keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Esittää, että Suomi on jälleen hyökkäyksen kohteena

Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki esittää blogissaan, että Suomi on jälleen hyökkäyksen kohteena. Hyökkäys liittyy nykyisiin kansainvaelluksiin. Hankamäki mainitsee kirjoituksessaan myös valtion tehtävän omien kansalaistensa etujärjestönä. Sanoo myös, että kansainvaellus Suomeen ja Eurooppaan ajaa islamilaisen valtion (entiseltä nimeltään Isis) piilotavoitetta. Oi, katso:

Vetoomus laittoman maahanmuuton lopettamiseksi

Käsittelee perussuomalaisuuden ongelmaa, ja sen mahdollista ratkaisua

Aleksi Tuomen teksti "Perussuomalaisuuden ongelma – ja sen mahdollinen ratkaisu" julkaistui Sarastus-verkkolehden sivuilla. Kirjoittaja kertoo myös Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin henkilökohtaisista ongelmista, joihin alkoholi ei ilmeisesti kuulu. Mainitsee myös joidenkin Perussuomalaisten harjoittaman omien puoluetovereiden moittimisen median ja poliittisten vastustajien vaatimuksesta liian tarkasta puolueohjelman noudattamisesta. Mainitsee lisäksi vielä demokratian taustavoimat.

Minä sanon kuitenkin teille: mitäs menitte äänestämään Perussuomalaisia ettekä Muutospuoluetta. Muutoksen äskeisten vaalien edellä ilman puoluetuen voimaa harjoittama vaatimaton vaalimainonta oli ilmeisesti satanut Persujen laariin. Kuten pesupallomainoksessa oli muistaakseni sanottu: "Tämä on minun pallo, hähä hähä!!

Tuomen teksti on välillä varsin radikaalia jopa minulle. Ainakin herättää ajatuksia. Miehellä on kuitenkin toivon näköala hallussa. Ja teksti löytyy sitten seuraavan linkin kautta. Oi, katso:

Perussuomalaisuuden ongelma – ja sen mahdollinen ratkaisu

PS Voit käydä halutessasi lukemassa myös Hikipedian artikkelin Muutospuolueesta, artikkelin jonka luomisessa minulla on ollut ylivoimainen päävastuu.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Mitä kristityn tulee olla

"Kristityn on oltava enemmän Jumalan työtoveri kuin tämän sanaksi uskomalleen kuuliainen tottelija."

Agnostikko Tuomo "Squirrel" Hämäläisen nyrkkisääntö, tai yksi niistä. Hän mainitsee sen blogimerkinnässään Bonhoefferiakin kypsyttävää. Merkinnän otsikossa mainittu Dietrich Bonhoeffer oli saksalainen pastori ja natsien vastustaja, joka vankilassa ollessaan pohti kristinuskon asemaa ja tehtävää uskonnottomassa maailmassa. Natsit teloittivat hänet hieman ennen toisen maailmansodan päättymistä Euroopassa.

Suurin osa Hämäläisen ao. kappaleen tekstistä kuului näin:
Jumala ei oikeuta - ainakaan siinä mielessä että ihminen voisi lukea "Raamattua" ja tehdä siitä tulkintoja ja sitten toimia oikean opin mukaan tavalla jossa vastuu sysätään Jumalalle. Jumala ei ole ihmeparannuskone. Kristityn on oltava enemmän Jumalan työtoveri kuin tämän sanaksi uskomalleen kuuliainen tottelija. Tuonpuoleisasiat, niistä tietäminen, niihin kantaa ottaminen ja tuonpuoleiskohtalon hallinta eivät kuulu ihmiselle. Joka tarkoittaa suuressa määrin sitä että kristityn olisi tultava toimeen ilman Isä Jumalaa.

Toteaa, että hyvät ihmiset tarvitsevat Ku Klux Klaania

Oula Lintula toteaa blogissaan, että hyvät ihmiset tarvitsevat Ku Klux Klaania. Oi, katso:

Te tarvitsette Klaania

Yle kertoo maailman parhaasta trollista

Minähän olen aina kunnioittanut trolleja. Yle kertoo ulkomaanuutisessaan yhdysvaltalaisesta maailman parhaasta trollista, joka on esiintynyt uusnatsina, vasemmistofeministinä, ääri-islamistina ja juutalaisradikaalina. Trollaamisessa on kysymys nk. leimahdusten herättämisestä ihmisissä internetissä (englanniksi 'flames'). Viranomaiset ovat kiinnostuneita miehestä. Täytyy sanoa, että Suomen suurin trolli Niilo Paasivirta jää hänen varjoonsa. Oi, katso:

Saammeko esitellä: Uusnatsi, vasemmistofeministi, ääri-islamisti ja juutalaisradikaali – kaikki yhdessä henkilössä

maanantai 28. syyskuuta 2015

Yle kertoo pakolaisena saapuneen esittäneen, että monien turvapaikanhakijoiden on mahdotonta sopeutua Suomeen

Yle kalastelee maahanmuuttokriittisyyden sameissa vesissä kertomalla erään pakolaisena saapuneen miehen esittäneen, että monien turvapaikanhakijoiden on mahdotonta sopeutua Suomeen. Oi, katso:

Kiintiöpakolaisena Suomeen tullut väittää: Turvapaikanhakijoiden jopa mahdotonta sopeutua tänne

Esittää, että Putin ei ole oikeasti jälkikristillisen sivilisaation turva islamia vastaan

Palaneen käryä blogissa esitetään, että Putin ei ole oikeasti jälkikristillisen sivilisaation turva islamia vastaan. Lainaa Julien Langellaa, jonka kirjoittaman ja äskettäin julkaistun tekstin alkuperäinen otsikko kuuluu suomeksi: "Putin Euroopan islamisaation rikoskumppanina". Putin on lainatun tekstin mukaan monikulttuurin puolella. Oi, katso:

Putin - (post)kristillisen lännen turva?

