keskiviikko 11. lokakuuta 2023

S Tällainenkin olisi eräänlaista barbariaa

Ihonvärin, kallonmuodon tai silmien värin perusteella olisi normaalissa, sivistyneessä yhteiskunnassa aivan absurdia olettaa olevan olemassa jotakin yhtenäisyyttä edustavaa ryhmää. Toisin on tietenkin sellaisessa maassa, jossa ihmiset ovat katsoneet aiheelliseksi järjestäytyä tällaisten asioiden ympärille, mitä voi pitää varmana barbarian merkkinä.

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 3.8.2023 julkaistussa merkinnässä Uhrittomien rikosten aikaan.]

2 kommenttia:

  1. Onhan se barbariaa jaotella ihmisiä sen mukaan miltä he näyttävät, eikä sen mukaan miten he käyttäytyvät.
    Länsimaiden kannalta valitettavasti ihmisryhmiä halutaan jaotella juurikin sen mukaan:

    ulkonäkönsä johdosta Hyvään Ihmisryhmään kuuluvista ei saisi sanoa mitään pahaa vaikka he tekisivät kuinka paljon pahaa.
    Se pitää vain jotenkin selitellä olemattomaksi tai mieluummin syyttää tämän pahanteon olemassaoloa osoittavat vääränlaisiksi.

    Pahaan Ihmisryhmään kuuluviksi, joista ei saisi sanoa muuta kuin että heitä ei saisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti tarkoitus on tuottaa itselle (ja muille) haasteita tuottamalla maahan erityisesti sellaisia ihmisiä, joita pitää erityisesti suvaita.

      Poista