lauantai 21. lokakuuta 2017

S Maahanmuuttokriittisen puolueen ei tarvitse lähteä hallitukseen puudeliksi

Itävallassa toteutuu tanskalainen, norjalainen, sveitsiläinen ja hollantilainen kehitys. "Äärioikeiston" maahanmuuttolinjasta tulee valtavirtaa, ja silloin asioita alkaa tapahtua.

Tarinan opetus on, että maahanmuuttokriittisen puolueen ei tarvitse lähteä hallitukseen puudeliksi, eikä sen liioin tarvitse saavuttaa 50% kannatusta. Riittää, että se uskottavalla ja rohkealla politiikalla horjuttaa vanhaa konsensuspuolueiden tasapainoa ja istuttaa niihin kuolevaisuudenpelon.

Ikävä kyllä Suomi on hukannut tärkeitä vuosia, ja se tulee kalliiksi. Meillä valtavirta on mennyt siirtolaiskriisin myötä entistä hullumpaan suuntaan, koska ainoa maahanmuuttokriittinen puolue munasi uskottavuutensa ja pelotevaikutuksensa hillotolppapolitiikalla. Muiden eurooppalaisten maiden esimerkit antakoot meille motivaatiota tehdä työtä uskottavuuden (ja sen myötä kannatuksen ja pelotteen) palauttamiseksi.

[Jussi Halla-aho 13.10.2017 Facebookissa. Ulostuloon liittyy Iltalehden uutisartikkeli Itävallan johtoon maailman nuorin johtaja - oikeistolainen Sebastian Kurz, 31, haluaa sulkea islaminuskoisten päiväkodit.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti