Ystäväpiiriini kuuluu pakolaisina Eurooppaan tulleita ihmisiä sekä Suomessa että Britanniassa. Heissä on tietty ero: Britanniaan lapsena turvapaikanhakijoina muuttaneet ystäväni ovat integroituneet uuteen kotimaahansa täysin. Suomeen tulleilla kavereillani taas on edelleen vahva maahanmuuttajaidentiteetti.
He puhuvat itsestään mamuina, uussuomalaisina – vitsailevat omalla taustallaan ja omilla juurillaan, vaikka olisivat asuneet Suomessa yli puolet elämästään. Brittiystäväni taas eivät juuri edes puhu taustastaan: he ovat brittejä ja sillä selvä, heillä on brittiläinen identiteetti.
Jäin miettimään, mistä tämä johtuu. Myös Britanniassa on rasismia, itse asiassa todella paljon – ja taatusti sitä on Suomessa.
Mutta Suomessa maahanmuuttajat ovat edelleen ennen kaikkea “mamuja”: mediassa heitä näkee lähes pelkästään haastatteluissa, jotka koskevat heidän taustaansa ja etnisyyttään.
Muslimeita haastatellaan ramadanista tai terrori-iskuista – tai kenties huivipakosta ja naisten asemasta. Lontoo taas on sulatusuuni, jossa suurin osa vastaantulevista tulee jostain muualta.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 19.10.2018 julkaistussa sanna Ukkolan kirjoittamassa blogimerkinnässä Maahanmuuttaja ei ole sinun pehmolelusi.]
[I PS. intialaisperäinen tuttuni, josta olen tavannut käyttää nimitystä wanha wiisas intialainen, on sanonut minulle mielipiteensä olevan, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa rasismi on voimakkaampaa kuin Suomessa, koska maalla on kolonialistinen menneisyys.]
[II PS. Voit niin halutessasi käydä lukemassa aiheeseen liittyvän blogimerkintäni
Määritelmäni monikulttuurisuudelle ja monikulturismille.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti