maanantai 16. lokakuuta 2017

S Kunnon logiikkaharppauksia

Missä maailmassa mahdat elää Katleena Kortesuo, jos olet sitä mieltä että suomalaiset eivät ole alistaneet intiaaneja? Se, ettet sinä sitä ymmärrä ei tarkoita etteikö se olisi totta. Kuulumme valitettavasti lähes kaikki länsimaissa niihin ihmisiin, jotka aivan tyytyväisinä nauttivat erilaisista amerikkalaisen kulttuurin tuotoksista = asioista jotka ovat syntyneet intiaaneilta ryöstetyllä alueella. On jännä miten koko ajan jää jalkoihin se tosiasia, että Ukkola laittoi väärän päähineen päähänsä eikä tunnu edes ymmärtävän toimineensa väärin. Onkohan odotettavissa burkha tai vastaava kokeilu myös? Vai onko toimittajalla kuitenkin edes vähän itsesuojeluvaistoa jäljellä.
Nyt sä puhut valtavan pitkistä syy-seuraus-harppaus-ketjuista. Ensinnäkään nykysuomalaisella ei ole osaa eikä arpaa Amerikan alkuperäiskansojen riistämiseen. Kollektiivinen syyllisyys ei auta ketään, vaikka sitä usein vaaditaankin. Toisekseen sä et mitenkään pysty osoittamaan, että meidän suomalaisten nykyinen vauraus johtuisi *nimenomaan* Amerikan alkuperäiskansojen hyväksikäytöstä. Tuossa päättelyketjussa on oiottu pari mutkaa ja Atlantin valtameri.

(Poistin muuten tästä välistä erään kiroilevan kommentin, jossa rinnastettiin Sannan käyttämä sulkapäähine ja oikeasti tapahtunut raiskaus jenkeissä. Sekin oli niin pitkä logiikkaharppaus, että argumentointi ei enää toimi.)
 
[Katleena Kortesuo 11.10.2017 bloginsa merkinnän Mitä eroa on kritiikillä ja kiusaamisella? , jossa blogisti käsittelee Ylen toimittajan Sanna Ukkolan kaustia, lukijakommenteissa vastauksena eräälle lukijakommentoijalle.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti