perjantai 8. maaliskuuta 2019

S Halla-aho: Vaalien läheisyyden vuoksi poliitikot ovat paniikissa

Vaalien läheisyyden vuoksi poliitikot ovat paniikissa ja heittelevät toinen toistaan hurjempia ehdotuksia seksuaalirikollisuuden kitkemiseksi ja maahanmuuton ongelmien ratkaisemiseksi.

Marraskuussa 2015, turvapaikanhakijavyöryn ollessa kiihkeimmillään, kävin raportoimassa perussuomalaisten eduskuntaryhmälle, mitä Euroopassa tapahtuu ja millaisia ratkaisuja muut EU:n jäsenmaat ovat toteuttaneet tai toteuttamassa, ja tein esityksiä siitä, mitä perussuomalaiset voisivat hallituspuolueena vaatia.

Kuvaavaa on, että yksikään sittemmin sinistyneistä ministereistämme ei vaivautunut paikalle. Ryhmän silloinen puheenjohtaja lähetti paikalle edustajansa ampumaan kaikki tiukennusehdotukset alas perustuslain tai kansainvälisten sopimusten vastaisina.

Nyt, kun vaaleihin on muutama kuukausi aikaa, ollaankin yhtäkkiä valmiita muuttamaan perustuslakia ja irtautumaan kansainvälisistä sopimuksista, ainakin puheissa. Puolueet toki ymmärtävät, että kun eduskunnalla on kaksi kuukautta tehokasta peliaikaa jäljellä, mitään ei todellisuudessa ehditä tehdä. Teot jäävät seuraavan hallituksen ja eduskunnan vastuulle. Siksi on tärkeää, kuka ja keitä seuraavassa eduskunnassa istuu. 

[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho 25.1.2019 MTV:n sivuilla julkaistussa kolumnissaan Huono maahanmuutto on valinta, ei kohtalo]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti