Ihmetteli sitä, että Suomessa arvosteltiin puolalaisia, jotka lakkoilivat ja ärsyttivät Neuvostoliittoa

Kun suomen kielen opiskelija Grzegorz Kosieradzki saapui Kuopioon kielikurssille vuonna 1976, hän hämmästyi. Puolassa ihmiset puhuivat politiikasta ja arvostelivat Neuvostoliittoa.

Suomessa taas arvosteltiin puolalaisia, jotka lakkoilivat ja ärsyttivät Neuvostoliittoa.

Myöhemmin Kosieradzki näki suomalaisen vapun ja innostui sen karnevalistisesta tunnelmasta. Kunnes hän näki punalippuja kantavia marssijoita.

– Mitä hittoa, täällä kuunnellaan vapaaehtoisesti sitä samaa propagandaa, mitä meille on syötetty vuosikausia, hän mietti.

Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 3.7.2026 julkaistussa Liisa Vihmasen ja Tiina-Rakel Liekin artikkelissa Puolasta Suomeen muuttanut Grzegorz Kosieradzki ihmetteli: ”Mitä hittoa, täällä kuunnellaan vapaaehtoisesti propagandaa”. 

Onhan se surullista, että aluksi Suomessa vaiettiin totuudesta. Ajateltiin, että se saadaan tuotua kyllä myöhemmin julki.

Mutta sen ohella ja sijaan, että olisi käynyt niin, että totuus olisi vain talvehtinut, kävi niin, että nuoremmissa polvissa syntyi paljon sellaista poliittista populaa, joka otti tosissaan valheen. Jonka oli alun perin ollut tarkoitus olla vain eräänlainen hätävalhe Neuvostoliiton tyynnyttämiseksi ja tyydyttämiseksi.

Asevelisosialistitkin joutuivat sivuraiteelle.

Iranin islamilainen tasavalta uhoaa, ähisee, pihisee

Hän kuvasi kostoa ”kansakunnan vaatimukseksi” ja sanoi, että sen on varmasti tapahduttava. Hän lisäsi, että ”pian jokainen vapaa ihminen ympäri maailmaa täyttää osansa tästä jumalallisesta tehtävästä”.

Näin oli lausuttu Suomen uutiset -verkkolehdessä 13.7.2026 julkaistussa uutimessa Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa.

Nuo Iranin vallassaolevat korkeat muslimit puhuvat "vapaiden ihmisten" velvollisuuksista murhata eri maiden johtohenkilöitä, ja kuitenkin itse ovat olleet riistämässä ja riistävät edelleen vapauksia miehiltä ja naisilta, toisinajattelijoilta ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilta ihmisiltä.

Islamilaisen vallankumouksen tapahtuessa Iranissa vuonna 1979 mielipidetiedustelujen mukaan 99 kansalaisista koki olevansa muslimeita. Ja voisi kuvitella, että näistä enemmistö tuolloin myös jollakin lailla kannatti islamilaista vallankumousta, joka muutti maan poliittiset instituutiot islamilaisiksi. Maassa on parlamentti, mutta vallankumouksen mukana tulleet säännöt vaativat, että vallan tulee olla muslimeilla. Eikä siinä kaikki. Sen pitää olla tietynlaisilla muslimeilla. Muslimien oikeasta laadusta valinnoissa pitää huolen islamilainen pappiskollegio.

Iranin islamilaisessa tasavallassa heteroseksuaalinen muslimimies on yhteiskuntapyramidin johdossa. Mutta ei hänkään saa käyttää sananvapauttaan miten tahansa.

Maassa on nimittäin voimassa "uskonnonvastuu". Siinä on kyse siitä, että pitää olla oikeaa mieltä. Jos on väärää mieltä, niin joutuu vastuuseen.

Tätä nykyä Iranin islamilaisen tasavallan kansalaisista kuitenkin enää vain vähemmistö kokee enää olevansa muslimeita. Niin se käy. Kansakunnan tasolla valtaa pitävät maassa eri ihmiset kuin millaisia Iranin äänestäjät olisivat nykyään taipuvaisia valitsemaan johtajikseen. Iranin kansakunta ei oikeasti halua seurata maan korkeiden mullahien tahtoa tiettyjen maiden johtohenkilöiden elävältä päästämisestä. Erityisesti se ei sitä "vaadi".

"Uskontodialogi" ja Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko

[...] Voisiko uskontodialogia käydä tyylillä, jossa erilaisia ajatustapoja aidosti kunnioitetaan, silloinkin, jos hyväksyminen on liian vaikeaa? Katson protestanttisen uskontokäsityksen vahvuudeksi ”no kings” -periaatteen, jossa ei tunneta korkean auktoriteetin saneluasemia, vaan päinvastoin arvostetaan kansalaispuheenvuorojen tärkeyttä ja laajaa keskustelua. Silti nousee katsomossa hiki otsaan, kun seuraa, millaiseen ryöpytykseen ovat joutuneet esimerkiksi Suomen kirkon piispat ja herättäviä pohdintoja julkaisseet tutkijat.  Väkevintä ääntä edustavat puheet, joissa ennakoidaan tai ehkä jopa ehdotetaan kirkon lohkomista.

Näin oli lausuttu Vartija-lehdessä 13.7.2026 julkaistussa Matti Heiliön kirjoittamassa tekstissä Usko ja valkoinen ylivalta.

Itse  kysyisin, että eikö se "kirkko" pitäisi sitten lohkoa, kun sitten eri kristilliset kirkkokunnat olisivat tasa-arvoisemmassa asemassa. Puhumattakaan muista uskonnollisista yhdyskunnista.

Jos ihmisiä ei olisi 1500-luvulla jJs. pakotettu virallisen luterilaisen kirkon jäseniksi, niin luterilaisia voisi koko Suomessa olla tällä hetkellä noin kolme henkeä.

Luterilaisen kirkkokunnan (vastentahtoisehko) perustaja, saksalainen Martti Luther (1483–1646), oli ollut sitä mieltä, että uskontoa saa ja pitää pakottaa ihmisten kurkusta alas. Hän oli myös ollut sitä mieltä, että kristinuskon edun vuoksi ihmisille saa valehdella.

Nykyään monet ovat kuitenkin ajatusmaailmaltaan jo "Luttöä" kehittyneempiä.

Ennen hänen olemassaoloaan oli Suomen keskiaika alkanut silloin, kun Ruotsi pakotti Suomenniemen asukkaat yhteyteensä ja oman verotuksensa piiriin sekä roomalaiskatolisen kirkon huomaan. Tämä tapahtui 1200-luvulla, vaikka aikaisemmin oli luultu sen tapahtuneen jo 1100-luvulla.

Suomalainen "uskonpuhdistus" 1500-luvulla tapahtui siten, että Ruotsin kuninkaan mahtikäskyllä ihmiset siirrettiin roomalaiskatolisen kirkon helmasta luterilaisen kirkon helmoihin.

Ennen ruotsalaisvaltaa kristinusko ei toki ollut ollut Suomenniemen asukkaillekaan aivan tuntematon.  Ensimmäiset kristilliset vaikutteet olivat tulleet tänne itäroomalaisina vaikutteina. Myöhemmin tänne syntyi myös katolisuutta ihan rauhanomaisesti. Siellä täällä lienee ollut jonkin verran kristittyjä ja jopa kristillisiä seurakuntia ennen kuin Ruotsi otti vallan ja toi ihmiset roomalaiskatolisen kirkon helmaan, halusivat nämä sitä tai eivät.

Mielenkiintoista on se, että kristilliseen lähetystyöhön oli aikanaan liitetty myös ajatus oikeudesta verottaa käännytettyjä. Saksalaisia lähetyssaarnaajia oli käynyt täällä suhteellisen menestyksellisesti ennen ruotsalaisvalloitusta vaikuttamassa. Sakemanneja lienee sitten ottanut hieman päähän se, että se olikin Ruotsi, joka rupesi verottamaan täkäläisiä.

Frankkivaltakunnan merkittävä kuningas Kaarle Suuri (742/747/748–814) valloitti saksien maat useilla peräkkäisillä sotaretkillä vuosina 772–804. Projektiin kuului myös silmitön väkivalta vangittuja paikallisia kohtaan. Kaarle pakkokäännytti sakseja runsain mitoin ja sai näin näistä veronmaksajia. Lisäksi kuninkaan miespuolisiin vangittuihin kohdistamat verilöylyt esti hyväksi aikaa isommat kapinoinnit hänen valtaansa ja valtakuntaansa vastaan.

Voi kuitenkin kysyä, että kääntyminen olisi voinut olla vapaaehtoisempaa mikäli Kaarle olisi antanut saksien verottaa itse itseään näiden onaksi hyväksi eikä Kaarlen ja Frankkien valtakunnan hyväksi.

Menneitten aikojen kuninkaan virkaan kuuluneet laajat valtaoikeudet toki mahdollistivat nämä verilöylyt. Myöhemmällä iällä Kaarle kuulemma kuitenkin oli ruvennut katumaan veritöitään. Voi sen sanoa olevan inhimillistä, ja lisäksi voisin olettaa kuoleman lähestyneen vanhentuvaa kuningasta. Siinä sitten pedattiin ehkä myös taivaspaikkaa, jos kyse ei ollut luonnollisesta omatunnosta.

Mielestäni paras kuningas Kaarle Suuren aikaansaannoksista on jonkin järjen tuominen siihen, miten latinaa kirjoitettiin, mutta tämän asian laajempi käsittely ei kuulu tämän blogimerkinnän aiheen piiriin. Totean vain sen, että tuolloin Kaarlen Frankiassa otettiin latinan käytön esikuviksi myöhäisantiikin parhaat kristilliset kirjoittajat.
(Tälle uudistukselle oli toiminut tärkeänä herätteenä se, että valtakunnan pohjoisosissa kansanlatinaa puhuneet ihmiset eivät enää kyenneet ymmärtämään edes pappien heidän puhetavalleen mukauttamaa latinankielisen Raamatun kieltä. Tällöin alettiin huomata, että kyse on tavallaan eri kielistä, vaikka wanhan latinan kieliopin arvovalta esti vielä hyvän aikaa kielioppien kirjoittamisen kansan puhumille kielimuodoille.)

Monijumalaisuus takaa sentään paremmin jonkinlaisen minimitason uskonnonvapaudelle. Tosin monijumalaisetkin valtakunnat ovat tavanneet perustaa valtionuskontoja, joiden jumalia tulee kansalaisen kunnioittaa.

Jos uskontoon kuuluu usko yhteen ainoaan Jumalaan – tai suurin piirtein yhteen, kuten tässä, mitä yleensä kristinuskoksi nykyään nimitetään – , ja jos uskonnon Jumala vaatii uskovaisiltaan tahtonsa noudattamista, ja jos uskontoon kuuluu myös velvollisuus lähetystyöhön, niin merkit ovat yleensä aika pahat uskonnonvapauden toteutumisen näkökulmasta.

Kristinuskoa vastaan on ollut helppo käyttää siihen sisältyviä juttuja yleisestä lähimmäisenrakkaudesta ja Jumalasta rakastavana isänä. Jos vertaa islamiin, niin sitä vastaan ei voi käyttää näitä asioita, koska ne eivät siihen kuulu.

