sunnuntai 26. marraskuuta 2023

S Suomalaiset sekä saamelaiset ovat kaikki karkottaneet ja murhanneet?

Suomalaisten historiakäsityksessä esi-isät raivasivat peltonsa autioihin korpiin. Se sivuutetaan, että uudisasukkaat häätivät tilusten tieltä alkuperäiset asukkaat eli metsästäjä-keräilijät ja heidän kulttuurinsa.

[Näin kuuluu tiivistelmä Helsingin sanomat -lehdessä 25.11.2023 julkaistussa Mikko-Pekka Heikkisen kirjoittamassa kolumnissa Esi-isämme veivät saamelaisten maat, mutta siitä ei puhuta.]

[Käsittääkseni Etelä-Suomessa lähinnä tapahtui kielen vaihto: saamelaiset vaihtoivat kielensä suomen kielen esimuotoon.]

[Joka tapauksessa tässä herää kysymys, jota olen itse toisessa blogissani käsitellyt, että tappoivatko saamelaiset Suomen alueella ennen heitä edeltäneet ihmiset sukupuuttoon.]

2 kommenttia:

  1. Jos kerran suomalaiset valtasivat Minnahessun mielestä saamelaisten maat, silloinhan hänen pitäisi kannattaa perussuomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, ettei meille kävisi samoin.
    Perussuomalaisetkin voisivat kyllä nykyisessä tilanteessa noudattaa omaa maahanmuuttopolitiikkaansa, kun se on nyt hieman hävöksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräät haluavat meidän olevan häviäviä intiaaneja.

      Poista