lauantai 27. tammikuuta 2024

S Halla-aho: Kaiken päätöksenteon keskeisen ohjenuoran ja punaisen langan on oltava suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolustaminen

2. Presidentti on myös arvojohtaja. Mikä on mielestäsi Suomen ulkopolitiikan tärkein arvo?

Näkisin, että kaiken päätöksenteon keskeinen ohjenuora ja punainen lanka on suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolustaminen. Se ei sulje pois muita altruistisempia globaaleja tavoitteita, mutta ne eivät saa olla ristiriidassa tämän perusarvon kanssa. Suomi on suomalaisten kotimaa, ja sen pitää olla suomalaisten turvapaikka tässä pahassa maailmassa.

[...]

[Näin oli lausuttu Maailman  kuvalehdessä 17.1.2024 julkaistussa Emma Nikanderin kirjoittamassa artikkelissa Jussi Halla-aho: ”Meidän pitäisi ehdollistaa entistä enemmän antamaamme kehitysapua”, jossa on kyse Fingo-kehitysyhteistyöjärjestön kymmenen kysymystä presidenttiehdokkaille -paketista.]

[Niin, ja tässä siteeraamani Halla-ahon vastaus kysymyspatteriston kohtaan kaksi on oikeasti paljon pitempi. Kannattaa lukea teksti muutenkin kokonaisuudessaan.]

4 kommenttia:

  1. Oikein.ärsyttää, kun kaikenmaailman vähemmistöt etuineen ovat muka aina syrjittyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entisessä Etelä-Afrikan tasavallassa valkoiset olivat vähemmistö, jota ei ainakaan syrjitty.

      Uskon kuitenkin kyllä, että monesti vähemmistöön kuuluvilla on elämässä vaikeampaa kuin enemmistöön kuuluvilla.

      Tosin Suomessa enemmistöön kuuluva saattaa saada tuomioistuimelta kovemmat rapsut kuin vähemmistöön kuuluva. Tai ainakin näin voisi kuvitella sen perusteella, miten tiettyjen vähemmistöjen puolta maassamme pidetään.

      Poista
  2. Valitettavasti suurimmalle osalle poliittisesta, hallinnolisesta, oikeudellisesta ja mediaeliitistä "Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon näille ihmisille: "Screw you guys, I'm going home. Talking poo is where I draw the line."

      Poista