Kirjailija Ville Ropposen (s. 1977) ja kirjailija-suomentaja Ville-Juhani Sutisen (s. 1980) teos Sorretut sanat luotaa neuvostokirjallisuutta erityisesti vainon ja kontrollin näkökulmasta. Karua on kertoma, yksittäiset ihmiskohtalot vavahduttavat.
Jälkikäteen hehkutettu 1920-luvun värikkyys ja kokeellisuus jäi lyhyeksi välivaiheeksi. ”Stalinin kulttuurivallankumouksen” myötä sosialistinen realismi julistettiin 1930-luvulla ainoaksi oikeaksi totuudeksi.
Nikita Hruštšovin 1950-luvun jälkipuolen ja 1960-luvun alun suojasäätä leimasi uudistusten ja niiden peruuttamisen vuorotanssi.
Monet mielenkiintoiset kirjailijat taiteilivat kielletyn ja sallitun välimaastossa. He mukautuivat kiltisti aikaansa ilmapiiriin, mutta venyttivät tilaisuuden tullen ilmaisun rajoja.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 3.4.2023 julkaistussa Jani Saxellin kirjoittamassa artikkelissa Neuvostokirjallisuus on täynnä vainoa ja karuja ihmiskohtaloita – Nykylukijan silmiin pistää Ukrainan merkitys, joka on Ville Ropposen ja Ville-Juhani Sutisen tietokirjan Sorretut sanat kirja-arvostelu.]
Sehän se vasta sanankäyttäjälle kiehtova haaste onkin, että ankaran sensuurin rautakoron alta kykenee piikittelemään salakavalasti kirjoituksillaan vallanpitäjiä sensorien huomaamatta piikkejä.
VastaaPoistaErnst Jünger (1895–1998) oli minusta mainio esimerkki tällaisesta. Ensimmäisen maailmansodan sotilas, hyönteistutkija ja kirjailija. Eli natsi-Saksassa ja kirjoitti Hitleriä ja natseja allegorisesti arvostelevan romaanin. Ja vuonna 1944 kirjoitti ohjelmakirjasen Hitlerin surmaamista suunnitelleen salaliittolaisjoukon käyttöön. Näistä teokisistaan huolimatta selvisi toisesta maailmansodasta hengissä. Oi, katso, linkki: Ernst Jünger, demokratiaa vastustava kansalliskonservatiivi
PoistaHitto kun tuli kommenttiini kirotusvire.
Poista