lauantai 27. tammikuuta 2024

S Halla-aho oli jo vuonna 2004 varoittanut siitä, mihin Venäjä oli kehittymässä

Lokakuussa 2004 Halla-aho kirjoitti Scripta -nimisessä blogissaan tyrmäävästi Venäjän kehityksestä.

Venäjä on totalitarismia kohti kulkeva valtio, joka on läpeensä korruptoitunut, jonka oikeusjärjestelmä on poliittisessa kontrollissa, jonka johtopaikoilla istuu KGB:n teurastajia, joka suorittaa järjestelmällistä kansanmurhaa Kaukasuksella, joka on uusimmalla lainsäädännöllään riistämässä kansallisilta vähemmistöiltään itsehallinnon rippeitäkin, jonka ulkopolitiikka on ailahtelevaa ja ylimielistä, ja jonka perinteisiin kuuluu pöyristyttävä rasismi (vanhastaan "ystävyydeksi" tai "veljeydeksi" kutsuttu) kaikkia ei-venäläisiä kohtaan. Ja jossa nykyhallinnolla ja sen politiikalla on kansan syvien rivien vankka tuki, Halla-aho kirjoitti.

Blogiteksteissä huutia saivat muun muassa presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja, jotka eivät Halla-ahon mukaan halunneet sanoa mitään kriittistä Venäjän kehityksestä.

Tarja Halonen on istunut presidenttinä seitsemän vuotta. Tuona aikana Venäjä on muuttunut diktatuuriksi, joka käy hiljaista tuhoamissotaa Kaukasuksella ja käyttäytyy yhä uhkaavammin ja ylimielisemmin naapureitaan, esim. Baltian maita kohtaan. Kriittistä sanaa ei arvojohtajamme suusta ole kuulunut. 

[Näin oli lausuttu Iltalehden sivuilla 14.1.2024 julkaistussa Juha Ristamäen kirjoittamassa artikkelissa Ei aina oikeassa.]

[PS. Sääli, ettei miehellä ole ollut viime vuosina enää aikaa kirjoitella artikkelissa mainittuun blogiinsa. Lehden yllä oleva siteeraus on peräisin Halliksen blogin Venäjä-kriittisestä merkinnästä Minä ja Venäjä.]

2 kommenttia:

  1. Tawja Havofka ja eksänsä Edistyksen Erkki seurasivat Moskovian kehitystä mitä suurimmalla mielihyvällä:
    pian he saisivat takaisin heille niin rakkaan Suuren ja Mahtavan, joka heiltä oli niin vääryydellä ja viekkaudella viety.
    Ehkäpä Tawja saisi vielä Dee-Dee-äRränsä...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista on, että DDR oli eräänlainen itäblokin näyteikkuna länteen. Ja kun järjestelmä romahti, niin huomattiin, ettei sikäläinen elinkeinoelämä kyennyt oikein mihinkään. Toisaalta DDR:ssä bussitkin saattoivat kulkea ilman kattoa.

      Poista