Havahduin ilmiöön ollessani työmatkalla Yhdysvalloissa vuonna 2017. Lehdet kirjoittivat Instagram-runoilija Rupi Kaurista. Hän kertoi haastattelussa avoimesti, ettei hän juuri lue mutta rakastaa silti kirjakauppoja. Hän käy mieluusti niissä katselemassa kirjojen kansia.
Kaurin asenteen voisi toki kehystää feministiseksi kannanotoksi, haluttomuudeksi tutustua miehiseen kirjallisuuden kaanoniin, mutta kliseisyydessään se tuo mieleen taiteilijaneroiksi itsensä kokevien tyypillisen julkisuustempun, jossa kaiken menneisyydessä oivalletun julistetaan olevan paskaa ilman sen tarkempia perusteluita.
Kaurin kommentti hiipi mieleeni, kun olin hypistelemässä kirjoja New Yorkissa McNally Jackson -kirjakaupassa. Ärsytyksestä huolimatta Kaurin The Sun and Her Flowers tarttui mukaani, olihan siinä sentään ihan hieno kansi! Pakkasin kirjan matkalaukkuuni. Sen jälkeen The Sun and Her Flowers on muuttanut kolmeen eri osoitteeseeni. En ole vieläkään saanut sitä luetuksi, kuten en monia muitakaan ostamiani kirjoja.
Kaur nousi nopeasti bestselleriksi. Kirjoja myytiin miljoonia kappaleita, ja se käännettiin lukuisille kielille, myös suomeksi. Johonkin oikeaan ajanhermoon hän osui.
Jos kirjoja voi kirjoittaa ilman että lukee niitä, on seuraava vaihe kirjojen kirjoittaminen ilman että edes kirjoittaa.
Siinä vaiheessa olemme nyt.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 22.2.2023 julkaistussa Niclas Storåsin kirjoittamassa maksumuurin takana olevassa kolumnissa Teksti tekee kuolemaa.]
Runoiluhan on nykyään helppoa, kun ei tarvitse enää välittää runomitoista ja muista sellaisista setämiesten jutuista.
VastaaPoistaSenkun pistää hörölöröä putkeen ja antaa teokselleen jonkin erikoisen nimen.
"Rupikauris" voisi olla aika hyvä.
Kuuman, kostean, löysän Mombasan.
Poista