Alun perin islam oli siitä huolimatta ollut senaikaisia vallitsevia kristinuskon muotoja suvaitsevaisempi uskonnollisesti. Islamin omien lähteiden mukaan arabit lähtivät valloittamaan profeettansa kehotuksesta maailmaa miekalla islamille 600-luvulla jKr. Tosin ensimmäinen arabivaltakunnan hallitsija, joka voidaan tunnistaa muslimiksi, aloitti hommassa vasta vuonna 750. Ja hän sitten levittikin islamia ympäri valtakuntaansa, ja valtakuntansa rajojen ylikin, kun kerran doktriiniin kuului pyhä sota toisinajattelijoita vastaan. Islamin doktriinin voidaan kai kuvailla olevan eräänlainen puolustus arabien väkivallantöille. Noihin aikoihin arabivaltakunnan virallinen kieli vaihtui myös Välimeren alueen itäosan yleiskielestä kreikasta arabiaksi.

Näihin aikoihin siis kristinusko tapasi olla islamia suvaitsemattomampi, koska kristityissä valtakunnissa muut uskonnot, yksin uskonnollishistoriallisista syistä vaivoin siedettyä juutalaista uskontoa lukuunottamatta, olivat kiellettyjä joko käytännössäkin tai ainakin lainsäädännön tasolla. Islamilais-arabialaisen valtakunnan hallinto sieti islamin lisäksi niin juutalaisuutta, kristinuskoa kuin Persian zarathustralaisuutta kirjan uskontoina, vaikka silti näihin uskonyhteisöihin kuuluvia kyllä nuivittiin, koska nämä katsottiin alemmiksi. Ja vielä enemmän islamilaisissa valtakunnissa nuivittiin ja tultiin nuivimaan monijumalaista uskontoa kannattavia ihmisiä, koska nämä katsottiin täysiksi pakanoiksi. Tosin kristinuskoonkin suhtauduttiin sikäli ylimääräisellä karsastuksella, että muslimioppineet ja -hallitsijat katsoivat kristinuskon jumala-käsityksen olevan hieman epäterve sen vuoksi, että yksi Jumala muka koostui kolmesta persoonasta. Itse olen samaa mieltä tässä siitä, että normikristinuskoisuuden kolminaisuusoppi kristologioineen ei ole tiukasti ottaen monoteistinen. Siinä kristinusko selkeästi eroaa alkupohjastaan juutalaisuudesta. Kristinuskon pyhän hahmon Jeesuksen Kristuksen historiallinen versio, juutalainen mies ja rakentajasta vaeltavaksi rabbiksi ryhtynyt Jeesus Nasaretilainen, ei olisi itse hyväksynyt sen tapaista opinmuodostusta. Sellainen syntyi ja alkoi kukoistaakin vasta 100-luvulla, kun kaikki oikean Jeesuksen henkilökohtaisesti tunteneet ihmiset olivat jo kuolleet. Kukaan ei ollut enää kieltämässä kristinuskon lisähellenisoitumista, joka tässä tapauksessa merkitsi lisäirrottautumista juutalaisesta uskonnosta.

Myöhemmin toki islamilaisissa valtakunnissa otettiin vielä käyttöön raskas henkivero, jota joutuivat maksamaan ei-muslimit, nuo toisinajattelijat. Henkivero edesauttoi tehokkaasti "vääräuskoisia" kääntymään islamiin. Ilmeisesti ei islaminkaan piirissä uskottu oman uskonnon moraaliseen läpilyöntivoimaan.

Sitä voisi verrata erääseen maalliseen poliittiseen ideologiaan, ennen kaikkea Eduard Bernsteinin (1850-1932) suorittamasta marxilaisen aatteen revisiosta lähtöisin olevaan reformistiseen sosialidemokratian muotoon. Bernstein uskoi sosialidemokraattisen aatteen moraaliseen läpilyöntivoimaan. Siitä syystä väkivaltainen vallankumous ei olisi välttämätöntä asioiden parantamiseksi yhteiskunnassa.

Islamiin kuuluu myös jonkinlainen juridinen järjestelmä, jonka avulla voidaan muodostaa erityinen islamilainen lainsäädäntö.

Kristinuskoisetkin ovat saattaneet ja ehkä saattavat muodostaa edelleen erityisiä kristillisiä lainsäädäntöjä, mutta kristinuskoisten on vaikeampi johtaa minkään läheskään yksiselitteisten sääntöjen mukaan uskonnollista lainsäädäntöä.

Jeesus Nasaretilainen oli teloitettu erittäin julmasti 30-luvulla. Mutta ylläolevaan kappaleeseen jotenkin liittyen, niin jo 40-luvulla tapahtui kummia juutalaisuuden lahkolle kristinuskolle. Kerron siitä itse:

Juutalaiset miehet oli ympärileikattava juutalaisen lain mukaan. Apostolien tekojen mukaan kristittyjen johtoryhmä tulee kuitenkin teologiassaan sellaiseen tulokseen, että juutalaisuuteen Jeesuksen tuntemisen kautta kääntyneiden pakanoiden ei tarvitse noudattaa Mooseksen lakia. Siteeraan apostoli Pietarin lausumaa (luvussa 15) sen jälkeen kun hän oli siteerannut ensin yhtä kivaa pätkää Vanhasta testamentista: "Tästä syystä ei mielestäni pidä hankaloittaa niiden elämää, jotka vieraista kansoista kääntyvät Jumalan puoleen. Meidän on kuitenkin lähetettävä heille kirje ja kehotettava heitä karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta, verta ja lihaa, josta verta ei ole laskettu."

Päätöstä oli edeltänyt (ks. luvut 10 ja 11) se, että eräs roomalainen upseeri, joka oli "jumalaapelkääväinen" eli toisin sanoen fanitti juutalaista uskontoa, oli nähnyt näyn, jonka vuoksi hän oli lähettänyt hakemaan Pietaria luokseen kuullakseen, mitä tällä oli sanottavana. Mutta Pietari itse olikin nähnyt juuri katolla rukoillessaan ihmeellisen näyn, ja sen näyn merkitys oli sitten selvinnyt hänelle hänen tavatessaan pakanaupseerin ja tämän talon väen. Siteeraan Apostolien tekoja nyt vähän pitemmin.:

Apostolit ja eri puolilla Juudeaa olevat veljet saivat kuulla, että muutkin kuin juutalaiset olivat ottaneet vastaan Jumalan sanan. Kun Pietari sitten tuli Jerusalemiin, ympärileikatut veljet syyttelivät häntä siitä, että hän oli vieraillut ympärileikkaamattomien luona ja aterioinut heidän kanssaan.

Silloin Pietari kertoi heille alusta alkaen, kuinka kaikki oli tapahtunut:

"Minä olin Joppen kaupungissa ja rukoilin. Silloin jouduin hurmoksiin ja näin näyn. Taivaasta tuli alas, aivan minun eteeni, ikään kuin suuri purjekangas neljästä kulmastaan kannateltuna. Kun jäin katsomaan sitä, näin siinä kaikenlaisia maan eläimiä, nelijalkaisia, petoja ja matelijoita, sekä taivaan lintuja. Ja minä kuulin äänen, joka sanoi: ’Nouse, Pietari! Teurasta ja syö!’ Minä vastasin: ’Ei, ei, Herra! En ole koskaan pannut suuhuni mitään epäpuhdasta tai kiellettyä.’ Silloin ääni taas puhui taivaasta: ’Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.’ Tämä tapahtui kolmesti. Sitten kaikki temmattiin takaisin taivaaseen.

Juuri silloin seisahtui kolme miestä sen talon eteen, jossa me olimme. Heidät oli Caesareasta lähetetty minun luokseni. Henki sanoi minulle, että minun oli epäröimättä lähdettävä heidän mukaansa. Myös ne kuusi veljeä lähtivät kanssani, ja niin me menimme sen miehen kotiin. Hän kertoi meille nähneensä talossaan enkelin. Enkeli oli sanonut hänelle: 'Lähetä miehiä Joppeen noutamaan tänne Simon, toiselta nimeltä Pietari. Hän puhuu sinulle, ja niiden sanojen voimasta sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi.' Ja kun aloin puhua, laskeutui Pyhä Henki heihin niin kuin alussa meihin. Silloin muistin, mitä Herra oli sanonut: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.' Jos siis Jumala silloin, kun heistä tuli Herraan Jeesukseen uskovia, antoi heille samanlaisen lahjan kuin meille, mikä olin minä estämään Jumalaa?"

