torstai 12. lokakuuta 2023

S Venäjä on rikollisjärjestö muiden joukossa

Omankäden oikeus ja kunniaväkivalta ovat esimerkkejä väkivaltaisesta puolustautumisesta tilanteessa, missä valtion weberiläinen väkivaltamonopoli ei tarjoa turvaa. Rikollisjärjestöt kuten mafia edustavat myös kunniakulttuuria. Koska rikollisjärjestöt toimivat lain – kansallisen tai kansainvälisen – ulkopuolella, ne eivät edes voisi, vaikka haluaisivatkin, käyttää keskinäisessä kiistojen selvittelyssään valtion viranomaisten apua.

Venäjä on rikollisjärjestö muiden joukossa. Putin toimii rikollisjohtajan tavoin, koska hän on rikollisjohtaja. Nöyrtyminen kompromissiin on ongelmallista, koska nöyrtyminen johtaa kunnian ja sen myötä vallan menettämiseen. James Bond -elokuvassa Pallosalama rikollisjärjestö SPECTRE anastaa ydinaseen ja uhkaa sillä ihmiskuntaa. Nyky-Euroopassa rikollisjärjestö varastaa valtion, jolla on ydinase, ja uhkaa sillä länttä.

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 15.10.2022 julkaistussa Jukka Aakulan kirjoittamassa kolumnissa Moraalinen väkivalta.]

2 kommenttia:

  1. Imperialistinen Roistovaltio Moskovordor on syöpä Maan pinnalla, ja sitä johtaa maailman musta vihollinen Vladorgoth Putauron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Minä taas olen ajatellut syöväni jonain päivänä poutinea.

      Poista