lauantai 25. marraskuuta 2023

S Mikä määrä juutalaisten kiduttamista ja teloittamista saisi etäämmältä katsovat tuntemaan myötätuntoa ilman mutta-lauseita?

Ylisukupolviset traumat, vuosikymmenten toivottomuus ja juutalaisvihaan kasvattaminen voivat selittää monien gazalaisten kokeman vihan Israelia kohtaan – selittää, eivät oikeuttaa. Mutta mikä selittäisi länsimaisen tai vaikkapa jonkun suomalaisen ihmisen sokeuden kärsimykselle? Mikä määrä juutalaisten kiduttamista ja teloittamista saisi etäämmältä katsovat tuntemaan myötätuntoa ilman mutta-lauseita? Miksi joillakin poliitikoilla, tutkijoilla ja kirkon edustajilla on kyvyttömyys tuomita Hamasin sotarikokset selvästi ilman turvalauseketta, jolla puhutaan väkivallasta molemmilla puolilla?

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 15.10.2023 julkaistussa jonkun kirkkokunnan Helsingin hiippakunnan piispan Teemu Laajasalon lukijakirjoituksessa Hamasin terroriteot pitää tuomita ilman selityksiä.]

[I PS. Eräs aikaisemmin suomalaisessa blogosfäärissä vaikuttanut nimimerkki Ruukinmatruuna oli aikoinaan lausunut, että suomalaiselle vasemmistolle juutalaiset kelpaavat kuolleina mutteivät elävinä.]

[II PS. Nykyään Usenet on melko lailla menneen talven lumia. Mutta Googlen Groups-palvelun avulla voi vielä nykyäänkin lueskella palvelun ryhmiin kirjoitettuja viestejä ja kirjoittaakin niihin. Keskustelua evoluutioteoriasta ja kreationismista varten perustetussa sfnet.keskustelu.evoluutio-ryhmästä löytyy kuvaavaa aineistoa. Siellä vaikuttaa eräs natsihenkilö, joka samassa määrin kuin Hamas haluaisi juutalaiset tapettavan. Viime aikoina tämä henkilö on ryhtynyt puolustamaan Putinia ja Putinin Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.]

2 kommenttia:

  1. Länsimaat eivät tunne myötätuntoa juutalaisia kohtaan, koska näistä asioista päättävät täällä naiset, joiden silmissä juutalaismiehelläa on alhainen mutta muslimilmiehellä korkea seksuaalinen markkina-arvo.
    Siksi juutalaiset saa ajaa mereen, mutta ihanat suklaasimmupallerot on tuotava tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Eikä juutalaisilla ole öljyä.

      Nykyään tekeillä oleva hanke kuljetusten sähköistämisestä voi jäädä kiinni siitä, ettei ole mahdollista kehittää riittävästi riittävän halpoja akkuja. Asia toki riippuu luonnonlaeista.

      Mutta öljystä eroon pääsemisestä koituu runsaita hyötyjä länsimaailmallekin, jos siinä onnistutaan. Ikävä kyllä siinä on tämä iso JOS.

      Poista