perjantai 20. lokakuuta 2023

S Yle ja Helsingin sanomat ovat nykyisin merkittäviä mielipidevaikuttajia

Maanpuolustuskoulun professori arveli, että tyypillinen valtamedian toimittaja voisi "tuoda esiin, että kannatan vähän enemmän vasemmistolaisia juttuja, mutta voin kirjoittaa hyvän jutun oikeistolaisista asioista. Voin arvostaa niitä, vaikka tapani nähdä maailmaa on toisenlainen."

Tämä ajatus on tietenkin kaunis, mutta toteutuu nykyisin varsin huonosti. Näin siksi, että etenkin nuori toimittajakunta haluaa vaikuttaa ja muuttaa maailmaa omien ajatustensa mukaiseksi. Tämän seurauksena suomalainen lehdistö - ja etenkin suurimmat eli Yle ja Helsingin sanomat - ovat muuttuneet pikemminkin mielipidevaikuttajiksi kuin asiallisen tiedon jakajiksi.

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 16.9.2023 julkaistussa merkinnässä Pekka Haavisto on naisten, yksineläjien ja lapsettomien parien presidenttisuosikki.]

2 kommenttia:

  1. Eivätkä itseään toimittajiksi kutsuvat nuoret julistajat vain halua muuttaa maailmaa omien ajatustensa mukaiseksi, vaan Suomessa ne ovat sitä myös tehneet.
    Ruotsissa siinä ollaan vielä pidemmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi maailma tulee muuttumaan tästäkin.

      Poista