Mikä kauhea kohtalo meitä olisikaan odottanut, jos Saksa olisi sodan voittanut? Tällä hetkellä näyttää monen mielestä itsestään selvältä, että hirmuinen orjuushan se olisi seurannut.
Ihanko olisi paronien ruoska alkanut viuhua talonpojan selässä kuten Baltiassa aikanaan?
Eihän mistään vastaavasta ollut kyse. Sen sijaan haluttiin mennä Eurooppaan ja varmistaa samalla maan itsenäisyys eli riippumattomuus Venäjästä. Onko meillä koskaan ollut jotakin muuta riippumattomuutta?
Se, että tälle erolle tarvittiin takuumies, ei paljon järkeä vaatinut. Neuvostojen maa oli todellakin valmis liittämään takaisin itseensä niitä alueita, jotka olivat Venäjästä eronneet. Tämä ihan huolimatta Lenin-sedän sympaattisesta olemuksesta.
Saksa toimi tässä roolissa aikansa ja sen jälkeen olo Britannian vuoro. Siinä samalla sitten päästiin taas sinne Eurooppaankin.
Koska ero Venäjästä vaati ulkomaankaupan täydellistä uudelleenohjausta, oli tilanne Suomelle myös sikäli vaarallinen. Saksalle tehdyt myönnytykset olivat epäilemättä aika taitamattomasti tehtyjä, mistä niitä jo heti syytettiin, mutta olipa hätäkin suuri.
Kun tässä nyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on menty Eurooppaan, myyty sinne kruununjalokivet ja pantu tyrkylle kaikki, mitä maassa on, jotta saataisiin ulkomaista pääomaa, niin on vähintäänkin kummallista samaan aikaan päivitellä, että saksalaisille aikoinaan annettiin samanlaisia etuja. Miksei olisi annettu?
[professori Timo Vihavainen blogissaan 6.1.2018 julkaisemassaan merkinnässä Primus inter pares. Otsikko on suomeksi "ensimmäinen vertaistensa joukossa".]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti