perjantai 24. marraskuuta 2023

S Miehet sekä naiset hakevat vastakkaiselta sukupuolelta jotain erityistä

Sama meininki pätee myös toiseen suuntaan. Eräs pitkäaikainen kiinnostuksenkohteeni on heteromiesten seksiturismi sekä miesten seksuaalisuuden erityispiirteet naisiin verrattuna. Olen esimerkiksi psykologisessa ja kulttuurisessa mielessä hyvin kiinnostunut Thaimaan Pattayalle suuntautuvasta miesten turismista ja olen käynyt sitä myös paikanpäällä ihmettelemässä, sekä seuraan Pattayan miesten omia chättiryhmiä. Näiden miesten keskuudessa on erittäin yleistä suhtautua länsimaisiin naisiin negatiivisesti, jopa äärimmäisen negatiivisesti, ja he ovat keskenään analysoineet näitä asenteitaan ja sitä, että mistä ne johtuvat. Eräs usein esiintuleva näkökulma on se, että länsimaalaiset naiset ovat niin epäfeminiinisiä yleiseltä olemukseltaan, että heteroseksuaalinen mies menettää seksuaalisen ja emotionaalisen kiinnostuksensa heitä kohtaan. Jotkut miehet ovat aivan suoraan myöntäneet, että kun he saapuivat Thaimaahan ja näkivät ensimmäistä kertaa naisia, jotka olivat aidosti klassisessa mielessä feminiinisiä, niin miehet menivät aivan sekaisin. Huomatkaa ilmaisu ”näkivät ensimmäistä kertaa”. Minusta on oleellista ja mielenkiintoista, että länsimaalaisen miehen kokemus on tuo. Pattayan miesten ryhmät ovat aivan täynnä eeppisiä tarinoita siitä, että mitä tapahtui, kun mies meni naisesta aivan täydellisen sekaisin. Kyse on siis tapauksista, joissa mies menetti koko omaisuutensa, jopa henkensä. Tämä on erittäin klassinen tarina myös vanhassa länsimaalaisessa kirjallisuudessa. Monet miehet ovat ensivisiittinsä jälkeen jääneet Pattayaan aivan täysin koukkuun ja minäkin reissuillani tapasin IRL sellaisia miehiä, jotka sanoivat, että ovat käyttäneet jo vuosien ajan kaikki lomansa ja kertyneet säästönsä siihen, että tulevat Pattayalle. Thaimaalaiset naiset ovat paitsi naisellisesti pukeutuneita (pitkä tukka, hameita, mekkoja, röyhelöitä, korkokenkiä, isoja koruja), niin sen lisäksi he ovat ”kodin hengettäriä”, eli täysin pyytämättä laittavat ruokaa, siivoavat, pyykkäävät yms. Lisäksi thaimaalainen nainen pitää itsestäänselvänä sitä, että mies johtaa sosiaalisia tilanteita esimerkiksi pitämällä huolen kyydityksistä, maksamalla ravintolalaskut, varaamalla hotellihuoneet, ostamalla naiselle laukkuja ja koruja yms. Thaimaalainen nainen siis lähtökohtaisesti asettuu miehen huollettavaksi ja johdettavaksi, ja tämä saa miehet tuntemaan itsensä tärkeiksi. Miehistä monet ovat sanoneet, että eivät halua enää olla missään tekemisissä länsimaalaisten naisten kanssa, koska he yksinkertaisesti eivät ole feminiinisiä, eli länsimaalaiset naiset eivät ole heteroseksuaaliselle miehelle haluttavia. Toisin sanoen, myöskään heteroseksuaaliselle miehelle ei riitä, että partneri on naissukupuolinen. Seksuaaliseen ja emotionaaliseen kiinnostukseen vaaditaan naiselta jotakin ylimääräistä, jotakin sellaista, mitä miessukupuoliselta ei vaadita. Pattayan seksituristit ovat toki täysin spesifi oma ryhmänsä, mutta olen ihan vastaavia ajatuksia kuullut miehiltä myös muualla. Erona muihin miehiin Pattayan miehet ovat tehneet jotakin hyvin konkreettista eli yksinkertaisesti hylänneet oman maansa naiset ja lähteneet hakemaan naisensa muualta. 

[Näin oli lausuttu Musta orkidea -blogissa 6.5.2023 julkaistussa merkinnässä Mitä se tarkoittaa, että en ole feministi? Ihmislajin pariutumisesta, osa 1. Blogin kirjoittaja nimimerkki Sametti on nuorehko lesbonainen, entinen transseksuaali.]

2 kommenttia:

  1. Onhan tästä tehty aivan oikeaa tieteellistä tutkimustakin.

    Europidimiesten silmissä mongolidinaisilla on korkea seksuaalinen markkina-arvo, koska he ovat pieniä, siroja kasvonpiirteiltään ja kehonrakenteeltaan, ovat hiljaisia ja hillittyjä.
    Sanalla sanoen:
    feminiinisiä.

    Vastaavasti europidinaisten silmissä negroidimiehillä on korkea seksuaalinen markkina-arvo, koska nämä ovat aggressiivisia, impulsiivisia, äänekkäitä ja primitiivisiä.
    Heissä on roimaa
    alkumiehen voimaa
    apinamies!

    Edelleen europidinaisten silmissä mongolidimiehillä on alhainen markkina-arvo, koska heillä on samoja feminiinisiä piirteitä kuin naisillaan.
    Käänteisestä syystä negroidinaiset eivät nauti europidimiesten silmissä korkeaa markkina-arvoa.

    Viime aikoina europidinaiset ovat alkaneet omaksua käyttäytymiseensä negroidisia piirteitä, mitkä ovat omiaan alentamaan heidän markkina-arvoaan europidimiesten silmissä.

    VastaaPoista