Käsittelee perusteellisesti median idiotismia

Henri Myllyniemi käsittelee blogissaan perusteellisesti median idiotismia. Turvapaikanhakijat liittyvät asiaan. Oi, katso:

Median hyödylliset idiootit

Käsittelee asiallisesti Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren vastustavaa avautumista evoluutioteoriasta

Jyri Tiimonen käsittelee blogissaan asiallisesti Perussuomalaisten kansanedustajan Laura Huhtasaaren äskettäistä vastustavaa avautumista evoluutioteoriasta. Siitä ei kai ole asiassa haittaa, että Tiimonen on kokoomuslainen. Oi, katso:

Kansanedustaja Huhtasaari on eläin - uskoi tai ei

Vitun nisäkkäät!

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Sanoo selvät sanat suomalaisista toimittajista {L}

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" sanoo Takkirauta-blogissaan selvät sanat suomalaisista toimittajista. Rasismia tämä ei kai ole. Oi, katso:

Tyhmät ja laiskat, eli toimittaja toimittaa

lauantai 26. syyskuuta 2015

Kertoo pelkäävänsä, että turvapaikkajärjestelmä ei ole pelastettavissa

Hannu Visti antaa ymmärtää blogissaan pelkäävänsä, että turvapaikkajärjestelmä nykyisessä muodossaan ei ole pelastettavissa. Oi, katso:

Turvapaikanhaku on muuttunut pelleilyksi

"Unabomber" puhuu nykyvasemmiston psykologiasta {L}

Sarastus-verkkolehti on ystävällisesti julkaissut kohuesseisti Timo Hännikäisen suomennokset "Unabomberina" paremmin tunnetun yhdysvaltalaisen terroristin Theodore Kaczynskin nykyvasemmiston psykologiaa käsittelevistä tekstinpätkistä. Artikkelin alussa on Hännikäisen taustoittava saateteksti. Oi, katso:

Nykyvasemmiston psykologia

maanantai 21. syyskuuta 2015

Käsittelee hyökkäystä Eurooppaan

Sarastus-verkkolehdessä julkaistui Timo Hännikäisen kirjoittama kolumni nykyisestä laajasta Eurooppaan suuntautuvasta maahanmuuttajien hyöystä. Kirjoittaja mainitsee myös suurpääoman ja vasemmistolaisten liiton sitä puolustamassa, sekä joukkopsykoosin. Kirjoittaja mainitsee myös syyn Euroopan entisten kansandemokratioitten nuivalle suhtautumiselle hyökyyn, näiden maiden ankaran menneisyyden, sen että niiden asukkaat tietävät, miltä vieraan valloittajan ies tuntuu. Oi, katso:

Kolmannen maailman maihinnousu: Toinen aalto

perjantai 18. syyskuuta 2015

Käsittelee omalla tavallaan Dietrich Bonhoefferiä, kuuluisaa saksalaista natseja vastustanutta pastoria

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen käsittelee Aleksanterin ratkaisu -blogissaan kuuluisaa saksalaista luterilaista pastoria Dietrich Bonhoefferiä. Bonhoefferhän joutui natsien vastustamisestaan vankilaan, jossa hän kirjoitti kuuluisat Kirjeensä vankilasta, ja hänet teloitettiin Flossenbürgin keskitysleirillä vuonna 1945 vain kaksi viikkoa ennen kuin yhdysvaltalaiset joukot pääsivät paikalle. Bonhoeffer tunnetaan uskonnottoman maailman kristinuskoa koskevista pohdinnoistaan.

Hämäläisen blogimerkinnässä käsitellään juuri sitä puolta Bonhoefferista, josta ei yleensä puhuta, siitä että hänestä ihmisellä tulee olla kypsä suhde uskontoon ja Jumalaan. Mainitsee merkinnässään myös filosofi Friedrich Nietzschen.

Siis, oi, katso:

Bonhoefferiakin kypsyttävää

Kertoo, mikä on syyllinen viennin ongelmiin

Kyseenalaistava blogi -blogissa kerrotaan, mikä on syyllinen viennin ongelmiin. Oi, katso:

Syyllinen viennin ongelmiin selvisi

Julkaisi avoimen kirjeensä pääministeri Sipilälle {L-e-t}

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" julkaisi Takkirauta-blogissaan avoimen kirjeensä pääministeri Sipilälle. Näin juuri Suuren mielenilmauksen aattona. Kirje on melko kriittinen. Oi, katso:

Avoin kirje pääministeri Sipilälle

Eero Paloheimo puhuu maailman perusongelmista, Euroopan tilasta ja Suomen tulevaisuudesta

Klassikkovihreä Eero Paloheimo puhuu kirjoituksessaan maailman perusongelmista, Euroopan tilasta ja Suomen tulevaisuudesta. Oi, katso:

Kolmen kriisin kombinaatio

Kertoo, että Yhdysvalloissa ei tapahtunutkaan vallankaappausta sotilasharjoituksen aikana

Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa julkaistui merkintä, jossa kerrotaan, että vastoin salaliittoteoreetikoiden ennustusta Yhdysvaltain Jade Helm -sotilasharjoitusten aikana ei Yhdysvalloissa tapahtunutkaan vallankaappausta. Ko. harjoitus on nyt siis ohi. Oi, katso:

Jade Helm tuli ja meni

Kertoo, että seksirobotit tulevat {L-e-t}

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" kertoo Takkirauta-blogissaan tosi kivan uutisen, että seksirobotit tulevat. Oi, katso:

Seksirobotit tulevat. Oletko valmis?

torstai 17. syyskuuta 2015

Käsittelee sitä evoluutioteorian "ongelmaa", että miksi ei nähdä koiria jotka ovat kovaa vauhtia muuttumassa kissoiksi

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen käsittelee blogissaan evoluutioteorian oletettuja ongelmia. Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari näkemyksineen mainittu. Oi, katso:

Miksi ei nähdä koiria jotka on kovaa vauhtia mukautumassa kissoiksi?