Tämän kuultuaan kaikki rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Jumala on siis avannut pakanoillekin tien kääntymykseen ja elämään."

Ja niin siinä sitten kävi.

Ja niin miesten penisten ympärileikkaaminenkin sitten väheni. 

...Huolimatta tästä kaikesta sekä siitä, että juutalaisten ensimmäisen Rooman vastaisen kapinan (66-73 jKr.) jälkeen normijuutalaisten ja Jeesukseen uskovien juutalaisten välit kiristyivät, niin seuraavien lähes 2000 vuoden ajan lukemattomat Jeesukseen uskovat ajattelijat ovat katsoneet, että on hyvä ajatus matkia Mooseksen lain säädöksiä kristityssä valtakunnassa. Joka tapauksessa, kuten jo annoin ylempänä ymmärtää, on niin, että ei ole olemassa, eikä voikaan olla, mitään kovin johdonmukaista tapaa uuttaa Vanhaan testamenttiin kirjoitetusta Mooseksen laista kristinuskoisen yhteiskunnan lainsäädäntöä. Tämä on ainakin minun mielipiteeni.

Juutalaiseen uskontoon ei myöskään ole koskaan kovin kiinteästi kuulunut lähetyskäsky. Kyseessä kun on oikeastaan etninen uskonto. Joten se ei ole sittenkään kauhean perseestä.

Wanhastaan on kuitenkin ollut kristinuskoisuudenkin piirissä, eikä edes niin kovin kaukaisessa menneisyydessä, sellaisia kristinuskon muotoja, jotka ovat kannattaneet uskonnonvapautta. 1500-luvulla oli jo anabaptisteja ja 1600-luvulla kveekareita. Vallanpitäjät ovat kristinuskoisissa maissa nuivineet näihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluneita.

Uskonnonvapaudessa on kysymys siitä, että on oikeus olla välittämättä mistä tahansa uskonnosta ja sen dogmeista ja sen pyhistä kirjoituksista ja hahmoista.

"Che" Guevara vainosi homoseksuaaleja, kun taas Ernst Röhm puolusti näiden oikeuksia

Olen usein miettinyt, että nerokas kesäinen tapa trollata olisi mennä Pride-kulkueeseen kantamaan Röhmin kuvaa. Röhm nimittäin sopisi seksuaalivähemmistöjen pyhimysgalleriaan oikein hyvin – ainakin paljon paremmin kuin homoja vainonnut Che Guevara, jonka kuvia näkee Pride-kulkueissa vuosittain. Röhm ei ollut pelkästään homoseksuaali, jonka taipumuksia käytettiin verukkeena hänen murhaamiselleen, vaan myös julkihomo ja homoseksuaalien oikeuksien puolustaja. Weimarin tasavallan aikana hän kuului Saksan suurimpaan homoseksuaalien etujärjestöön, Bund für Menschenrechtiin (”Ihmisoikeusliitto”), jonka keskeisenä tavoitteena oli homoseksuaalisen kanssakäymisen kieltävän rikoslain 175. pykälän kumoaminen.

Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 30.6.2026 julkaistussa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittamassa artikkelissa Epätodennäköinen vähemmistöikoni.

Ernst Röhmistä (1887–1934) on olemassa kunnollinen artikkeli suomenkielisessä Wikipediassa.

Niin, ja on sanottava, että yksi historian tunnetuimmista natseista pelasti myös paljon juutalaisia muiden natsien tuhon vimmalta toisen maailmansodan aikana. Hänen nimensä on Oskar Schindler (1908-1974). Olin lukenut 1980-luvulla Thomas Keneallyn hänestä kertovan romaanin Schindlerin lista, josta paljon myöhemmin tehtiin vielä elokuva.