maanantai 29. tammikuuta 2024

S Suomenvenäläiset osoittivat mieltä Suomen hallituksen asettaman itärajan sulun puolesta, osa 3

Suomessa yli 30 vuotta asunut Ellen Pessi kertoo, että hän saapui Eduskuntatalolle tukemaan ryhmää. Kyseessä on mielenosoitusta enemmän kannanotto, hän sanoo.

– Ihana porukka, joka tuli kiittämään hallitusta.

Pessin mielestä päätös pitää rajat kiinni on hyvä, sillä kyseessä on Suomessa asuvien ihmisten turvallisuus.

– Suomi ei ole minulle pelkästään paikka, jonne maksan veroja vaan maa, jossa lapseni kasvavat. Täällä pitää olla turvallista. Minulla ei ole toista kotia.

Pessi on Virosta kotoisin, mutta hänen äidinkielensä on venäjä.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 14.1.2024 julkaistussa Silja Pokin kirjoittamassa uutisartikkelissa Suomen­venäläiset osoittivat mieltään itä­rajan sulkemisen puolesta – Vitalii ja Ilja kertovat, mitä Venäjällä nyt ajatellaan.]

2 kommenttia:

  1. Ajatteleeko Ellen, että virolainen en voi olla, moskoviitiksi en halua, haluan olla siis suomalainen.

    VastaaPoista