Yhden kirjan julkaissutta Koko
Hubaraa tituleerattiin YKA:n palkitsemisperusteissa ”kirjailijaksi” ja
”päätoimittajaksi”, vaikka oikeasti hän on oman bloginsa ympärille
luodun verkkomedian ylläpitäjä.
Opintojensa
keskeytymisestä Hubara arvosteli yliopistoa, ja tutkinnon puuttuminen
tulkittiin YKA:n palkitsemisperusteissa ansioksi: ”Juuri ulkopuolisuuden
ja näkymättömyyden kokemusten takia hän ei ole lukenut itseään
maisteriksi.” Syrjintäpääoman voi siis vaihtaa maineeksi ja rahaksi, ja sillä voi kompensoida näyttöjen puuttumista tieteissä.
Koska yliopisto myöntää nykyisin tohtorintutkintojakin artikkelikasoilla, osoittaa tietysti arvostelukykyä pysyä opiskelijana.
Sosiaalista
älykkyyttä ilmentää sekin, että välttää turhaa työskentelyä, kun rahaa
näyttää virtaavan ilman akateemisia ansioita, viimeksi Koneen Säätiöstä.
Mutta miksi Hubara ei antautuisi esittämään myös tieteellisiä näyttöjä,
jos kerran on, mitä osoittaa?
Nähdäkseni Hubara ei ole syrjitty siksi, että hän on tummaihoinen, vaan häntä
etuoikeutetaan samasta syystä. Palkitseminen oli näyttö
rotupolitiikasta, jossa mennään ihonväri edellä muiden ohi myös
tieteessä. Juuri tätä on käänteinen rasismi ja syrjintä.
Palkitsemisen
yksi sosiaalinen funktio piilee siinä, että laakeroinnilla peitetään
vaikutelmaa, jonka mukaan palkittavasta ei
muutoin olisi mihinkään. Toinen funktio on seppelöivän tahon oman
poliittisen
linjan manifestoiminen: palkitsijat pyrkivät korottamaan myös itseään
moraaliposeerauksella ja hyvesignaloinnilla. Usein nämä tarkoitusperät
kääntyvät itseään vastaan kuin aidossa dialektisessa
paradoksissa.
[filosofi Jukka Hankamäki blogissaan 19.12.2018 julkaisemassaan merkinnässä Tieteen harjoittelijoita palkitaan]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti