tiistai 14. marraskuuta 2023

S Länsi-Vantaan Lammaslammentie voitti kisan

Mutta mikä on Suomen neljänneksi suurimman kaupungin eli Vantaan kaunein tie? HS:n kyselyyn aiheesta tuli yhteensä peräti 366 vastausta.

Kyselyn ylivoimainen ykkönen sai 75 ääntä. Tie sai vastaajilta kehuja etenkin bulevardimaisesta vaahterapuurivistöstään, joka päättyy lampinäkymiin.

Äänestystulokseen saattoi vaikuttaa myös se, että puut loistavat parhaillaan upeissa syksyn väreissä, kuten eräs lukija kuvaa:

”Ajorataa kehystävät puut tuovat esiin bulevardille ominaisen kauneuden. Lähiössä vastapainoa kerrostaloihin. Varsinkin syksyisin erityisen kaunis, kun kadun vaahterat ovat ruskassa.”

Jos et vielä arvannut, kyseessä on Pähkinärinteessä sijaitseva Lammaslammentie, joka päättyy nimensä mukaisesti pienelle Lammaslammelle.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 8.11.2023 julkaistussa Roosa Wellingin kirjoittamassa uutisartikkelissa Vantaan viehkeimmät väylät.]

[Yhdistykseni paikallinen toimipiste muuten sijaitsee Lammaslammentien varrella. Ja Lammaslampi ympäristöinen on kyllä viehättävää kuljeskelualuetta.]

2 kommenttia:

  1. Kauneus on katsojan silmissä eikä makuasioista pidä kiistellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei. Vantaan alueista pidän kauneimpana muuten Kartanonkoskea.

      Poista