tiistai 23. tammikuuta 2024

S Halla-ahon mukaan Venäjän ulkopolitiikan vihamieliset perustukset ovat säilyneet samoina niin keisarivallan, kommunistien kuin putinistien aikana

Joulukuun alussa 2023 Halla-aho kritisoi Iltalehden haastattelussa sitä, että Suomessa Venäjän kehitystä arvioidaan usein vain lyhyellä aikajänteellä.

– Venäjä-ongelman pysyvyys ja pitkäaikaisuus pitäisi hahmottaa vähän paremmin kuin yleensä on tapana. Meillä pohditaan sitä, onko Venäjä ongelma meille vuoden, viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Venäjä on ollut eksistentiaalinen haaste kaikille naapureilleen viimeiset 1 200 vuotta.

Halla-ahon mukaan Venäjän ulkopolitiikan perustukset ovat säilyneet samoina niin keisarivallan, kommunistien kuin putinistien aikana.

– Venäjän valtiofilosofiassa ei ole tapahtunut pieniä poikkeamia lukuun ottamatta juuri mitään muutosta sinä aikana, kun Venäjä on valtiollisena entiteettinä ollut olemassa. Se katsoo, että sillä on veto-oikeus naapureidensa tekemisiin ja veto-oikeus niiden olemassaoloon, Halla-aho sanoi.

[Näin oli lausuttu Iltalehden sivuilla 14.1.2024 julkaistussa Juha Ristamäen kirjoittamassa artikkelissa Ei aina oikeassa.]

4 kommenttia:

  1. Neuvostoliiton romahduttua kommunistisen diktatuurin mahdottomuuteen seurasi lyhyehkö rauhallisuus venäjän taholta, kun maa oli sekaisin kuin yli 100v. aiemmin edellisen vallankumouksen jäljiltä. Sitten alkoi suurvenäläisyys kiihottaa poliitikkoja taas. Ja niin on taas uusi "tšaari" kohta valittu. Kannatuskin on kuulemma jo päätetty, yli 80%.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siteeraan V. I. Leniniä: "Kun venäläistä kommunistia vähän raaputtaa, niin alta paljastuu isovenäläinen shovinisti."

      Poista
  2. Samanlainen se Moskovia on perusolemukseltaan ollut siitä asti kun mongolit sen aikoinaan perustivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjä erottuu Ukrainasta siinä, että Venäjän olemukseen ovat enemmän vaikuttaneet mongolit ja Ukrainan olemukseen Itä-Rooma ja länsi-Eurooppa.

      Poista