sunnuntai 29. lokakuuta 2023

S Länsimaisten yliopistojen kampuksilla kannatetaan antisemitismiä

Hamasin hyökkäys Israeliin on löytänyt yllättävää tukea länsimaisilta yliopistokampuksilta. Juutalaisvihamieliseksi aktivismiksi kärjistynyt liikehdintä on tullut monille yllätyksenä viimeisen kahden viikon aikana. Antirasistisen yhdenvertaisuustoiminnan johtajana amerikkalaisessa korkeakoulussa toiminut Tabia Lee ei näe asiassa mitään yllättävää. Hän kertoo tuoreeltaan, että intersektionaalinen feminismi oli avainroolissa valtavirtaistamassa juutalaisvihamielisyyttä. Viime vuosina maailmalla yleistynyt woke-henkinen ”monimuotoisuuden”, ”yhdenvertaisuuden” ja ”mukaan ottamisen” muotioppi ei käytännössä kattanutkaan juutalaisten yhdenvertaisuutta, sillä heidät nähtiin ”valkoisina sortajina”. Lee erotettiin Piilaaksossa toimivasta De Anza Collegesta yritettyään luoda aidosti yhdenvertaista opiskeluympäristöä myös juutalaisille. Hän kertoo omista kokemuksistaan ja siitä, miten ilmiö on levinnyt myös laajemmalle yliopistomaailmaan.

[Näin oli kuulunut tiivistelmä Suomen uutisissa 24.10.2023 julkaistussa artikkelissa Intersektionaalinen feminismi ja antirasismi ajavat juutalaisvihamielisyyttä valtavirtaan.]

[Siitä ei pitkää aikaa ole, kun Takkirauta-nimisessä blogissaan vaikutti nimimerkkiä Ruukinmatruuna käyttävä metallinainen. Hän oli blogissaan todennut, että länsimaiselle vasemmistolle juutalaiset kelpaavat kuolleina, eivät elävinä.]

2 kommenttia:

  1. Wokeltelu on osa kulttuurimarxismia, jota levitettiin ja levitetään juurikin Lännen yliopistojen kautta.
    Se rakastaa islamia ja muslimia, joten sen luonnollinen vihollinen on juutalainen ja juutalaisuus.

    VastaaPoista