Viime vuosina väkivaltaisesta äärivasemmistolaisuudesta on tullut salonkikelpoista. Mutta miten Antifa on onnistunut muuttumaan vasemman laidan lainsuojattomasta paapotuksi ja verovaroin rahoitetuksi vallanpitäjien verikoiraksi, joka aina toisinajattelevien esittäessä mielipiteitään ilmestyy paikalle aiheuttamaan epäjärjestystä ja väkivaltaa jonkinlaisena vasemmiston ”pyhänä vihana”? Ensi sijassa se saa kiittää tästä Angela Merkeliä itseään, joka valtansa säilyttääkseen ja imagoaan parantaakseen omaksui vuonna 2015 vasemmistoradikaalin ”no border, no nation” -ideologian – viileästä teknokraatista tuli maailmamme kaikkien pakolaisten huolehtivainen äiti. Siitä saakka Antifan sydämenasiaa, Saksan kansanyhteisön ja sen kantavien rakenteiden järjestelmällistä heikentämistä, on johdettu politiikan huipulta.
Antifan hyödyllisiä idiootteja ovat myös poliitikot, jotka hairahtuvat omaksumaan 73 vuotta sitten päättyneen kansallissosialismin ajan vastarintataistelijoiden roolin. He painottavat ehdottomasti ottaneensa oppia historiasta, mutta heidän lapsenomainen, hyödytön pyrkimyksensä saattaa loppuun tämä taistelu, joka heidän vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan jäi kesken, saa heidät heittämään roskiin kaikki totalitaarisen 1900-luvun opit.
Vapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia ei uhannut ainoastaan oikeisto, vaan myös vasemmisto. Saksan maaperällä ei vallinnut pelkästään kaksitoista vuotta kestänyt kansallissosialistinen järjestelmä, vaan myös 40 vuoden ajan kommunistinen diktatuuri, jonka loppu sitä paitsi on paljon lähempänä menneisyydessä. Itä-Saksaa johtanut sosialistipuolue istuu nykyään – nimeään vaihtaneena – Saksan parlamentissa, jossa se on mukana tekopyhässä ”taistelussa oikeistoa vastaan” läpinäkyvin motiivein. Ja sosiaalidemokraattien ja kristillisdemokraattien keskeiset hahmot toimivat sen rikostovereina.
Sosiaalidemokraattinen ulkoministeri Heiko Maas on kerskaillut lähteneensä politiikkaan ”Auschwitzin takia” ja alentunut mainostamaan Antifaa lähellä olevaa ”Feine Sahne Fischfilet” -rähinäbändiä yhdessä sosiaalidemokraattisen presidentti Frank-Walter Steinmeierin kanssa. Sosiaalidemokraattien entinen puheenjohtaja Martin Schulz totesi vuonna 2017 Hampurin tuhoisien vasemmistomellakoiden jälkeen, että ”vasemmistolaisuus ja väkivallan käyttö sulkevat toisensa pois”. Sosiaalidemokraattien puoluejohtoon kuuluva Ralf Stegner väitti saman tapahtuman yhteydessä, etteivät väkivaltaiset mellakoijat kerta kaikkiaan voineet olla ”vasemmistolaisia”. Tällaiset lausunnot osoittavat, että myös sosiaalidemokraattien johtohahmot ovat sisäistäneet Antifan alkukantaisen oikeisto-paha-vasemmisto-hyvä -maailmankuvan ja sen uskonnollisen luonteen, kun taas omat paheet ja pimeät puolet vaietaan kuoliaiksi.
[Oliver Zimski, saksalainen sosiaalityöntekijä, kirjailija ja
kääntäjä, Sarastus-verkkolehdessä 28.11.2018 julkaistussa
kirjoituksessaan Antifa uskontona, osa 2: Sielunkumppanit]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti