torstai 26. lokakuuta 2023

S Venäjä on paisti, joka tulee putoamaan manner-Kiinan syliin

– Kiinalaiset ymmärtävät, että Venäjällä voi menettää yhdessä yössä kaiken. Mikäli Putin halusi jäädä historiaan, hän teki sen jättämällä verisen jäljen Kiinan juoksupoikana. Venäjä on kaatunut Kiinan sylin.

Kiinalle kysymys on lähinnä Venäjän luonnonvaroista. Sen investoinnit Venäjälle ovat pieniä.

– Kiina tietää, että paisti on jo vartaassa ja kypsyy pikkuhiljaa, sanoo professori Kari Liuhto.

[Näin oli lausuttu Iltalehdessä 19.10.2023 julkaistussa Heikki Mularin kirjoittamassa artikkelissa Professori Putinin Kiinan-matkasta: ”Palasi housut märkinä Moskovaan”.]

2 kommenttia:

  1. Tämähän on tiedetty jo pitkään, joskin Kiinan katse kohdistuu lähinnä Siperiaan.
    Erinomaista kuitenkin, että asia sanotaan valtamediassakin suoraan sen sijaan, että kouristuksenomaisesti hoettaisiin edelleen Moskovian ja Kiinan olevan ylimpiä ystäviä ja liittolaisia.

    Moni toki toivoisi kovasti niin olevan, mutta kun ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että myös manner-Kiinalla on ydinase, kun suuri ratkeama maiden väleihin tulee.

      Poista