lauantai 9. maaliskuuta 2019

S Halla-aho: Ei ole tavoiteltavaa, luonnollista tai ihanaa, että Suomessa on suuria, kasvavia ja muusta yhteiskunnasta syrjäytyneitä yhteisöjä kaukaisista maista

Kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet pitää ottaa säilöön, jos heitä ei saada poistettua maasta eivätkä he suostu itse lähtemään. Säilöönotossa ei ole kyse rangaistuksesta tai halusta kiusata ihmisiä. Kyse on siitä, että jos Suomeen voi jäädä maleksimaan vapaasti ja täysin etuuksin kielteisestä turvapaikkapäätöksestä huolimatta, se houkuttelee turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöön.

Valituskierre on katkaistava. On naurettavaa, että henkilö odottaa kaksi vuotta turvapaikkahakemuksensa käsittelyä maahanmuuttovirastossa ja hallinto-oikeuksissa ja lainvoimaisen kielteisen päätöksen saatuaan ilmoittaa kääntyneensä homoksi tai kristityksi, jolloin rumba alkaa alusta.

Suomen on käynnistettävä kunnianhimoinen taloudellinen ja viranomaisyhteistyö tärkeimpien lähtömaiden, kuten Irakin, Somalian ja Afganistanin, kanssa, jotta mahdollisimman suuri osa näistä maista saapuneista ihmisistä voidaan palauttaa hallitusti ja arvokkaasti kotiinsa.

Ei ole millään tavalla tavoiteltavaa, luonnollista tai ihanaa, että Suomessa on suuria, kasvavia ja muusta yhteiskunnasta syrjäytyneitä yhteisöjä kaukaisista maista. Paluumuutto voidaan toteuttaa niin, että se hyödyttää kaikkia osapuolia.

Nämä ovat esimerkkejä toimenpiteistä, joita voidaan tehdä ja joiden toteuttamista perussuomalaiset aikovat edistää sillä painoarvolla, jonka äänestäjiltä huhtikuussa saamme.

Vielä yksityiskohtia tärkeämpää on kuitenkin halu tehdä asialle jotakin. Halu lopettaa haitallinen maahanmuutto. Sitä ei edelleenkään löydy riittävästi poliittiselta kentältämme. Kun pöly Oulun jäljiltä laskeutuu ja vaaleista päästään yli, alkaa taas vanha laulu monikulttuurisuuden ihanuudesta, maahanmuuton välttämättömyydestä ja suvaitsemattomuuden turmiollisuudesta.

[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho 25.1.2019 MTV:n sivuilla julkaistussa kolumnissaan Huono maahanmuutto on valinta, ei kohtalo]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti