Syyllisyyden hegemonia on alkanut murtua. Mikäli tutkimuksiin on uskominen, Suomessa tikittää uuskonservatiivinen aikapommi, jonka nimi on nuoriso. Kansan syyllisyydentuntoisin osa, akateeminen keskiluokka, kauhistelee “välinpitämätöntä sukupolvea” hyvällä syyllä. Vuonna 1987 syntynyt hyväosainen Andersson on jo menneen talven lumia. Nuoret eivät enää usko yksipuoliseen rooliinsa koko maailman syntisäkkinä, he tunnistavat jätteet kaikissa väreissä. Asenne heijastaa suoraan sitä, mitä hiljainen enemmistö on aina ajatellut. Syyllisyyden kulttuuri odottaa kutistumistaan marginaali-ilmiöksi.[...]
[Tenho Kiiskinen Sarastus-verkkolehdessä 4.9.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Humanismin paheet, osa 2: Syyllisyyden jatkoaika]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti