lauantai 7. lokakuuta 2023

S Zaporizzjan alueen nukkehallinnon isovenäläinen shovinisti

Ukrainassa miehitetyn Zaporizzjan alueen nukkehallinnon johtaja Jevgeni Balitski on sitä mieltä, että Venäjän on vallattava aseellisesti Baltian maat, Suomi sekä Puola. Rossija 24 -kanavalla muutama päivä sitten julkaistu Balitskin haastattelu on herättänyt sosiaalisessa mediassa runsaasti huomiota.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehden sivuilla 4.10.2023 julkaistussa Anna Nuutisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Zaporizzjan nukkehallinnon johtaja: Venäjän on vallattava Suomi, Baltian maat ja Puola.]

[Noinhan tuo sanoi, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Tämä Putinin nukke ei voi sille mitään, enempää kuin herransakaan, että niin Suomi, Viro, Latvia ja Liettua kuin Puolakin ovat kaikki puolustusliitto Naton jäseniä. Venäjän asevoimat on paperitiikeri liittoutuman jäsenmaiden yhdistyneitä asevoimia vastaan.]

[V. I. Lenin oli aikoinaan lausunut, että kun venäläistä kommunistia vähän raaputtaa, niin alta paljastuu isovenäläinen shovinisti. Lenin oli valtionjohtajana julma kusipää, mutta ainakin hän vastusti venäläistä kiihkonationalismia ja ajatteli, että vähemmistökansallisuuksia tuli ymmärtää.]

2 kommenttia:

  1. Balitski on hieman samanlainen kuin lukuisat nettijulistajat, joiden mielestä haittamaahanmuuttoa vastaan pitää tehdä niin, ja pitää tehdä näin ja pitää tehdä noin, ja se kaikki pitää tehdä hetihetiheti!
    Eivät tosin osaa sanoa miten se tehtäisiin.

    Jopa nämä julistajat ovat nykyisen hallituskokoonpanomme aikana huikean paljon lähempänä tavoitettaan kuin Balitski, joka on silkka surullisen hahmon ritari.

    VastaaPoista