sunnuntai 22. lokakuuta 2023

S Sananvapauden kannattaja oli joutunut Halla-ahoa koskien tekemään sensuuripäätöksen

Ekholm on tunnetuimpia suomalaisia sananvapauden puolustajia. Silti hän on joutunut tekemään nykyaikana todella harvinaisen sensuuripäätöksen.

”Kansalliskirjasto poisti verkkoarkistosta blogitekstin, josta Jussi Halla-aho sai tuomion. Päätös tehtiin juristin kanssa. Ajattelimme, että meidän piti olla linjassa viranomaisen kanssa. Mutta jälkikäteen ajatellen se oli väärä.”

Ekholm muistuttaa vanhasta perusasiasta. Myös toisenmielisten sananvapautta täytyy kunnioittaa. Sananvapautta ei voi olla, ellei se koske kaikkia.

Siinä mielessä sananvapaudesta on tullut viime aikoina usein työläs juttu sen perinteisille valistuneille kannattajille.

”Populistien kikkailu sananvapaudella on silkkaa retoriikkaa. Mutta se näyttää, kuinka huikea tilanne sananvapaudella nykyään on. Aina löytyy kanava, jos haluaa sanoa jotain.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 14.10.2023 julkaistussa Harri Römpötin kirjoittamassa uutisartikkelissa Suomen tunnetuimpiin kuuluva sanan­vapauden puolustaja oli poistamassa Jussi Halla-ahon blogitekstiä: ”Päätös oli väärä”.]

[Korkein oikeus oli aikoinaan tuominnut Jussi Halla-ahon sakkoihin sananvapauden käytöstä vuonna 2010. Asiaa on käsitellyt Jiri Keronen vanhassa blogissaan ansiokkaasti). Minusta on tärkeää, että säilytetään myös oikeuden tuomitsemat tekstit, jotta jokainen voi itse käydä halutessaan tarkastamassa, että mikä ao. tekstissä oli ollut niin kaameata, että piti sensuroida.]

[Ehkä olen vainoharhainen, mutta epäilen, että artikkelin nimihenkilö Kai Ekholm nimittäisi varmaan minuakin populistiksi, jos tuntisi blogistisen historiani. Paheksun tätä olettamaani luonnehdintaa. Ja sitä paitsi populisteiksi nimitetään ihmisiä usein silloin, kun ei pidetä siitä, mitä ao. henkilö on lausunut. Toisaalta vasemmistolaista populismia käsitellään sitten silkkihansikkain. Vasemmistolaista populismia on esim. sellainen, että luvataan kaikille omiin viiteryhmiin kuuluville lisää julkista rahaa, vaikka se aiheittaisi kestävyysvajeen tai olisi pahentamassa sellaista. Paitsi kansallissosialistista populismia ei käsitellä yleensä silkkihansikkain.]

[Itse vaikkaan myös, että Ekholmin populisteiksi nimittämistä ihmisistä varsin moni tosiasiassa kannattaa sananvapautta. Eli kyse ei olisi ainakaan pelkästään sananvapaudella "kikkailusta".]

2 kommenttia:

  1. "Fasismi" on niin puhkikulunut haukkumatermi, että sen tilalle on näköjään pitänyt ottaa "populismi".
    Käänteinen ilmiö on USAsta, jossa sosialistit eivät halua kutsua itseään sellaisiksi, vaan ovat "liberaaleja", vaikka eivät sitä oikeasti ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmiö juontaa presidentti Roosevelt kakkoseen, joka kehitti sosiaaliavustuksia ja nimitti itseään liberaaliksi. Tämän vuoksi yhdysvaltalaiset ovat väärentäneet liberalismin aatesisällön.

      Poista