maanantai 16. lokakuuta 2023

S Hamas, Einsatzgruppen ja pogromit

Me israelilaiset ponnistelemme tajutaksemme, mikä meihin on juuri iskenyt. Alussa vertasimme nykyistä katastrofia vuoden 1973 jom kippur -sotaan. Egyptin ja Syyrian armeijat käynnistivät 50 vuotta sitten yllätyshyökkäyksen ja aiheuttivat Israelille sarjan sotilaallisia tappioita ennen kuin Israelin puolustusvoimat järjestäytyivät uudelleen, ottivat aloitteen haltuunsa ja käänsivät tilanteen edukseen.

Mutta kun yhä uusia kammottavia tarinoita ja kuvia kokonaisten yhteisöjen teurastamisesta tulee julki, meille on alkanut valjeta, ettei tässä ole kyse mistään jom kippur -sodan kaltaisesta. Sanomalehdissä, sosiaalisessa mediassa ja sukutapaamisissa ihmiset vertaavat tapahtunutta nyt juutalaisten kaikkein synkimpiin hetkiin – kun natsien liikkuvat Einsatzgruppen-tuhoamisryhmät piirittivät ja murhasivat juutalaiskylien asukkaita holokaustin aikana ja kun juutalaisten pogrom-joukkovainot riehuivat Venäjän imperiumin aikana.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 14.10.2023 julkaistussa israelilaisen historioitsijan Yuval Noah Hararin (s. 1976) kirjoittamassa esseessä Hamasin herättämä kauhu on myös oppitunti populismin hinnasta.]

[Voisin kuvitella esseen otsikon olevan Helsingin sanomat -lehden kynästä.]

[PS. Olen käsitellyt tässä blogissani Hararin kirjaa Sapiens: Ihmisen lyhyt historia.]

2 kommenttia:

  1. Pogromit olivat pahoja, Einsatzgruppen olivat pahempia, mutta eivätköhän juutalaisuuden kaikkein synkimmät hetket kuitenkin olleet siellä, missä karjavaunujen ovet revittiin auki ja kyytiläiset marssitettiin "suihkujen" kautta krematorioihin?

    Teollinen kansanmurha on jotain, johon on toistaiseksi pystytty vain kerran eivätkä arabimuslimit koskaan pystykään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikäli ainutlaatuinen tapaus ovat natsit olleet kyllä.

      Poista