L Kertoo, että Suomen talouden ongelmat ovat toisaalla

Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta toteaa, että Sipilän hallitus ajaa tuottavuusloikkaa paneutumatta OECD:n uusimpiin tietoihin. Mies sanoo myös, että tuottavuusloikka on jo tapahtunut, sillä Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset suhteessa Saksaan ovat kahdessa vuodessa yli puolittuneet. Asiasta julkaisi uutisartikkelin Taloussanomat. Oi, katso:

Professori "tuottavuusloikasta": "Hallituksen toimet ovat turhat"

Ja lisäksi:

Tekniikka & talous -lehdessä julkaistui Tuula Laatikaisen artikkeli, jossa todetaan, että Suomen talouden ydinongelma on tuotekehitys ja että vaikka palkansaajia halutaan yhteisiin talkoisiin, niin pöydän toista puolta ei vaadita mukaan ollenkaan. Oi, katso:

TEKin Kauppi: Suomen ydinongelma tuotekehitys - "Koko roska kaadetaan silti palkansaajien niskaan"

tiistai 15. syyskuuta 2015

L Käsittelee islamilaisen terrorismin rahoitusta, ja mainitsee myös Husun

Jussi K. Niemelä käsittelee Go Rin No Sho -blogissaan islamilaisen terrorismin rahoitusta. Kertoo myös kuinka Suomen Keskustan vaikuttaja Abdirahim "Husu" Hussein antaa Facebook-seinänsä juutalaisvastaisen salaliittosekoilun käytettäväksi. Oi, katso:

Islamilaisen terrorismin rahoituksesta

Kertoo kurdista, joka ei halua lähteä pois kotimaastaan valemaahanmuuttajaksi

Professorin ajatuksia -blogissa kerrotaan rohkeasta kurdista nimeltä Zuber Jalal Isa, joka ei halua lähteä pois kotimaastaan ryhtyäkseen valemaahanmuuttajaksi. Oi, katso:

Zuber Jalal Isa herätti ajatuksia

Toteaa itäeurooppalaisten ja heidän kirkonmiestensä suuren todellisuudentajun

Palaneen käryä -blogissa todetaan itäeurooppalaisten ja heidän kirkonmiestensä suuri todellisuudentaju lännempiin ihmisiin verrattuna. Oi, katso:

Puolalainen piispa ja siirtolaiskriisi

Esittää laskelmansa siitä, milloin suomalaiset jäävät vähemmistöksi Suomessa

Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen esittää blogissaan laskelmansa siitä, milloin suomalaiset jäävät vähemmistöksi Suomessa. Oi, katso:

Milloin suomalaiset jäävät vähemmistöksi Suomessa?

maanantai 14. syyskuuta 2015

Käsittelee sitä, millaista olisi, jos yhdet olisivat suhtautuneet natseihin yhtä löysästi kuin toiset suhtautuvat nykyään muslimeihin {L-e-t}

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" Takkirauta-blogissaan käsittelee sitä, millaista olisi, jos yhdet olisivat suhtautuneet vuonna 1938 natseihin yhtä löysästi kuin toiset suhtautuvat nykyään muslimeihin. Kuulostaa ehkä raflaavalta, mutta kirjoittaja buddhalaisena tietää, miten historian aikana on käynyt islamilaisen kulttuurin ihmisten kohdattua buddhalaisen kulttuurin ihmiset. Oi, katso:

Jos 1938 olisi ollut 2001

Käsittelee hukkumisia, Schengen-aluetta ja kannustimia

Vasarahammer-blogissa käsitellään hukkumisia, Schengen-aluetta ja kannustimia. Tekstissä mainitaan myös ISIS. Oi, katso:

Ulkopolitiikan nappulaliiga

Käsittelee Sipilän hallitusta ja hyviä ihmisiä sekä kertoo seikkaperäisesti, miten suuri rikkaus maahanmuutto onkaan

Yrjöperskeles-blogissa käsitellään Sipilän hallitusta ja hyviä ihmisiä sekä lisäksi kerrotaan seikkaperäisesti, miten suuri rikkaus maahanmuutto Suomelle onkaan. Oi, katso:

Ottiatuotaa 120915

Käsittelee nykykulttuurin kastroivaa vaikutusta

Kohufilosofi Timo Hännikäinen käsittelee blogissaan nykykulttuurin kastroivaa vaikutusta. Oi, katso:

Kastraatio

Yle käsittelee uutisessaan Yhdysvaltain merijalkaväen tutkimusta naisten kelpoisuudesta sotatoimiin

"Yhdysvaltain asevoimat haluaa avata kaikki tehtävänsä myös naisille. Merivoimissa tehty tutkimus osoittaa, että miesten ja naisten välinen fyysinen ero on huomattava haitta varsinkin jalkaväen taistelutehtävissä maastossa." Yle käsittelee uutisessaan mainittua Yhdysvaltain merijalkaväen tutkimusta naisten kelpoisuudesta sotatoimiin. Oi, katso:

USA:n merijalkaväki tutki, miten naiset menestyvät taistelussa – tulos sekoitti Pentagonin suunnitelmat

Käsittelee turvapaikanhakuun liittyviä tosiasioita

Kokoomus-puolueen inhottava, paha poika Wille Rydman käsittelee blogissaan turvapaikanhakuun liittyviä tosiasioita. Oi, katso:

Turvapaikka Hölmölästä

Ihmettelee, että miksi poliisi pyytää rikosilmoituksia, vaikka ei viitsi tutkia

Mikko Niskasaari ihmettelee blogissaan, että miksi poliisi pyytää kansalaisilta rikosilmoituksia, vaikka ei viitsi tutkia niiden perusteella. Oi, katso:

Poliisi pyytää rikosilmoituksia, mutta ei tutki niitä

Esittää, että maahanmuutto on kustannus siinä kuin muutkin

Matias Härkönen esittää blogissaan sellaista, että maahanmuutto on kustannus siinä kuin mikä tahansa muukin, asia, jota kaikki eivät osaa pitää tosiasiana. Oi, katso:

Maahanmuutto on kustannus siinä kuin muutkin

L Esittelee koiralle tarkoitetun pelottavanoloisen kuonokopan

Hilavitkutin-sivustossa esitellään koiralle tarkoitettu pelottavanoloinen kuonokoppa. Sellaista myydään Venäjällä. Oi, katso:

Tee vaikka puudelista pelottava ihmissusikuonokopan avulla

PS Mistä ao. Hilavitkuttimen toimittaja on keksinyt tähän tuon ihmissuden?...

Kertoo, mitä itse tekisi, jos joutuisi pakenemaan maasta

Oula Lintula kertoo blogissaan, mitä itse tekisi, jos joutuisi pakenemaan maasta. Oi, katso:

Mitä tekisin, jos pakenisin maasta?

Kertoo Ruotsin Sundsvallissa lenkkipolun luona tapahtuneesta raiskaus-tapahtumasta

Rähmispossun sikolätti -uutisportaalissa kerrotaan Ruotsin Sundsvallissa lenkkipolun luona tapahtuneesta raiskaus-tapahtumasta.

Nainen revittiin pusikkoon ja raiskattiin kesken iltalenkin

Käsittelee median hyödyllisiä idiootteja

Henri Myllyniemi käsittelee blogissaan median hyödyllisiä idiootteja. Oi, katso:

Median hyödylliset idiootit

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Puhuu antivalkoisesta rasismista

Sari Kalström puhuu blogissaan antivalkoisesta rasismista, josta hyvät farisealaiset vaikenevat. Oi, katso:

Antivalkoinen rasismi

Esittää ehdotuksensa uudeksi Lähi-idän politiikaksi

Kerubinkasvoinen Kyuu Eturautti esittää blogissaan ehdotuksensa uudeksi Lähi-idän politiikaksi. Mainitsee myös Syyrian johtajan Bashar al-Assadin. Oi, katso:

Pakolaiskriisiin ratkaisuja: uusi Lähi-idän politiikka

L-e-t Käsittelee Fahad Firas Aday -nimistä nuorta miestä, joka ei ole sitä, mitä on sanonut olevansa

Nimimerkki "Ruukinmatruunan" Takkirauta-blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään Fahad Firas Aday -nimistä nuorta miestä, joka ei ole sitä, mitä on sanonut olevansa. Sanoo myös jotain turvapaikanhakijoista ja islamista. Oi, katso:

Kyy povella

Käsittelee Itä-Euroopan illuusioista luopuneita maita

Entisissä Itä-Euroopan kansandemokratioissa, nykyisissä demokratioissa, on luovuttu illuusioista marxistileninistien ja Neuvostoliiton aikaisemman murskaavan paineen vuoksi. Tässä oon suuri ero Euroopan vanhoihin demokratioihin. Palaneen käryä -blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään ao. Itä-Euroopan maita tältä kantilta. Oi, katso:

Nuivat veljemme Itä-Euroopassa

Aiheenaan vihervasemmistolaisuus, johtotähtemme

animesitaatit-blogissa julkaistui merkintä, jossa aiheena johtotähtemme vihervasemmistolaisuus. Oi, katso:

Vihervasemmistolaisuus - Johtotähtemme

Hirvisaari käsittelee eduskunnan Seppo Lehto -kaustia

MV??!!-lehdellä (entinen Mitä vittua??!!-lehti) ei kuulemma ole parasta mahdollista mainetta journalistisena julkaisuna, mutta millä sitä nykyään olisi. James Hirvisaari lainaa blogissaan eduskunnan Seppo Lehto -kaustia käsittelevää omaa tekstiään, jonka oli suostunut MV??!!-lehdelle lainaamaan. Hirvisaarihan on mies, josta tuli sitten Muutospuolueen kansanedustaja loppukaudeksi. Oi, katso:

Skandaali eduskunnassa

lauantai 12. syyskuuta 2015

Piraattipuolue varoittaa Microsoftin tuotteiden käytöstä

Piraattipuolue varoittaa Microsoftin tuotteiden käytöstä niihin kuuluvan "ominaisuuden" vuoksi, joka kerää käyttäjän toimista tietoja ja lähettää ne omistajalleen so. Microsoftille. Oi, katso, Piraattipuolueen tiedote:

Piraatit varoittavat Microsoftin tuotteiden käytöstä

Kertoo, että Ruotsin valtion rautatiet ei enää kysy juuri maahan saapuneilta turvapaikanhakijoilta heidän henkilöllisyystodistuksiaan, jotta he pääsevät matkustamaan Suomeen

Rähmispossun sikolätti -uutisportaalissa kerrotaan, että Ruotsin valtion rautatiet ei enää kysy juuri maahan saapuneilta voimavaroilta ja rikkauksilta heidän henkilöllisyystodistuksiaan. Kantaruotsalaisia helpotus ei koske. Turvapaikanhakijat pääsevät näin mukavasti matkustamaan esim. Norjaan tai Suomeen Ruotsin kautta. Oi, katso:

Ruotsin valtion rautatiet auttaa tulijoita matkustamaan Hölmölään

L Kertoo, että modulaarinen 25 MWe ydinvoimala on rakenteilla Argentiinassa

Ympäristöblogi Gaiassa julkaistui Kaj Luukon kirjoittama merkintä, jossa kerrotaan, että modulaarinen 25 MWe ydinvoimala on rakenteilla Argentiinassa. Kirjoittaja myöskin kertoo, millainen uusi voimala tulee olemaan. Oi, katso:

Modulaarinen 25 MWe ydinvoimala rakenteilla Argentiinassa

Kertoo, että rikollisten kannattaa mieluummin salakuljettaa ihmisiä kuin huumeita

Eeva Erosen kirjoittaman Taloussanomien artikkelin tiivistelmä kuuluu näin: "Ihmisten salakuljettaminen on järjestäjilleen turvallisempaa kuin esimerkiksi huumekauppa. Jos menettää huumelastin, omakin henki on vaarassa.". Oi, katso koko teksti:

"Unelmakauppiaan" riskit ovat pienet, voitot suuret

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Suomeen tulevista uskontojen arvokäsityksistä {S}

Kristityistä maista tulevat maahanmuuttajat tuovat kristinuskon ja sen arvokäsitykset mukanaan, islamilaisista tulevat islamin.

[nimimerkki "Ruukinmatruuna" 5.9.2015 Takkirauta-bloginsa merkinnässä Päivän mietelmä. Onko tämä lausuma kerta kaikkiaan vastoin kaikkea sitä, mikä on oikein, hyvää ja kaunista?]

maanantai 7. syyskuuta 2015

Kertoo, mikä tulee olemaan humanitaarisen maahanmuuton nykymenolla Suomen tulevaisuus

Joonas Kärnä kertoo blogissaan, mikä tulee olemaan humanitaarisen maahanmuuton nykymenolla Suomen tulevaisuus. Oi, katso:

Kaikki mahtuvat Inarinjärvelle, mutta kestääkö jää?

Kertoo, mitä paljastuu ihmisoikeusteollisuuden sisältä {L}

Vasarahammer-blogissa julkaistui merkintä, jossa kerrotaan, mitä paljastuu ihmisoikeusteollisuuden sisältä. Oi, katso:

Näkökulma ihmisoikeusteollisuuden sisältä

Antaa vastineensa Soinille tämän ilmaistua, että netissä tulisi kaikkien esiintyä omalla nimellään

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on äskettäin ilmaissut kantansa olevan, että netissä tulisi aina esiintyä omalla nimellään. Pekan porstua -blogissa esitetään, että siinä näkemyksessä on jotain vialla, ja kertoo niistä. Oi, katso:

Anonymiteetin siunaus ja vaihtoehtoisen historian kirous

Sanoo, että etsitäänpä yhdessä koti Fahadille

Kyse on Fahad-nimisestä nuoresta miehestä. Joka on mahdollisesti valehdellut suuren osan tarinastaan ja joka on päässyt televisioon pääministeri Juha Sipilän kanssa. Kyseessä on eräs turvapaikanhakijoista. Asiasta kertoo Rähmispossun sikolätti -uutisportaali. Oi, katso:

Etsitään yhdessä koti Fahadille!

Käsittelee kansanedustaja Vartiaisen (nyk. Kok, ent. SDP) käsittämätöntä ulostuloa

Kyseenalaistava blogi -blogissa käsitellään kansanedustaja Juhana Vartiaisen (nyk. Kok, ent. SDP) äskeistä käsittämätöntä ulostuloa. Oi, katso:

Vartiaisen käsittämätön ulostulo

Kertoo törkeästi muukalaisinvaasion reseptistä

Unilaakson turinaa -blogissa kerrotaan törkeästi muukalaisinvaasion reseptistä. Oi, katso:

Muukalaisinvaasion resepti

Kertoo median sananvapaussensuurin mahalaskusta

Sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen kertoo blogissaan median sananvapaussensuurin mahalaskusta. Oi, katso:

Median sananvapaussensuurin mahalasku

PS Mutta toki tässä asiassa kannattaisi erottaa toisistaan median oman ideologian puolustustaistelu valtiollisesta sensuurista.

{L} Esittää, että häntä olisi syrjitty Oulun pääkirjastossa

Suomen marokkolaistaustaista vahvistusta Junes Lokkaa on syrjitty Oulun pääkirjastossa. Hän kertoo blogissaan tästä itse. Junes on tunnettu Suomen demokraattisimman puolueen tukijahenkilönä. Mutta, siis, oi, katso:

Syrjintää Oulun pääkirjastossa

Väittää, että hurmoshenkiset ovat jättämässä suomalaisten hyvinvoinnin unholaan

Janne J. M. Muhonen väittää blogissaan, että hurmoshenkiset ovat jättämässä suomalaisten hyvinvoinnin unholaan. Oi, katso:

Suomalaisten hyvinvointi on jäämässä unholaan

Kysyy, majoittaako pääministeri Sipilä myös suomalaisia asunnottomia

Kyseenalaistava blogi -blogissa kysytään, majoittaako pääministeri Sipilä ulkomaalaisten turistien lisäksi myös suomalaisia asunnottomia. Oi, katso:

Majoittaako Sipilä myös suomalaisia asunnottomia?

