Tähän loppuun teen vielä yleisiä ja keskusteluun tähtääviä huomioita, joiden avulla sukupuolentutkimuksesta voidaan saada tieteen kriteerit täyttävä tutkimusala. Jotta voidaan puhua tieteestä, alalla käytetyt teoriat ja käsitteet on ensinnäkin määriteltävä selkeästi. Ei riitä, että väittää yhteiskunnallisdiskursiivisten rooliodotusten tuottavan identiteettejä ja käyttäytymistä. Teorian pitää olla tarkempi ja testattavampi. Kuka odottaa mitä ja miksi ja miksi odotukset vaikuttavat? Toiseksi tieteen kriteereihin kuuluu tiedollisen kehityksen kasautuvuus. Tämän kriteerin yksi ilmentymä on, että alan klassikoihin viitataan vain historiallisina kuriositeetteina. Iso osa sukupuolentutkimusta, etenkään queer-haara, ei täytä näitä kriteerejä.
Lisäksi alalla on ymmärrettävä, miten olennaisia kontrolloidut kokeet ovat tieteellisen tiedon tuottamisessa. Eksperimentian heikko suosio sosiaalitieteissä johtuu suurelta osin perinteestä; kokeisiin ei yksinkertaisesti olla tottuneita tietynlaisissa kysymyksissä. Tämän on vähitellen muututtava. Jos kokeita ajatellaan laajemmin, ihmiset tekevät kokeita koko ajan. Taapero testaa, mitä hän voi syödä tai mistä hän voi selvitä rangaistuksetta. Sukupuolentutkimuksen on ymmärrettävä, että juuri tässä on tultava paremmaksi. On luotava kontrolliryhmiä, vakioitava muuttujia ja niin edelleen. Ennen kaikkea on ajateltava selkeästi kokeiden antamaa todistusaineistoa.
Ihmiseen kohdistuvat kontrolloidut koejärjestelyt ovat luonnollisesti rajoittuneita. Se ei kuitenkaan saa estää sosiaalitieteiden pyrkimystä eksaktimpiin menetelmiin. Toisinaan tutkijat pelkäävät, että koska koeryhmiä kohdellaan eri tavoin, jonkun ryhmistä on oltava häviävänä tai kärsivänä osapuolena. Asiantila hyväksytään kuitenkin yleisesti vaikkapa kliinisissä ravitsemuskokeissa, joissa joku satunnaistetuista tutkimusryhmistä päätyy syömään epäterveellisemmin, esimerkiksi suuria määriä tyydyttyneitä rasvahappoja. Juuri tämä on kokeiden tarkoitus: varmistaa, mikä koeryhmistä kärsii. Todellisia häviäjiä ilmaantuukin oikeastaan vasta silloin, kun kokeita ei tehdä. Tällöin häviäjiä ovat tulevat sukupolvet.
Kontrolloitujen kokeiden suurin etu on sen ehkäiseminen, että tutkijan omaksumat teoriat ovat tutkimustulosten takana. Toinen kokeiden hyöty on se, että niiden avulla voidaan löytää odotustenvastaisia seikkoja todellisuudesta. Kokeet siis vapauttavat poliittisista ja muunlaisista ennakkoluuloista. Mikäli tulevat sukupolvet tietävät meitä enemmän ja luulevat vähemmän, se on lähinnä kontrolloitujen kokeiden ansiota.
Entä miten voidaan kokeellisesti testata yhteiskunnallisten valtadiskurssien ja rooliodotusten merkitystä sukupuolien rakentumisessa? Kuten todettua, se ei ole helppoa. Itse asiassa testaamisen luulisi olevan mahdotonta, sillä teorian mukaanhan kaikki ovat rakennustyössä mukana – paitsi tietysti queer-teoreetikot, jotka ovat purkuhommissa. Yksi tapa testata väitteitä kulttuurioikkujen ylivallasta on edellä mainittu eri lajien ja kulttuurien vertailu. Se osoittaa, että patriarkaalinen valtajärjestelmä ei selityksenä toimi. Näin Anna Rotkirch: ”Urokset dominoivat sadoissa muissa apinalajeissa. Voiko silloin väittää, että patriarkaatti ja maskuliininen dominanssi olisivat juuri ihmisillä kulttuurin tuote?”
Sukupuolierojen synnynnäisyyden puolesta ja kulttuuriselitystä vastaan puhuu myös seuraava empiirinen havainto: useimmat psykologiset sukupuolierot (persoonallisuudessa, seksuaalisuudessa, asenteissa ja kognitiivisissa kyvyissä) ovat huomattavasti suurempia kulttuureissa, joissa myös sukupuolten välinen sosiopoliittinen tasa-arvo on suurempaa ja joissa sukupuoliroolien opetus on tasa-arvoisempaa (Schmitt 2015). Jopa sukupuolierot joissakin fyysisissä piirteissä – pituus, painoindeksi, ylipaino ja verenpaine – ovat suurempia tasa-arvoisemmissa kulttuureissa. Nämä löydökset ovat ristiriidassa patriarkaalisuuteen perustuvan diskurssiselityksen kanssa. Mikäli havainnot pitävät paikkansa ja käytetyt tasa-arvomittarit ovat päteviä, oletus monien sukupuolierojen sosiokulttuurisdiskursiivisesta alkuperästä on hylättävä. (Historiallisesta aineistosta on myös havaittu, että sukupuolten väliset erot kuolleisuudessa kasvavat, kun yleinen kuolleisuus pienenee [Kruger & Nesse 2004]. Tämä viittaa siihen, että luonnonvalinta – käytännössä seksuaalivalinta – on kyseisen sukupuolieron takana. Tässä tapauksessa kyse on luultavammin teorian ennustamasta nuorten miesten vahvemmasta riskinottotaipumuksesta.)
Kokeet, ennusteet ja empiria ovat ihmistä tutkittaessa välttämättömiä, sillä ihmisen sosiaalinen todellisuus on niin meluisa ja mutkikas. Pienikin kausaalisuutta koskeva teoreettinen ajatteluvinouma voi viedä kauas harhaan. Siksi yliopistoihin on voinut kasvaa queer-teorian kaltaisia epätieteellisiä ja resursseja haaskaavia lokeroita. Voipa taustaideologian ehdottomuus synnyttää jopa yksilönvapauksia loukkaavia vaientamispyrkimyksiä, kuten joillakin kampuksilla Yhdysvalloissa on viime aikoina tapahtunut.
[tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalo blogissaan 3.8.2018 julkaisemassaan varsin laajassa merkinnässä Mikä rakentaa sukupuolia?, jossa hän käsittelee vuonna 2016 julkaistua 'Sukupuolikysymys'-kirjaa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti