torstai 14. joulukuuta 2023

S Bernie Sanders oli varoittanut siitä, että avokätinen maahanmuuttopolitiikka on "Kochin veljesten juonia"

Pahimman mahdollisen skenaarion saavuttamiseksi eliitin paisumisen lisäksi keitokseen tarvitaan keski-ja alaluokan kurjistuminen. Turchinin mukaan länsimaat ovat nyt siirtymässä, tai jo siirtyneet, eripuraisuuden aikaan (age of discord), jota leimaa voimakas yhteiskunnallinen polarisaatio. Keskeinen tekijä tässä prosessissa on monimutkainen sosiaalinen koneisto, jota hän kutsuu vaurauspumpuksi (wealth pump). Vaurauspumppu siirtää hiljalleen varallisuutta yhteiskunnan ylempiin kerroksiin, joille samalla kertyy myös valtaa. Lisääntyvä vauraus mahdollistaa luonnollisesti myös eliitin paisumisen. Yksi historiallisesti merkittävä vaurauspumpun osanen on ollut maahanmuutto, joka painaa alas palkkoja, mikä puolestaan lisää omistavan luokan voitto-osuuksia. Turchin puhuu tässä yhteydessä nimenomaan USA:n tilanteesta, jossa on ollut mahdollista sijoittaa tehokkaasti maahanmuuttajia matalapalkkaisiin töihin. Amerikan historiasta löytyykin ajanjaksoja, jolloin kapitalistit nimenomaan kerryttivät varallisuutta halvalla siirtolaistyövoimalla. Taannoisten USA:n presidentinvaalien yhteydessä sosialisti Bernie Sanders varoittikin siitä, että avokätinen maahanmuuttopolitiikka on ”Kochin veljesten juonia”.

[Näin oli lausuttu Areiopagi-sivustolla 27.9.2023 julkaistussa Olli-Pekka Vainion kirjoittamassa artikkelissa Kuinka maailma loppuu?.]

[PS. Charles ja David Koch ovat olleet kaksi superrikasta ja hyödytöntä taloudellisen ja poliittisen eliitin jäsentä Yhdysvalloissa, jotka paitsi että ovat olleet hyvin oikeistolaisia, niin ovat myös olleet mittavien resurssiensa avulla levittämässä valeuutisia.]

2 kommenttia:

  1. Kochin veljekset olivat selvästikin juutalaisia!
    Heidän isoisänsä oli Hotze Koch!
    Aivan selvä juutalaisnimi!!
    Hän oli vielä niin ovela, että häivytti hautakivestään Daavidin (joka nimi annettiin hänen pojanpojalleen!) tähden:

    https://www.findagrave.com/memorial/109685644/hotze-koch

    Näin on TAAS kerran todistettu juutalaisten kammottava Siionin Viisaiden Pöytäkirjan mukainen salaliitto Lännen tuhoamiseksi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuulemma Simon Elolla on juutalaisnenä.

      Poista