Holtittomaan maahanmuuttopolitiikkaan liittyen {S}

Kielitieteilijä Jaakko Häkkisen blogin merkintään Isänmaallinen suomalainen haluaa lisää maahanmuuttajia oli muiden ohella tullut seuraavat kaksi lukijakommenttia:


Heikki Hämäläinen lausunut seuraavaa (viesti 3):
Mielestäni Suomeen voitaisiin ottaa ainakin 64 miljoonaa pakolaista ja turvapaikanhakijaa.

Sitten pitää myös muistaa pakolaisuuden inhimillinen puoli, pienet surusilmäiset lapset joiden isät ammuttiin heidän nähtensä ovat matkanneet vaarojen uhkaamina Suomeen. Emme kai me voi sulkea silmiämme inhimilliseltä hädältä?

Esa Niemi oli vastannut hänelle seuraavalla tavalla (viesti 35):
Holtittoman maahanmuuttopolitiikan kannattajilta voi odottaa mitä vain, joten tämäkin kommentti piti lukea pariin kertaan.

Minulla oli tänään kunnia keskustella henkilön kanssa, joka uskoi, että Suomi voi avata rajat kokonaan kaikkialle ja tarjota kaikille maailman ihmisille sama elintaso kuin ko. henkilöllä. Kun kysyin, että miten se onnistuisi, vaikka globaali vastuu kun hyvinvointivaltion rahoitus ei kestä edes nykyisiä määriä ja meillä edessä leikkauksia, niin hän sanoi, että olen Jussi Halla-ahon aivopesemä rasisti, persu ja meillä on varaa. Se oli ainut kysymys, jonka ehdin esittää, mutta tuomio tuli jo ennen kuin ehdin sanoa tuota loppuun.

En ehtinyt sanoa edes, että en edes äänestänyt persuja. 64 miljoonaa pakolaista ja turvapaikanhakijaa voi siis olla alakanttiin, joidenkin ihmisten näkökulmasta ja he ovat vielä tosissaan.

Suomi ilmeisesti jakautuu realisteihin ja haaveilijoihin, jalat maassapitäviin ja jalat pilvessä pitäviin.

Keiden kaikkien tekojen uutisointi kannattaa lopettaa?

Kehotan suomalaista valtamediaa lopettamaan isisken hirmutekojen ja propagandan uutisoinnin. Näillä uutisilla saadaan aikaan vastakkainasettelu valtaväestön ja muslimien keskuudessa ja näillä palvelemme just isista ja islamafoobikoita.

Abdirahim Husu Hussein on sanonut näin. Mutta entäs jos joku sanoisi näin:

Kehotan suomalaista valtamediaa lopettamaan Suomen Vastarintaliikkeen tekojen ja propagandan uutisoinnin. Näillä uutisilla saadaan aikaan vastakkainasettelu valtaväestön ja kansallissosialistien keskuudessa ja näillä palvelemme juuri Suomen Vastarintaliikettä ja kansallissosialistifoobikoita.

Kysyy, mihin me tarvitsemme rajavartiolaitosta

Oula Lintula kysyy blogissaan, mihin me tarvitsemme rajavartiolaitosta, kun kerran hyvien ihmisten mielipide näyttää olevan se, että rajojen tulee olla täysin auki. Kertoo myös millaisia vastaanottokeskusten tulisi hänen mielestään olla. Oi, katso:

Mihin tarvitaan rajavartiolaitosta?

Kertoo Tanskassa vasta aloittaneen vähemmistöhallituksen tomeruudesta maahanmuuttokriittisyyden sameissa vesissä kalastelemisessa

Matias Härkönen kertoo blogissaan Tanskassa vasta aloittaneen vähemmistöhallituksen tomeruudesta maahanmuuttokriittisyyden sameissa vesissä kalastelemisessa. Oi, katso:

Tanskassa ei vatuloida vaan tehdään!

Kertoo nyky-Euroopan ulkomuseoista, erityisesti Ranskasta {L}

Timo Vihavainen kertoo blogissaan nyky-Euroopan ulkomuseoista, erityisesti Ranskasta. Oi, katso:

Euroopan ulkomuseot

Kertoo foliohattuilijoiden heränneen Atlas V -kantoraketin laukaisuun

Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa julkaistui merkintä, jossa kerrotaan foliohattuilijoiden heränneen Atlas V -kantoraketin Floridassa tapahtuneeseen laukaisuun. Oi, katso:

Atlas V raketti laukaistiin Floridassa, alkuasukkaat levottomia

Puhuu yrityshuijausten edelleen jatkumisesta

Roskatiede (Väärin käytettyä tiedettä) -blogissa julkaistui merkintä, jossa puhutaan yrityshuijausten edelleen jatkumisesta. Oi, katso:

Yrityshuijaukset jatkuvat edelleen – kukaan ei mahda mitään

Ehdottaa, että kehitysyhteistyöjärjestöillä olisi peiliin katsomisen paikka

Ville Luukkanen ehdottaa Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan sivuilla julkaistussa kolumnissaan, että  kehitysyhteistyöjärjestöillä olisi nyt peiliin katsomisen paikka. Oi, katso:

Miksi järjestöt tyrmättiin? Pieni kurkistus peiliin

Käsittelee länsisuuntautuneen Euroopan kahta kolossaaliseksi katsomaansa virhettä

Henri Myllyniemi käsittelee blogissaan länsisuuntautuneen Euroopan kahta kolossaaliseksi katsomaansa virhettä. Oi, katso:

Euroopan kaksi kolossaalista virhettä

Käsittelee Sipilän hallituksen suhdetta perustuloon

Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki käsittelee blogissaan Sipilän hallituksen suhdetta perustuloon. Oi, katso:

Sipilän hallitus ja perustulo

Ihmettelee, miksi hyvät ihmiset nostavat paperittomuuden jalustalle

Kerubinkasvoinen Kyuu Eturautti ihmettelee blogissaan, miksi hyvät ihmiset nostavat paperittomuuden jalustalle. Hän kysyy myös: Miksi meidän pitäisi tukea ihmisten elämää ikuisesti lainsuojattomana? Esittää lisäksi, että humaaniksi mainostettu maahanmuuttopolitiikka on humaania vain sen ajajille, ei avun saajille. Oi, katso:

Miksi paperittomuus on hyve?

Esittää, että työperäinen maahanmuutto laskee työllisyyttä ja huoltosuhdetta

Kyseenalaistava blogi -blogissa julkaistui merkintä, jossa esitetään työperäisen maahanmuuton laskevan työllisyyttä ja huoltosuhdetta. Ja perustellaan vieläpä väittämä. Oi, katso:

Työperäinen maahanmuutto laskee työllisyyttä ja huoltosuhdetta

torstai 3. syyskuuta 2015

Ihmettelee sitä, että meidän odotetaan vain hyväksyvän kaikki maahanmuutto, mitä "viisaammat" kehtaavat Suomeen järjestää

Yrjöperskeles-blogissa ihmetellään sitä, että meidän odotetaan vain hyväksyvän kaikki maahanmuutto, mitä "viisaammat" kehtaavat Suomeen järjestää. Esittää myös, että suvaitsevaisuudessa eivät fysiikan lait päde. Oi, katso:

Kaljupäisiä uutishavaintoja osa LXIV

Ihmettelee sitä, että Persujen vastustajat lehdissä, Facebookissa ja eri puolueissa mainostavat päivästä toiseen vastustamaansa puoluetta

Hannu Visti ihmettelee blogissaan sitä, että Perussuomalaisten vastustajat lehdissä, Facebookissa ja eri poliittisissa puolueissa mainostavat päivästä toiseen vastustamaansa puoluetta. Oi, katso:

Persujen mainostoimisto

Kyselee, miksi edistykselliset joskus hyväksyvät genetiikkaan liittyvät selitykset ihmisten käyttäytymiselle ja joskus eivät

Kyseenalaistava blogi -blogissa kysellään, miksi edistykselliset ihmiset joskus hyväksyvät genetiikkaan liittyvät selitykset ihmisten käyttäytymiselle, teoille ja asenteille ja joskus eivät. Oi, katso:

Geneettisesti periytyvä rasismi

Käsittelee sitä, että urhean muslimitaistelijan saama oleskelulupa on peruutettu Tanskassa

Rähmispossun sikolätti -uutisportaalissa julkaistui uutisartikkeli, jossa käsitellään sitä, että urhean muslimitaistelijan saama oleskelulupa on peruutettu Tanskassa. (Ärähtääköhän Ruotsi tästä Tanskalle?) Oi, katso:

Tanskalaistaistelijan oleskelulupa peruttiin

Käsittelee kysymystä, mikä rokotteissa epäilyttää

Omituisesti nimetyssä vapaan journalismin Rapport-sivustossa on julkaistu Olli Sulopuiston teksti, jossa tämä käsittelee kysymystä, mistä rokotteisiin epäilevästi suhtautuvien ihmisten määrän suureneminen johtuu. Ja aika perusteellisesti. Oi, katso:

Mikä rokotteissa epäilyttää?

Kysyy, kuinka suuri osa maailman väestöstä tulisi siirtää Suomeen, jotta olisimme "kantaneet riittävästi vastuuta" {L-e-t}

Risto Mutanen kysyy blogissaan, kuinka suuri osa maailman väestöstä tulisi siirtää Suomeen, jotta olisimme "kantaneet riittävästi vastuuta". Esittää muitakin kysymyksiä ja näkökohtia.

Maailmassa muuten elää tällä hetkellä yli seitsemän miljardia ihmistä.

Oi, katso:

Onko tämä muka jonkun mielestä vähän?

Iloitsee siitä, että homeopatia on tätä nykyä pulassa Skotlannissa

Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa iloitaan siitä, että homeopatia on nykyään pulassa Skotlannissa, tuossa nummien ja vuorten, skotin kielen ja gaelin kielen maassa.

Homeopatia perustuu epätieteelliseen uskomukseen, jonka mukaan sairauksia tulisi hoitaa antamalla potilaalle käsittämättömän pieniä määriä sellaista ainetta, joka suurina määrinä tuottaa ao. tautia muistuttavia oireita. "Lääkkeen" valmistamista veden avulla kutsutaan "potensoinniksi". Homeopatian "keksijä" Samuel Hahnemann (1755–1843) "keksi" "hoitomuodon" sillä tavalla, että hän oli allerginen kiniinille, minkä vuoksi sai harhakäsityksen.

