torstai 26. lokakuuta 2023

S Väestöpohjan muutokset ovat Suomessa todellisia

Ja kyllä, olemme huolissamme väestöpohjan muutoksista. Esimerkiksi siitä, että noin 15 vuoden päästä Espoossa kolmasosa asukkaista on vieraskielisiä. Suurimmiksi ryhmiksi kiilaavat aasialaiset, pohjoisafrikkalaiset ja Lähi-idästä tulevat. Siitä, että noin vuonna 2053 suomalaiset ovat Espoossa vähemmistö. Olen vakuuttunut, että suurin osa suomalaisista ei pidä tästä kehityksestä. Toinen asia on se, uskaltavatko he sanoa sen ääneen, tietäen, mitä siitä heille seuraa.  

Jo pelkästään väestönkehityksellisistä syistä maahanmuuton huomattava rajoittaminen on siis välttämätöntä, sillä tulijat eivät lopu koskaan. Vaikka maahanmuutto jakautuu maahamme hyvin epätasaisesti, vaikuttaa se tavalla tai toisella kaikkien elämään. Se ei siis ole ”yksi asia”, vaan valitettavasti yhä merkittävämmäksi käyvä poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ilmiö. 

[Näin oli lausuttu Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran blogissa 4.8.2023 julkaistussa merkinnässä Kaksi vuotta.]

[Sanoisin, että väestöpohjan merkittävä muuttuminen Suomessa on ihan OK, jos se on ollut sitä Pohjois-Amerikassakin ja Australian ja Uuden-Seelannin alueilla.]

[Ja aiheeseen jotenkin liittyen, voi niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Äärivasemmistolainen väestön vaihtumattomuusteoria.]

2 kommenttia:

  1. Eihän tätä tarvitse kenenkään taviskansalaisen sanoa ääneen, koska Suomessa on edelleen vaalisalaisuus.
    Mutta jos väestönvaihtoa vastaan äänestäminenkin on ylivoimaista, sitten ei kai voi enää mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Intiaanit sentään usein yrittivät taistella vastaan.

      Poista