. V. Snellman (1806–1881), kirottu konservatiivi, oli tuolla lailla kuvannut ehkä hieman kärjistäenkin Arwidssonin poliittista ajattelua.
Suomi oli ollut osa Venäjän keisarikuntaa ja Venäjän imperiumia hiukan yli sadan vuoden ajan. Siirron Ruotsin hallusta Venäjän haltuun aikana Venäjän keisarina oli Aleksanteri I (1777–1825, virassa vuodesta 1801 alkaen), jolla oli siihen aikaan jonkinlainen suhteellisen liberaali vaihe päällä. Muistammehan, että liberaalit ovat keksineet kansallisen itsemääräämisoikeuden käsitteen.
Venäläisvalloituksen myötä ortodoksisesta kristinuskon muodosta tuli pysyvästi laillinen Suomessa.
Tässä välissä voisin mainita vielä sen, että Venäjällä otettiin käyttöön talonpojat turpeeseen sitova maaorjuus suurin piirtein siinä vaiheessa, kun lännessä jo luovuttiin siitä. Kaakkois-Suomi oli 1700-luvulla joutunut Venäjän vallan alle, ja maaorjuus ulotettiin tuolloin ainakin jossain määrin sinne. Kun Suomi oli joutunut kokonaisuudessaan Venäjän vallan alle, niin nk. Vanha Suomi liitettiin takaisin emämaan, eli muun Suomen yhteyteen. Ja maaorjuus lakkasi maassamme kokonaisuudessaan. (Ks. alempana lyhyesti juttua feodalismista ja maaorjuudesta.)
Aleksanteri ei lopettanut kehittymättömän maansa autokratiaa, mutta hän nosti Suomen ja suomalaiset kansakuntien joukkoon suomalla maallemme jonkinlaisen aidon autonomian, johon kuului myös tulliraja, ja myöhemmin myös oma rahayksikkö. Hän halusi myös, että suomalaisilla olisi mahdollisimman vähän nokan koputtamista, ja tällainen myötämielinen politiikka sopi tähän tarkoitukseen myös hyvin. Venäjän vallan alaisuudessa ollessamme Suomi kykeni myös suorittamaan kansallisen heräämisen. Suomen kielestä myöskin tuli lopulta virallinen kieli maahamme ruotsin kielen rinnalle. Venäjän hallitsijoiden mietteissä suomen kielen virallistaminen tosin merkitsi sitä, että entisen vihollisen, Ruotsin, kielen asemaa saatiin samalla heikennettyä, ja ennen pitkää tarkoitus oli varmaankin oleva venäjän kielen nostaminen ruotsin kielen tilalle, ja ehkä suomen kielenkin.
Mutta vasta lähempänä 1900-lukua, kun Venäjän keisarikunta halusi hiukan yhdenmukaistaa laajaa keisarikuntaa, Venäjän hallitsijat ja viranomaiset törmäsivät isompaan tyytymättömyyteen suomalaisten taholta, kun nämä kokivat keisarin peruuttavan kansakunnallemme annettuja oikeuksia.
Mutta suomalaiset eivät ryhtyneet aseelliseen kapinaan Venäjää vastaan koko sinä aikana, jonka olimme osa Venäjän imperiumia.
Venäjä joutui kukistamaan kapinoita Puolassa, jota ei kansakuntana siinä vaiheessa enää ollut, kun Venäjä yhdessä Preussin ja Itävallan kanssa oli jakanut maan. Puolan valtion tuhon oli mahdollistanut se, että Puolan parlamentissa sejmissä jokaisella maan aatelisella oli aikoinaan ollut veto-oikeus päätöksiin. Sillä lailla ei saada aikaan toimivaa valtiovaltaa, veljet!
Toisaalta suomalaiset olivat kansana huomattavan paljon pienempi, jos vertaa puolalaisiin. Kaikki suomalaiset olisi ollut suhteellisen helppo siirtää Siperiaan. Ei kannattanut kapinoida pienempien asioiden takia.
Lopulta Venäjän keisarikunnan ensimmäisen maailmansodan aikainen ja aiheuttama heikkous mahdollisti Suomelle, ja usealle muullekin kansalle, irtautumisen ja itsenäistymisen.
Suomen itsenäistymistä vastustivat maamme kansalaisista ennen kaikkea ne ihmiset, jotka vastustivat kaikkea nationalismia. Jos ihminen ei edes ollut nationalismiin päin kallellaan, niin miksi hän ylipäätään olisi ajatellut, että suomalaiset olisivat Venäjästä ja venäläisestä etnisyydestä erillinen kansakuntansa ja että siitä ja valtioyhteydestä pitäisi erota? Tai jos hän vastusti kaikkea nationalismia.
