tiistai 5. joulukuuta 2023

S Palestiinalaisten pogromihyökkäyksen ainutlaatuinen onnistuminen

On hämmentävää kuunnella suomalaista Lähi-idän tutkimuksen asiantuntijaa, joka haltioituneesti puhuu palestiinalaisten hyökkäyksen ainutlaatuisesta onnistumisesta. Tai poliitikkoa, jonka mielestä joukkomurhan syy on Israelissa.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 15.10.2023 julkaistussa jonkun kirkkokunnan Helsingin hiippakunnan piispan Teemu Laajasalon lukijakirjoituksessa Hamasin terroriteot pitää tuomita ilman selityksiä.]

[I PS. Eräs aikaisemmin suomalaisessa blogosfäärissä vaikuttanut nimimerkki Ruukinmatruuna oli aikoinaan lausunut, että suomalaiselle vasemmistolle juutalaiset kelpaavat kuolleina mutteivät elävinä.] 

[II. PS. Nykyään Usenet on melko lailla menneen talven lumia. Mutta Googlen Groups-palvelun avulla voi vielä nykyäänkin lueskella palvelun ryhmiin kirjoitettuja viestejä ja kirjoittaakin niihin. Keskustelua evoluutioteoriasta ja kreationismista varten perustetussa sfnet.keskustelu.evoluutio-ryhmästä löytyy kuvaavaa aineistoa. Siellä vaikuttaa eräs natsihenkilö, joka samassa määrin kuin Hamas haluaisi juutalaiset tapettavan. Viime aikoina tämä henkilö on ryhtynyt puolustamaan Putinia ja Putinin Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.] 

[III PS. Wikipediasta löytyy artikkeli pogromeista.]

2 kommenttia:

  1. Epäilemättä on myös suomalaisia Lähi-idän tutkimuksen asiantuntijoita, mutta valtavalemediaa kiinnostavat kyseiseltä tutkimusalalta ainoastaan the Asiantuntijat™, eli Oikean Mielipiteen omaajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ja Oikeat Mielipiteet on oikeasti siteeraus humoristi Niilo Paasivirralta, ajalta ennen kuin tämä oli poistanut n. 99 % nettisivustostaan siinä pelossa, että valtakunnansyyttäjävirasto iskisi kyntensä häneen.

      Mutta ovathan toiset mielipiteet virallisempia kuin toiset.

      Poista