lauantai 23. joulukuuta 2023

S Roskia keräävä talonmiehen tytärkin voi olla arvostettu tutkija ja yliopiston lehtori

Käyhkö kokee, että työläistaustasta on hänelle opettajana hyötyä. Kahden maailman välissä eläminen on antanut näkemystä eri taustoista tulevien opiskelijoiden mielenmaisemista.

”En halua piiloutua akateemisen viitan alle. Olen luennoilla kertonut esimerkiksi, että olen yksinhuoltaja tai että jännitän monesti esiintymistä. Toivon, että samalla voin laventaa opiskelijoiden mielikuvaa siitä, millaiset ihmiset voivat työskennellä yliopistossa.”

Luennoilla opiskelijat näkevät, että tatuoitu, roskia keräävä talonmiehen tytärkin voi olla arvostettu tutkija ja yliopiston lehtori.

Ehkä silloin vähän useampi lahjakas nuori uskaltaisi tavoitella unelmiaan. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 18.5.2023 julkaistussa Johanna Malisen kirjoittamassa maksumuurin takaisessa uutisartikkelissa Roska-Marin kanssa kävelyllä.]

2 kommenttia:

  1. Toisaalta yliopistot ovat wokeltelun myötä vajonneet jo sen verran epätieteelliselle tasolle, että useampi lahjakas nuori pysyy mieluummin niistä erossa ja menee opiskelemaan jonkin hyödyllisen ammatin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Pitäisi olla tieteellinen ja samanaikaisesti oikeauskoinen. Melko vaikea yhtälö.

      ...Vanhempi pikkuveljeni oli isänpuoleisen sukuni ensimmäinen yliopistossa opiskellut.

      Poista