tiistai 2. tammikuuta 2018

S Laura Huhtasaari ja Pekka Haavisto ovat hienoja poliitikkoja

Olen suuri sillanrakentajien ystävä. Arvostan poliitikkoja jotka pyrkivät kuulemaan, ymmärtämään ja oppimaan. Sellaisia, jotka ovat valmiita hyväksymään myös sen kuuluisan vastapuolen kehuja ja toisaalta arvojen niin vaatiessa uskaltavat olla myös eri mieltä omiensa kanssa.

Pekka Haaviston nimen voisi kirjoittaa sanakirjaan tähän kohtaan. Hänellä on mielipide, perustelu ja sen rauhanomainen ilmaisu. En aina ole samaa mieltä näistä, mutta se tapa miten hän sen sanoo saa uskomaan maailmanrauhaan. Hän ei lokeroi eikä pelottele. Itse asiassa, hän on harvoja suomalaisten puolueiden kärkinimiä joita ei tarvitse pelätä.

[...]

Laura Huhtasaari on paljolti sitä mitä olisin persujen toivonut jo aiemmin olevan. Media haukkuu siitä että hän luo viholliskuvia, mutta ei hän sormella osoita ihmisiä vaan instituutioita ja aatteita. Hänestä kuulee paljon toivon ääntä, unohdettujen ihmisten mietteitä ja iloa – jos vaan on valmis näkemään Laurassa Lauran eikä Jussi Halla-ahoa. Hänestä kuulemme vielä, etenkin jos hän jatkaa kehitystä tähän suuntaan.

[...]

[maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 23.12.2017 julkaisemassaan merkinnässä Hyviä jouluja, hyviä poliitikkoja, jossa hän luettelee ja kommentoi useita mielestään täysipäisiä poliitikkoja]

[PS. Kyuun maininta Perussuomalaisten nykyisestä puheenjohtajasta Jussi Halla-ahosta saa minut mainitsemaan hänet Suomen eniten siihen tapaan kuin natsit aikoinaan demonisoivat juutalaisia demonisoidusta poliitikosta.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti