keskiviikko 18. lokakuuta 2017

S Vika on aina siinä henkilössä, joka ei hyväksy sataprosenttisesti ns. suvaitsevaisten mielipidettä

Myös Ylen uusin kausti kuvaa erinomaisesti kaksoisstandardeja:

Itseään suvaitsevaisiksi kutsuvat raivostuivat jostain mystisestä syystä siitä, kun viime perjantain Pressiklubissa Sanna Ukkola käytti intiaanipäähinettä.

Meille normaaleille ihmisille toimittajat ovat koskemattomia ja heitä ei saa kritisoida millään tavalla. Jos pari ihmistä heistä puhuu, on se maalittamista, äärioikeiston ja putin-trollien ohjaama ja rahoittama massiivinen hyökkäyskampanja.

Suvaitsevaiset sen sijaan saavat kirjoittaa toimittajista tai kenestä tahansa muusta henkilöstä mitä haluavat jopa luotettavissa medioissa ja he kutsuvat sitä kritiikiksi.

Yksi näistä suvaitsevaisista "kritisoi" eilen Ukkolaa tekemällä hänestä twitter-gallupin, jossa hänelle ehdotettiin seuraaviksi päähineiksi aasinhattua, persujen lippistä, kkk-asua ja liimapulloa. Epäselväksi jäi, miten intiaanipäähineestä noihin päädytään ja mikä se kritiikki oikein oli.

Kun Ukkola kysyy tämän suvaitsevaisen työnantajalta, että onko työntekijällä kaikki ihan ookoo, he pöyristyvät entisestään vaikka mitään seuraamuksia ei tälle naistoimittajia maalittavalle vuoden työntekijälle tullut.

Kun eilen yritin näiden kanssa keskustella, tuli siitä uhriutumisen määrästä tunne, etteivät he tiedosta itse käyttävänsä jatkuvasti näitä samoja keinoja, joita nyt ensimmäisen kerran kohdistettiin heihin itseensä. Heillä on kuulemma sananvapaus ja tämä on vain kritiikkiä.

Twitter-seinältäni voi katsoa kuinka kerron heille, että luotettava media ei hyväksy toimittajiin kohdistuvia hyökkäyksiä ja kuinka meillä on käynnissä #torjunvihapuhetta-kampanja. Äärimmäisen huvittavaa, että edes heihin ei uppoa nuo Opetusministeriön kampanjat.

He ovat itse luoneet tämän järjestelmän, jossa kun joku loukkaantuu, ilmiannetaan työntekijä, työntekijästä tehdään lehtijuttuja, joissa kerrotaan miksi on oikein erottaa tämä ja työntekijä saa välittömästi potkut.

Tässä Ukkolan tapauksessa sen sijaan siitä huolimatta, että työntekijää ei edes erotettu, vika on kuitenkin Ukkolassa. En ihmettelisi jos Ukkola saisi pian potkut.

Tiivistettynä: vika on _aina_ siinä henkilössä, joka ei hyväksy sataprosenttisesti suvaitsevaisten mielipidettä.

Aihehan oli ns. kulttuurinen omiminen ja kun osoittaa, kuinka järjetön konsepti se on ja nauraa sille, joutuu hyvien ihmisten hyökkäyksen kohteeksi, sillä ainoa sallittu mielipide on pitää sitä täysin hyväksymättömänä. 

[Junes Lokka Facebookissa 10.10.2017]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti