sunnuntai 26. marraskuuta 2023

S On valtiovallan tehtävä ohjata yrityksiä ilmastoasioissa, ei epämääräisen "yritysvastuun"

Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että on valtiovallan tehtävä ohjata yrityksiä ilmastoasioissa sen sijaan, että epämääräisesti velvoitetaan yhtiöt ottamaan tavoitteenasettelussaan huomioon myös ilmaston edut. En oikein osaa uskoa siihen, koko ilmastokysymys on sillä pois pyyhkäisty, että me kaikki muutumme vastuullisemmiksi ja vähemmän ahneiksi.

[Näin oli lausuttu Osmo Soininvaaran blogissa 23.11.2023 julkaistussa merkinnässä Sidosryhmien edut mukaan osakeyhtiölakiin?.]

[Juu, ei pidä olla tällaisessa asiassa epämääräinen.]

2 kommenttia:

  1. Ei kun juur toisin päin:
    ilmastokysymys, rikollisuus ja maailmanrauha edellyttävät vain, että me kaikki muutumme vastuullisemmiksi ja vähemmän ahneiksi.
    Sen odottaminen ei vain ole oikein realistista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin. Yksilöitten vastuuseen ei voi luottaa, koska se vaikuttaa niin kovin vähän.

      Poista