torstai 26. lokakuuta 2023

S Yhdistyneen kuningaskunnan Työväenpuolueen antisemitismi

Entä millainen pääministeri Corbyn olisi ollut tänä syksynä, kun maailma on seurannut järkyttyneenä Hamasin terrori-iskuja israelilaisia vastaan?

Corbynin kaudella antisemitismi sai työväenpuolueessa kasvualustaa. Labourin nykyjohdon mielestä Corbyn ei tuominnut ilmiötä tarpeeksi voimallisesti. Lopulta Starmer hyllytti Corbynin työväenpuolueesta.

Brittikonservatiivit eivät ole olleet täydellisiä pääministereitä. Heillä on kuitenkin ollut omat etunsa vasemmiston äkkiväärään vaihtoehtoon verrattuna.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 17.10.2023 julkaistussa Annamari Sipilän kirjoittamassa kolumnissa Onneksi vasen laita ei ehtinyt jyllätä Britanniassa.]

4 kommenttia:

  1. Edelleen on voimissaan klisee, että sosialistille juutalainen kelpaa vain kuolleena, olipa sitten marxilaista tai kansallissellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ennen 1930-lukua monet marxilaisena itseään pitävät sosialistit kyllä olivat suhteellisen epäantisemitistisiä. Syntyvällä neuvosto-Venäjällä juutalaisten osuus bolshevikkien kannattajista oli suhteellisen suuri. Stalin toki rupesi pikku hiljaa nujertamaan sitten juutalaisten oikeuksia.

      Poista
    2. Niinpä kyllä.
      Marxilaissosialistien juutalaisvastaisuus taisikin alkaa viritä vuodesta 1942, jolloin Stalin huolestui kansallissosialistien sotapropagandan liian hyvästä uppoumasta:
      saksalaiset olivat julistaneet, etteivät käy sotaa neuvostokansoja vastaan, vaan heidän juutalais-bolsevistisia johtajiaan.

      Se oli ollut monelle Leninin kammoamalle isovenäläiselle chauvinistille turhan miellyttävää kuultavaa, ja siksi Stalin määräsi mainittuna vuonna NKP:n Agit-Prop- osaston luomaan vastapropagandaa, joka kiistäisi neuvostojuutalaisten erikoisaseman saksalaisten erityisuhreina.

      Poista
    3. Niinhän he sitten lähinnä puhuivatkin "neuvostoliittolaisuhreista". Stalin teki myös kommunismista tällä lailla vasemmistopopulistisempaa, kun kerran Venäjän kansan syvissä riveissä ei ollut antisemitismin tarunta kokonaan lientynyt.

      Poista