Ensin vuonna 1917 Venäjän keisari Nikolai II tuli erotetuksi, ja Venäjästä tuli tasavalta. Myöhemmin Suomen eduskunta julisti itsensä korkeimman vallan haltijaksi. Kommunistien kaapattua vallan Veäjällä vaaleilla valitulta perustuslakia säätävältä kansalliskokoukselta Suomi joutui pyytämään oman itsenäisyytensä tunnustamista bolshevikkihallinnolta. Ilman sitä myöskään länsivallat, ja Ruotsi, eivät olisi tunnustaneet maamme itsenäisyyttä.
Mitä taas tulee monivuosisataiseen Ruotsin vallan alla olemiseemme, niin se alkoi ilmeisesti tosiasiassa vasta 1200-luvulla, jolloin Lounais-Suomi lisättiin osaksi rapakon tasaista kuningaskuntaa. 1100-luvulla oli solmittu korkeintaan jonkinlaisia liittolaisuuksia rapakon tälle puolelle. Eli Ruotsin valta kesti Suomenniemellä korkeintaan 600 vuoden ajan.
Mutta se lisääntyi maassamme heikon alun jälkeen pikku hiljaa ja ulottui sitten Lounais-Suomea kauemmaksikin. Ja Ruotsi perusti maahamme kaupunkejakin, joista ensimmäinen oli Turku.
Paikalliset maassamme olivat saaneet ensikosketuksensa kristinuskoon kauan aikaa kreikkalaisessa eli ortodoksisessa muodossa. Mutta jo ennen Ruotsin kruunun suorittamia valloitussotaretkiä 1200-luvulla saksalaiset katoliset lähetyssaarnaajat olivat huseeranneet täällä. Siksi Saksanmaalla herätti suurta vihastusta, ja sitä pidettiin maassa laajalti huonona siirtona, että Ruotsi otti vallan täällä.
Nimittäin sitä pidettiin normaaleja hyviä tapoja vastaan rikkomisena, koska saksalaiset lähetyssaarnaajat maassamme oli todistus siitä, että myöskin verot Suomesta kuuluisivat Pyhälle saksalais-roomalaiselle kerisarikunnalle.
Saksalaisvalloitus olisi voinut merkitä myös sitä, että maahamme olisi ulotettu feodaalinen järjestelmä, jossa jokaisella olisi ollut herra, ja valtapyramidin huipulla olisi ollut kuningas, tai ruhtinas, ja talonpojat olisivat olleet sidottuja turpeeseen ilman poismuuttoikeutta, siis maaorjina.
Tosin feodalismi olisi toiminut Suomenmaassa huonosti väen vähyyden sekä alhaisen väentiheyden vuoksi. Hiukan eteläisemmillä alueilla, kuten Tanskassa ja Virossa, feodalismi kyllä saattoi vielä jotenkin toimia.
Ruotsin kielestä tuli Suomessa herrojen kieli, ja korkeampi opetuskin yleensä oli lopulta saatavilla vain ruotsiksi, tai ei ainakaan suomen kielellä. Ilmeisesti ruotsalaisten hallitsijoiden tarkoitus oli, että lopulta ihmiset puhuisivat rapakon tällä puolellakin vain ruotsia suomen, tai saamen kielten, sijaan.
Toisaalta Ruotsin valloitus toi meille myös iloksemme ruotsalaiset ja länsimaiset instituutiot, joihin saatoimme tukeutua Venäjän vallan aikana. Ne ovat parempi vaihtoehto sentään kuitenkin.
Suomalaiset joutuivat toimimaan osana Ruotsin pienehkön imperiumin sotakoneistoa vuosisatojen ajan, ja se vei resursseja ja verta, ja miehiä hautaan. Toisaalta valtakunnan idän etuvartiona tietty puskurius oli vain kestettävä, vaikka kyllä suomalaiset taistelivat Saksanmaallakin asti aina välillä.
Kun suomalaiset oli alun perin keskiajalla pakotettu liittymään osaksi roomalaiskatolista kirkkoa, niin 1500-luvulla meidät pakotettiin liittymään osaksi luterilaista kirkkoa, sillä Ruotsissa oli tapahtunut uskonpuhdistus eli nykykielellä reformaatio. Kesti vuoteen 1923 saakka ennen kuin maassamme oli mahdollista erota jommasta kummasta virallisesta kirkosta tai suhteellisen vapaasti perustaa uusia uskonnollisia yhdyskuntia tai liittyä muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin, tai jopati olla liittymättä.
Ruotsalaiset tutustuivat rotuoppeihin 1800-luvulla. Näin ollen eräät olivat sitä mieltä kantasuomalaisista, että nämä kykenisivät muodostamaan kansakunnan, tai mitään järkevää, oikeastaan ainoastaan ruotsalaisen herrakansan avulla. Tämä asenne näkyi ikävästi siinä, kun eräät valkoisten upseerit kansalaissotamme aikana vuoden 1918 ensimmäisen puoliskon aikana metsästivät ja tappoivat nimenomaan suomenkielisiä ihmisiä, vaikka nämä olisivat olleet antautuneita ja vangittuja.
Kansalaissota oli suuri onnettomuus. Ensimmäisen maailmansodan aikainen elintarvikepula oli iskenyt rajusti köyhempiin väestönosiin. Hermot olivat lopulta olleet puolin ja toisin kireät, ja niin työväkeen kuuluvat ja heidän puolestapuhujansa samoin kuin porvarillisemmat piirit olivat perustaneet omia järjestyskaartejaan. Venäjän valtion pitemmän aikaa estettyä yhteiskunnallisten uudistusten saattamisen voimaan, bolshevikkien ja jossain määrin myös anarkistien, syndikalistien ja anarkosyndikalistien propaganda ja kiihotus saivat lopulta Suomen jo ollessa itsenäistymässä väliaikaisen enemmistön sosialidemokraattisessa työväenliikkeessä yrittämään vallankaappausta Suomen lailliselta hallitukselta vuoden 1918 melko alussa.
Kapina kukistettiin, mutta sen jälkiselvittelyt hoidettiin huonosti. Lukemattomia vangittuja punaisia vankileireillä kuoli joko nälkään tai aliravitsemuksesta aiheutuviin sairauksiin tai teloituksiin tai pahoinpitelyihin. Vasta maltillisen sosialidemokraatin Väinö Tannerin viestittely rapakon taakse Ruotsiin herätti maamme hallituksen ja hallinnon parantamaan leirien oloja. Tilanne oli ollut toisaalta täysin uusi, ja uhrien suuri lukumäärä oli johtunut suuressa määrin osaamattomuudesta ja taitamattomuudesta.
Vainö Linnan toisen maailmansodan jälkeen useassa osassa julkaistussa suurteoksessa Täällä pohjantähden alla ilmeisesti esitetään, että torpparit olisivat varsin laajalti olleet kapinan puolella. Nykytutkimuksen mukaan kuitenkin torppareita taisteli yhtä lailla niin Suomen laillisen hallituksen kuin punaisten puolella.
Voidaan varmaan turvallisesti sanoa, että kaupunkien työläiset ja mäkitupalaiset olivat kansalaissodassamme laajalti punaisten puolella, kun taas valkoisten puolella olivat maanviljelijät, isommat yrittäjät ja suureksi osaksi ruotsinkielinen yläluokka.
Mutta Suomen eduskunta hoiti kuitenkin muuten asian eli maamme asian kotiin varsin tehokkaasti. Se nimittäin pikavauhtia hoiti voimaan yhteiskunnalliset uudistukset, joista oli jo sovittu edeltävänä vuonna 1917. Kuten kahdeksan tunnin työpäivän, maareformin ja kunnallisen äänioikeusuudistuksen.
Myöskin sosialidemokraattien sallittiin palata eduskuntaan. Kapinaa kannattaneiden johtajat taas olivat suureksi osaksi paenneet Neuvosto-Venäjälle.
Kapinan raju kukistaminen oli jättänyt pitkäaikaiset muistot, ja sitä oli 1930-luvun alkupuolella kiittäminen siitä, että Lapuan liike oikeistoradikaaleineen ei uskaltanut ryhtyä päättäväisiin toimiin ottaakseen itselleen hallitusvallan maassamme.
Tämän historianluentoni jälkeen tuon meidät nykyaikaan mainitsemalla, että vielä nykyäänkin ruotsalainen herrakansa-asenne näkyy maamme kouluopetuksessa. Ihmisten kielivalikoimaa olisi saatava lisätyksi, mutta imperialistien ruotsin kielen voimaperäistä tuputtamista ei kerta kaikkiaan voida lopettaa. Eli suomenkielisten maamme kansalaisten kielivalikoima on ja pysyy melko suppeana: siihen kuuluvat lähinnä englanti ja huonosti puhuttu ruotsi.
PS. Ja niin on jälleen julkaistunna minulta kauniimmalla tavalla blogimerkintä tässä siteerausblogissani. Kesäkuusta alkaen, jos ja kun toivottavasti näitä vielä silloin julkaisen, ei tule julkaistuksi enää "rumia" blogimerkintöjä täällä.