Mutta, oi, katso:

Homeopatia pulassa Skotlannissa, osa 3

Esittää, että sananvapauden rajoittaminen vie ojasta allikkoon

Entinen Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavainen esittää blogissaan täysin vastoin kansallissosialismia, että sananvapauden rajoittaminen vie ojasta allikkoon. Oi, katso:

Sananvapauden rajoittaminen vie ojasta allikkoon

Spekuloi, että Ruotsi haluaisi ohjata Ruotsista Suomeen pakolaisia/siirtolaisia {L-e-t}

Risto Mutanen spekuloi blogissaan, että Ruotsi haluaisi ohjata Ruotsista Suomeen pakolaisia/siirtolaisia. Jos näin todella olisi, niin virallinenkin Ruotsi olisi kyllästynyt tähän "rikkauteen". Oi, katso:

Onko Halla-ahon puheissa sittenkin perää?

Kertoo pettämispalvelu Ashley Madisonista, että se on huijaus

Paholaisen asianajaja -blogissa, joka ei aja paholaisen asiaa, julkaistui merkintä, jossa kerrotaan pettämispalvelu Ashley Madisonista. Joka oli ja on ilmeisesti edelleen huijaus. Oi, katso:

Ashley Madisonin hieno huijaus

tiistai 1. syyskuuta 2015

{L} Esittää, että Sipilän hallitus olisi hävittämässä Suomesta satojen miljoonien tietotekniikkabisneksen

Piraattipuolue julkaisi uutisartikkelin, jossa esitetään sellaista, että Sipilän hallitus olisi hävittämässä Suomesta satojen miljoonien tietotekniikkabisneksen. Piraattipuolueen mukaan tällä tavalla tulee vaikuttamaan aiottu verkkovakoilulaki. Oi, katso:

Sipilän hallitus hävittämässä Suomesta satojen miljoonien tietotekniikkabisneksen

Voit myös halutessasi käydä lukemassa ihmisoikeusjärjestö Electronic Frontier Finlandin (Effi) yli puoli vuotta sitten tammikuussa julkaiseman näkemyksen edellisen hallituksen yhtä vakaista aikeista verkkovalvonnan perustamisen suhteen. Oi, katso:

Verkkovalvonnasta

Käsittelee Afrikan kehitystä instituutioiden merkityksen kannalta

Jukka Aakulan Kansankokonaisuus-blogissa oli julkaistunut yli kolme vuotta sitten merkintä, jossa käsiteltiin Afrikkaa ja instituutioiden merkitystä sen kehityksessä.

Minäkin pidän Botswanasta. Jossain määrin samaan tapaan Suomikin kehittyi demokratiana itsenäisyyden saavutettuaan: pientilavaltaisuutta ja taloudellisen vallan hajautumista. Oi, katso:

Instituutioista ja Afrikasta

Ehdottaa blogissaan, että turvapaikanhakijoille olisi perustettava pakolaisleirejä

Paha perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalen ehdottaa blogissaan, että turvapaikanhakijoille olisi perustettava pakolaisleirejä sen sijaan, että nämä pääsisivät Suomeen ja rikkaisiin länsimaihin nauttimaan aina auliiden veronmaksajien tuesta. Veronmaksajat ovat aina auliita. Väittää myös pahoja arabikeväästä. Oi, katso:

Turvapaikanhakijoille on perustettava pakolaisleirejä

Kertoo, että The Pretenders -yhtyeen Chrissie Hynde on syyllistänyt kanssasisariaan riskiensä lisäämisestä {L-e-t}

Paha nimimerkkitäti "Ruukinmatruuna" kertoo Takkirauta-blogissaan The Pretenders -yhtyeessä vaikuttaneesta kanssasisarestaan Chrissie Hyndestä, joka on syyllistänyt kanssasisariaan riskiensä lisäämisestä. Oi, katso:

Teeskentelijä vaiko totuudenpuhuja?

Järkyttävää, järkyttävää.

L Kertoo Ruotsin Rinkebyn torilla tapahtuneesta teloituksesta

Rähmispossun sikolätti -uutisportaalissa julkaistui uutinen Ruotsin Rinkebyn torilla tapahtuneesta teloituksesta. Oi, katso:

Teloitus Rinkebyn torilla keskellä päivää – sivullisia loukkaantunut

Käsittelee sitä kysymystä ja näkemystään, että suhtautuminen pakolaisten vastaanottoon olisi muuttunut Suomessa positiivisemmaksi

Jukka Aakula käsittelee Kansankokonaisuus-blogisssaan sitä kysymystä ja näkemystään, että suhtautuminen pakolaisten vastaanottoon olisi muuttunut Suomessa positiivisemmaksi. Oi, katso:

Suhtautuminen pakolaisten vastaanotto muuttunut Suomessa positiivisemmaksi? Miksi?

Väittää turvapaikanhakijavyöryn vaativan nopeita toimenpiteitä

Janne J. M. Muhonen kehtaa nimittää blogissaan pakolaisten saapuvan määrän lisääntymistä vyöryksi. Mutta, joka tapauksessa sanoo, että se vaatii toimenpiteitä. Oi, katso:

Turvapaikanhakijavyöry vaatii nopeita toimenpiteitä

Käsittelee mahdollisesti humoristisella ja siten fasistisella otteella islamia, tuota kansojen vapahtajaa, ja muslimeita

Jaskan pauhantaa -blogin pitäjä laittoi ao. merkintänsä alkuun vastuuvapauslausekkeen. Merkintä käsittelee mahdollisesti humoristisella ja siten fasistisella otteella islamia, tuota kansojen vapahtajaa, ja muslimeita. Oi, katso:

Miksi muslimit ovat niin vihaisia?