torstai 30. marraskuuta 2023

S Suomi onnistui jälleen kokoamaan rivinsä

Yksi asia lienee se, että Suomi on kuin onkin kykenevä kokoamaan rivinsä ulkopuolisen uhan edessä, sillä eilen enää vain äärimmäinen vasemmisto urputti jotain turvapaikanhausta. Sen sijaan sekä oikeuskansleri, suomenruotsalaiset ministerit että Vihreiden puheenjohtaja ymmärsivät, ettei kyse ole sotaa ja vainoa pakenevien ihmisten turvapaikanhausta vaan Venäjän hybridisodankäynnistä.

[Näin oli Professorin ajatuksia -blogissa 19.3.2023 julkaistussa merkinnässä Itäraja on suljettu, mutta mitä seuraavaksi?.]

[Ensin oli tosiaan vuoden 2022 melko alussa tullut eteen tilanne, jossa Venäjä oli aloittanut suurhyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Suomi oli koonnut nopeasti rivinsä ja hakenut puolustusliitto Naton jäsenyyttä, ja jäsen olemme nyt jo hyvän aikaa olleetkin. Ja nyt sitten olemme tiivistäneet rivimme Venäjän maatamme kohtaan pahantahtoisen toiminnan edessä.]

2 kommenttia:

  1. Rajan sulkeminen onnistui ilmeisesti siksi, että pahimmat räpätädit eli Finskersvensker Folksgruppenpartietin ministereiksi itseään kutsuvat oli hassutettu muualle päätöksentekoa estämästä.
    Tai sitten menivät tahallaan muualle voidakseen ruikuttaa, ettemmehän me vaan nuo muut.

    VastaaPoista