tiistai 12. maaliskuuta 2019

S Kansallismielisyys on myönteinen asia, ja ei-kansallismieliset puolueet teeskentelevät kansallismielistä saadakseen vaaleissa ääniä

Millainen kansallisen edun edistäjä sitten olen? Aatteelliset juureni ovat hegeliläis-snellmanilaisessa kansallismielisyydessä, jonka ympärille koko hyvinvointivaltiomme on rakennettu. Kansallisvaltio on hegeliläinen järjen instrumentti, jonka kautta säädyt löysivät toisensa, luotiin poliittinen konsensus ja päästiin yhteisten etujemme edistämiseen: juurevaan oman tuvan ja luvan identiteettiin.

Sen on maahanmuuton tuottama eripura surullisella tavalla rikkonut niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. ”Suvaitsevaiseksi” väitetty yhteiskunta ei ole vapaa, vaan se on yhteiskunta, jossa kantaväestöjä lähestytään vapauksia rajoittava vaatimuslista kädessä.

Lähtemällä mukaan politiikkaan haluan vahvistaa puolueessani vallalla olevaa järkeen perustuvaa politiikkaa ja sitä kautta puolueeni uskottavuutta ja toimintakykyä. Puolueemme ei ole asettanut esteitä hallitusyhteystyölle. Se on hallituskelpoinen, vaikka muutamat ovat ennen vaaleja ilmoittaneet, että he eivät halua tehdä meidän kanssamme hallitusyhteistyötä.

Yhteistyöstä kieltäytyminen ja pois sulkeminen ennen vaaleja ovat kansanvallan ylenkatsomista ja vaalien aliarvioimista: äänestäjien mielipiteiden mitätöimistä ennen kuin ääniä on annettu. Sellaisen cordon sanitaire -politiikan ei pitäisi kuulua hyvään poliittiseen käytäntöön. Parlamentaarisia puolueita pois sulkeva ”käänteinen kassakaappisopimus” on ruma temppu, ja sen itsessään pitäisi estää tekijöiden osallistumisen seuraavaan hallitukseen.

Perussuomalaiset yritetään kenties lyödä laudalta uskottelemalla, että meitä äänestämällä ääni ei päätyisi hallitusvaltaan nousevalle puolueelle vaan oppositioon. Vaaleissa kansalaisilla on kuitenkin tilaisuus sanoa vastalauseensa sellaiselle pois sulkemisen politiikalle sekä luoda meille vaa’ankieliasema. Sitä paitsi myös oppositiossa me olemme samanlainen muutosvoima kuin kansallista etuaan suojelemaan nousseet puolueet ovat Itävallan, Italian ja Puolan hallituksissa.

Vaikka monista Suomen puolueista kuoriutuukin ennen vaaleja ”maahanmuuttokriittisiä”, uskon että kyse on pelkästä kosmetiikasta. Maahanmuuttokriittisinä esiintyville kokoomuslaisille, kepulaisille tai demareille annettu ääni menee hukkaan, sillä niissä puolueissa se kaatuu löysää maahanmuuttolinjaa vetävien vallanpitäjien laariin, josta näytöt on jo saatu. Maahanmuuttopolitiikka ei ole mikään yhden asian juttu, vaan se on politiikan ydinaluetta, josta ratkeaa, millaisessa Suomessa me tulevaisuudessa elämme. 

[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 14.11.2018 julkaisemassaan merkinnässä Olen Perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa]

[PS. Filosofi Hankamäki kuuluu vähemmistöön, ja minusta on hienoa, että tällainen suuren kaliiperin vähemmistöä edustava ajattelija ei pelkää Perussuomalaisia vaan on jopa asettunut heidän ehdokkaakseen vaaleissa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti