sunnuntai 29. lokakuuta 2023

S "Käsiase" taas mainittu

Sisälle saapui mustaan pipoon ja huiviin sonnustautunut mies, jolta näkyivät vain silmät. Hän veti hupparinsa suuresta etutaskusta käsiaseen, tuli kassalle ja osoitti sillä Puolakkaa.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 24.10.2023 julkaistussa Tuuli Rantasalon kirjoittamassa uutisartikkelissa Mies astui R-kioskiin ja kaivoi esiin käsiaseen – Eipä tiennyt ryöstäjä, kuka hänellä oli vastassa.]

[Miksei nykyään osata uutisissa kertoa, millainen käsiase kulloinkin on kyseessä, eli onko kyseessä pistooli- vai kiväärityyppinen käsiase? Tässä kerrotun perusteella voisi tietysti olettaa, että kyseessä olisi ollut pistoolityyppinen käsiase. Mutta jos takin taskussa olisi ollut reikä, kyseessä voisi olla myös kiväärityyppinen käsiase. Jonkinlainen karbiini, haulikko tai konepistooli esim.]

6 kommenttia:

  1. Entä jos haulikosta sahaa piiput ja perän lyhyiksi ja käsittelee sitä yhdellä kädellä?
    Muuttuuko pitkä ase silloin handguniksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi jaksaa lukea esim. Yhdysvaltain lainsäädäntöjä asiasta. Mutta ei jaksa.

      Poista
    2. No selvisihän tämäkin:
      USAn Alkoholi-, tupakka-, tuliase- ja räjähdevirasto (tuttujen kesken ihan vaan ATF) määrittelee handgunin olevan
      "a weapon originally designed, made, and intended to fire a projectile (bullet) from one or more barrels when held in one hand".

      Eli muokattuja ei lasketa.
      Tässä muuten asiaan jotenkin liittyen pätkävideo, jossa ihastuttava turkinpippuri Hande Doğandemir harjoittelee handlaamaan handgunia:

      https://www.youtube.com/shorts/-47pLNlCRiw

      Ensin leikisti ja sitten oikeastikin.
      Kaunista.

      Poista
    3. Ehdit ennen kuin ehdin itse palata astialle. Jeh.

      Niin, jos videossa näkyvä toimisi, kun kohtaa raiskauskultuurista tulleen.

      Poista
    4. Turkistahan se Handekin tulee, tai on siellä, joskin epäilemättä siellä maallistuneemmassa länsipäässä.
      Ja hyvinhän se miesten hiepittely onnistuu, kunhan vaan miehet leikkivät mukana.

      Poista