perjantai 10. marraskuuta 2023

S Sanoman omistajien omistuksen arvo on heikohko

[...] Jos nimittäin katsomme yhtiön pörssikurssin kehitystä, huomaamme, että viimeisen vuoden aikana sen omistajien omaisuudesta on sulanut yli puolet.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Sanoman omistajien omistuksen arvo on pudonnut kesän 2016 tasolle. Siten kyse ei ehkä vielä ole katastrofista, mutta jos kurssin pudotuksen taustalla on ihmisten tyytymättömyys yhtiön tuotteiden tarjontaan - ja niiden maksullisen toiminnan tukemisen lopettaminen - saattaa toimittajakuntaan olla kohdistumassa paineita omistajien suunnalta. 
 
[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 16.9.2023 julkaistussa merkinnässä Pekka Haavisto on naisten, yksineläjien ja lapsettomien parien presidenttisuosikki.]
 
[Ilmankos Sanoma juuri ennen viime vuodenvaihdetta oli lakkauttanut Tiede-lehden keskustelupalstankin. Tosin se oli viimeisinä vuosinaan ollut perseestä. Sen parhaita perinteitä jatkamaan on yksityishenkilö perustanut Tiedepalsta-nimisen keskustelupalstan. Siellä viihdyn itse melko paljon, vaikka en ole kirjoittanut sinne koskaan. En tosin ollut sen "edeltäjällekään" kirjoittanut mitään, vaikka minulla oli sinne tunnukset.]

2 kommenttia:

  1. Mikäli Sanomalla alkaa mennä niin heikosti, että sen olemassaolo vaarantuu asiakkaiden kyllästyttyä sen ala-arvoiseen tarjontaan, eiköhän tuo silloin vain liitettäne Yle-veron piiriin.
    Sen jälkeen Hell-Sinkin Totuus lähetetään jokaiselle veronmaksajalle halusi tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Pravda on hyvä venäjän kielen sana.

      Poista